Kun

rakkaasta ihmisestä, ikävä on valtava.

Mietin vain, että mitä siinä oikeastaan ikävöi; sitä ihmistä, muistoja, kokemuksia vai totuttua rutiinia?
Vaiko sitä rakastettuna olemisen tunnetta?

Joku sanoi joskus, että ikävissään on niin helppo palata vanhaan. Kenties. Minusta se helpottaisi tätä tuskaa, mutta olisiko sitä loppujen lopuksi kuitenkin samojen asioiden edessä?
1535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heti sen eron jälkeen minä osasin jonkin aikaa muistaa ne ikävimmät hetket, ja halusin pysyäkin erossa siitä ihmisestä. Aika kuitenkin kuluu ja syö kuluessaan ikäviä muistoja pois. Niitä hyviä se ei tunnu syövän, ne jäävät kellumaan mieleen sellaisenaan. Joskus muistaa jopa tuoksutkin, se on ehkä kaikkein kipeintä.

Sitten jos ajautuu vielä joskus, puolivahingossa, niin lähelle, että se tuoksu tarttuu taas vaatteisiin, sitä leijailee hetken niissä ihanissa muistoissa. Ei tekisi mieli pestä sitä ihanaa tuoksua paidasta koskaan.

Siitä päästäänkin sitten siihen tosiasiaan, että mikään ei ole tainnut kovin radikaalisti muuttua. Ihmiset ovat edelleen pohjimmiltaan samanlaisia kuin ennenkin. Vai ovatko sittenkään? Jotakinhan me väkisin opimmekin, mutta on ihan eri asia osaako sitä oppimaansa soveltaa käytäntöön, vai sortuuko taas samoihin virheisiin. Ehkä sitä palaa samoihin tuttuihin rutiineihin, joita toinen pitää virheinä.

En tiedä. Elämä on kuitenkin aina silkkaa arpapeliä. Valintojen hyvyyttä ei voi nähdä etukäteen, joten on vain mentävä sinne minne sydän näyttää. Tosin jos on ollut tapana käyttää indikaattorina päätä, ei sekään huono vaihtoehto ole. Sitten on vain syytettävä typerää päätä, jos ja kun kaikki ei menekään suunnitellusti. Sydäntäänhän on helppo syyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...eroaa... kirjoitti:

rakkaasta ihmisestä, ikävä on valtava.

Mietin vain, että mitä siinä oikeastaan ikävöi; sitä ihmistä, muistoja, kokemuksia vai totuttua rutiinia?
Vaiko sitä rakastettuna olemisen tunnetta?

Joku sanoi joskus, että ikävissään on niin helppo palata vanhaan. Kenties. Minusta se helpottaisi tätä tuskaa, mutta olisiko sitä loppujen lopuksi kuitenkin samojen asioiden edessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu