pakkomielle

Näin jälleen sinusta unta, et lähde millään ajatuksistani, tosin ajatukset eivät enää ole vain myönteisiä...
Pilasin kait jokin aika sitten koko jutun, (kai se oli hyväkin) Olin ehkä liian "innokas", Aloit ehkä miettimään tarkemmin, ja aivan syystä. Sitten itsekkin peräännyin jo melko töykeästi, pelkäsin kokonaan torjutuksi tulemista. Enkä ole sinusta sen koommin enää kuullut.
Viimeksi kun ollaan ikuisuuksia sitten nähty, on minulla sen jälkeen suhteita ollut, ja nyt olen vakiintunut pysyvämmim?, et vain ole mielestäni lähtenyt.
En pysty sitoutumaan 100 % keneenkään kun pyörit mielessäni, etkä ole sitä itse helpottanut, päin vastoin jostain kummallisesta syystä otat aina yhteyttä silloin tällöin... ..paitsi viime kerran jälkeen. Vaikka odotankin.

Olet minulle pakkomielle.
61745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

'pakkomielle', niin meidän pitäisi varmaan hoidella asia jotenkin. Voisimme havaita, että pakkomielteemme todella onkin molemminpuolista vetovoimaa, joka johtaa syvempään ihastumiseen ja kaikenlaiseen hyvään. Tai voimme todeta, että se oli jonkinlaista huumaa, ja voimme kumpikin kävellä omaan suuntaansa, pestä kätemme ja ryhtyä uusiin ihmissuhteisiin. On minullakin ollut yksi suhteenpoikanen sinut tavattuani. Mutta vaikka hän on aivan mahtava tyyppi, ei hän ole sinä...

Äänestä
  • niin yksinkertaista kävellä vetovoiman mukaan elämssä, mutta jos toinen on avioliitossa ja toinen avoliitossa, on paljon muutakin huomioitavaa kuin vetovoima.

    Äänestä

sekin homma.Heti!

Äänestä
  • sulle? Hah hah haa!

    Äänestä

aina vähintään 40% muualla ajatuksines ja tekoines.
suurin huuma ohi, prosentuaalinen läsnäolo vähenee entisestään. 40% sitoutumisesta saa olla nykyään tyytyväinen, se on jo todellista rakkautta vakisuhteessa.

voithan sinä pyrkiä täydellisyyteen, mutta mistä löydät toisen joka antaa sulle 100% onnen kantamoiset? millä 100% avioerot tulee? mitä luulet, meneekö ne prossat pakkasen puolelle?

Äänestä
  • 100% sitoutuminen tuskin tarkoittaa 100%:sta onnea, vaan sataprosenntista halua elää valitseman kumppanin kanssa. Tahtoa siinä tarvitaan. Kyllä itse ainakin haluaisin tulevan kumppanini sitoutuvan minuun ajatuksella: haluan elää kanssasi.
    Taisit pikkusen käsittää väärin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoton tapaus kirjoitti:

Näin jälleen sinusta unta, et lähde millään ajatuksistani, tosin ajatukset eivät enää ole vain myönteisiä...
Pilasin kait jokin aika sitten koko jutun, (kai se oli hyväkin) Olin ehkä liian "innokas", Aloit ehkä miettimään tarkemmin, ja aivan syystä. Sitten itsekkin peräännyin jo melko töykeästi, pelkäsin kokonaan torjutuksi tulemista. Enkä ole sinusta sen koommin enää kuullut.
Viimeksi kun ollaan ikuisuuksia sitten nähty, on minulla sen jälkeen suhteita ollut, ja nyt olen vakiintunut pysyvämmim?, et vain ole mielestäni lähtenyt.
En pysty sitoutumaan 100 % keneenkään kun pyörit mielessäni, etkä ole sitä itse helpottanut, päin vastoin jostain kummallisesta syystä otat aina yhteyttä silloin tällöin... ..paitsi viime kerran jälkeen. Vaikka odotankin.

Olet minulle pakkomielle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu