masentunut

moi...

Olen tänä vuonna 17 vuotta täyttävä tyttö ja kävin ensimmäisen kerran psykologin juttusilla ollessani 5 luokalla. Syy siihen oli se, että aloin nähdä painajaisia äidistä ja isästä. Vanhempani ovat eronneet ja se on tuottanut minulle aika paljon henkistä tuskaa. Nyt viedään amiksen ekaa vuotta loppuun. 5.luokan ja amiksen ekan välissä olen käynyt pari kertaa juttusilla, kerran lääkärin ja 2-4 kertaa terkkarin. Lääkärillä käydessäni olin saamaisillani masennuslääkkeitä, mutta sitten kun toisen lääkäriajan tullessa minun piti saada resepti, oli lääkäri lopettanut työnsä. En siis saanut lääkkeitä. Olen saanut jokaisesta masnenustestistä, jotka olen tehnyt lääkärissä tai terkkarilla tulokseksi: kohtalainen masennus, mutta nyt kun tein Beckin masennustestin netissä, sain tulokseksi 30 pistettä ja jos saa yli 30 on vakava masennus. :(

Olen tässä kamppaillut myös toisen ongelman kanssa, joka on yöpyminen muualla kuin kotona, mutta pääsin siitä eroon poikaystäväni tuella tämän kuun alussa.

Olen huomannut eroja mielenvireydessäni vuosien varrella, mutta pahimmat ajat ovat sijoittuneet 3 vuoden sisälle. VÄlillä on parempi olo, välillä taas ihan kamala olo.

Kärsin huonosta itsetunnosta, joka myös edes auttaa sitä, että olen masentunut. Tunnen olevani huono, häpeän kaikkea mitä teen, en pysty ottamaan ulkonäöstäni tai taidoistani juurikaan hyvää palautetta. Olen jotenkin väsynyt. Tavallaan olen jo tottunut tähän alavireiseen oloon, enkä oikein tiedä miltä tuntuu olla pirteä ja "terve". Olen joskus saattanut miettiä itsemurhaa, koska en vain jaksa enää. :( En kuitenkaan ole yrittänyt mitään, vaan joskus raaputellut jottain terävällä käsiä, oloa helpottaakseni. EN halua kuulla mitään kommentteja, että tämä kuuluu ikään, koska tuskin murrosiän "kriisi" kestää näin kauan.
Kuukautisten aikaan, minulla on aika kovat PMS-oireet: mahakivut ovat suuret, oksettaa ja pyörryttää, itkettää, väsyttää=haluan vain maata sängyssä vaikka en sitäkään jaksaisi tehdä. Poikaystävänikin jo kärsii näistä oireista, sillä olen todella tuittupäinen ja veemäinen menkkojen aikana vaikka ei tarkoitus ole todellakaan loukata tai ärsyttää. :( Pelkään kovasti, että lopulta poikaystäväni ei enää jaksa minua ja jättää minut. Se olisi kamalaa ja minusta tuntuu, että sen jälkeen en enää eläisi, sillä hän on ainut ihminen, josta olen kiinnostunut ja kenen kanssa jaksan olla. En jaksa olla edes kavereitteni kanssa.En ole enää kiinnostunut kavereistani, jos nyt ennenkään olen ollut kiinnostunut.. Musta tuntuu, että olen syypää kaikkeen pahaan ja riitoihin. Syytän itseäni melkein kaikesta.

Mielestäni minun pitäisi mennä lääkäriin, mutta kun pelkään, että ne laittavat kaiken ikäni syyksi. :( Tätähän on ollut jo 5 vuotta, milloin lievempänä ja milloin vakavempana. :( Äitikin kehottaa menemään hoitoon, mutta...

Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat kertomaan mielipiteensä.

Ps. Anteeksi sekavuus ja kirjoitusvirheet
6598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..mitä teet...mitä oikeasti haluat...tee se ja elä sen mukaan.

Eihän tuohon muuta osaa sanoa.

"en hyväksy ketäänen mitään. Pottuilen ja äksyilen?"

Äänestä

jotain yhteistä mielekästä näin kesänkynnyksellä ja kesällä josta molemmat pidätte.Ellei mistään maailmassa pidä,ei lääkäri ehdi kuin kirjoittaa pillereitä ja painajaisesi jatkuu siitä huolimatta turtuisen olon kanssa.Sinulle on jäännyt jostain syystä kammo isääsi,joka tulee unessa esiin.Näin myös pitkään negatiivisia unia isästäni,jolloin poltin propuni hänen raastavaan piruiluunsa.potkaisin lopulta häntä unissani,ja todellisuudessa olin potkaissut jalkapäässä olevaa pöytää joka oli kolisten siirtynyt paikoiltaan,ja mihin olin myös herännyt.Ajan myöden hänen kuolemansa jälkeen ovat vastaavat uneni harventuneet,ja mieleni rauhoittunut.Ellei aivan välttämätöntä ole,ei kannata pillereillä ainakaan kroonisoitua.Ennen voi yrittää vahvistaa yleiskuntoaan kaikilta tahoilta.Näin voi kestää paremmin maailman pahuuksia,kuin pelkästään lääkkeillä kontrolloiden.Ei kannata myöskään itseään rangaista ensimmäiseksi muiden pahoista töistä.

Äänestä

OLen itse saman ikäinen myös ja kertomasi jutut osuivat monelta kohdalta yhteen. Sain ks. testistä myös 30 pistettä ja tieto masensi oikeastaan vain lisää. Minua ei taasen jaksa kiinnostaa seurustelu mutta jaksan vielä jotenkin kavereiden tuella.
Olisi parasta päästä tästä väsymyksen ja pahan olon kierteestä jollakin tavalla pois! Mutta en halua tukeutua lääkäreihin ;(

Äänestä
  • Luontaistuote kaupasta.
    KANNATTAA:

    Äänestä

laittaisivat sinun pahat olosi. Kun sinä vain onnistut sopivalle lääkärille ja terv.hoitsulle ja mahdollisimman monelle kertomaan asioistasi ja pahoista oloistasi just näin kuin tähän kirjoitit, niin varmaan sinut otetaan tosi-aikuisena ja vakavasti.

Kerro ihmeessä tuo, että piti saada lääkitystäkin ensi alkuun, mutta lääkäri lähdön takia asia jäi. Kerro myös PMS-oireistasi lääkärille. Jos sulla on varaa, niin mene ihan gynekologille tämä vyyhti selittämään. Hän osaisi neuvoa kaikenlaisia tasapainottavia apuja tuohon, ei sinun ole pakko noin paljon menkoistakaan kärsiä. Esim. hyvä B-vitamiinilisä jo tuo apua ja voi olla että hormonitasapainosikaan ei ole tolallaan. Kun muutoinkin kärsit mielialan ongelmista, niin tuo PMS-oireisto on siihen vähän liikaa tai sitten se tulee just siitä syystä, että olet ns. heikoilla.

Hae apua edelleen vaikeuksiisi, kuten tähän asti. Vähä vähältä alat saada vyyhteesi tukea ja myös jonkinlaisen hoitosuunnitelman ja parempia näköaloja.

Voisitko myös mieluummin laajentaa ystävyyssuhteitasi, älä ainakaan heitä jätä, sillä yhden kortin varaan (poikaystäväsi) ei kannattaisi elämäänsä laittaa. Ei toisen sukupuolen edustaja ystävänä voi olla ns. terapeutti ja kaikki kaikessa sinun pystyssä pysymiseksesi, siinä sinä ihan 'oikeaakin' asiaa pelkäät, että jollei hän jaksa.

Jatka sinnikkäästi päivä kerrallaan ja apukanavien etsintää, aikojen varaamista. Koska olet nuori, niin olet myös vielä muuttuvaista sorttia, mikä tarkoittaa, että parantumistakin voi helposti lähteä tapahtumaan.
Hyvvää matkaa!

Äänestä

Pitkään on oireet kestäneet. Tiedän miltä tuntuu elää vuodesta toiseen kaoottisessa maailmassa, jossa ei ota löytääkseen itseään. Uskon vakaasti, että jos saat puhuttua asiallisesti lääkärille, hän ottaa sinut vakavasti. Ja jos varsinkin kerrot tuon, mitä kerroit...

Oletko jutellut poikaystäväsi kanssa? Se voisi helpottaa asiaa, kun selittää miksi olet sellainen kuin olet.

Vielä näistä testeistä, ne eivät riitä diagnoosin tekoon, mutta ovat suuntaan antavia, joten niihin ei ole täysin luottamista.

Sinun kannattaisi jutella oikein kunnolla, kenen kanssa tahansa joka vain kuuntelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö...- kirjoitti:

moi...

Olen tänä vuonna 17 vuotta täyttävä tyttö ja kävin ensimmäisen kerran psykologin juttusilla ollessani 5 luokalla. Syy siihen oli se, että aloin nähdä painajaisia äidistä ja isästä. Vanhempani ovat eronneet ja se on tuottanut minulle aika paljon henkistä tuskaa. Nyt viedään amiksen ekaa vuotta loppuun. 5.luokan ja amiksen ekan välissä olen käynyt pari kertaa juttusilla, kerran lääkärin ja 2-4 kertaa terkkarin. Lääkärillä käydessäni olin saamaisillani masennuslääkkeitä, mutta sitten kun toisen lääkäriajan tullessa minun piti saada resepti, oli lääkäri lopettanut työnsä. En siis saanut lääkkeitä. Olen saanut jokaisesta masnenustestistä, jotka olen tehnyt lääkärissä tai terkkarilla tulokseksi: kohtalainen masennus, mutta nyt kun tein Beckin masennustestin netissä, sain tulokseksi 30 pistettä ja jos saa yli 30 on vakava masennus. :(

Olen tässä kamppaillut myös toisen ongelman kanssa, joka on yöpyminen muualla kuin kotona, mutta pääsin siitä eroon poikaystäväni tuella tämän kuun alussa.

Olen huomannut eroja mielenvireydessäni vuosien varrella, mutta pahimmat ajat ovat sijoittuneet 3 vuoden sisälle. VÄlillä on parempi olo, välillä taas ihan kamala olo.

Kärsin huonosta itsetunnosta, joka myös edes auttaa sitä, että olen masentunut. Tunnen olevani huono, häpeän kaikkea mitä teen, en pysty ottamaan ulkonäöstäni tai taidoistani juurikaan hyvää palautetta. Olen jotenkin väsynyt. Tavallaan olen jo tottunut tähän alavireiseen oloon, enkä oikein tiedä miltä tuntuu olla pirteä ja "terve". Olen joskus saattanut miettiä itsemurhaa, koska en vain jaksa enää. :( En kuitenkaan ole yrittänyt mitään, vaan joskus raaputellut jottain terävällä käsiä, oloa helpottaakseni. EN halua kuulla mitään kommentteja, että tämä kuuluu ikään, koska tuskin murrosiän "kriisi" kestää näin kauan.
Kuukautisten aikaan, minulla on aika kovat PMS-oireet: mahakivut ovat suuret, oksettaa ja pyörryttää, itkettää, väsyttää=haluan vain maata sängyssä vaikka en sitäkään jaksaisi tehdä. Poikaystävänikin jo kärsii näistä oireista, sillä olen todella tuittupäinen ja veemäinen menkkojen aikana vaikka ei tarkoitus ole todellakaan loukata tai ärsyttää. :( Pelkään kovasti, että lopulta poikaystäväni ei enää jaksa minua ja jättää minut. Se olisi kamalaa ja minusta tuntuu, että sen jälkeen en enää eläisi, sillä hän on ainut ihminen, josta olen kiinnostunut ja kenen kanssa jaksan olla. En jaksa olla edes kavereitteni kanssa.En ole enää kiinnostunut kavereistani, jos nyt ennenkään olen ollut kiinnostunut.. Musta tuntuu, että olen syypää kaikkeen pahaan ja riitoihin. Syytän itseäni melkein kaikesta.

Mielestäni minun pitäisi mennä lääkäriin, mutta kun pelkään, että ne laittavat kaiken ikäni syyksi. :( Tätähän on ollut jo 5 vuotta, milloin lievempänä ja milloin vakavempana. :( Äitikin kehottaa menemään hoitoon, mutta...

Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat kertomaan mielipiteensä.

Ps. Anteeksi sekavuus ja kirjoitusvirheet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu