Voiko koiralla olla hiivatulehdus? Ja jos onko oireet niinkuin ihmisellä eli kutina, turvotus, jne?
Koiralla hiivatulehdus?
2
837
Vastaukset
- olla...
ja on varisn yleinekin. Ainakin tuo kutina on oireena, sekä ihon punoitus. Voi esiintyä ihossa kaikkialla, korvissa, tassuissa tai ruuansulatuselimistössä. Molkosania ruokaan ennalta ehkäisee. Usein ruokinta on vääränlaista jos hiiva pääsee jylläämään, eli ruokintaa kannattaa entrata sekä tietysti hakea lääkitys akuuttivaiheessa.
- ei tainnut olla hiiva
Ei tainnut olla hiivaa meidän piskillä, vaan alkava kohdun limakalvon tulehdus, ja nyt antibioottikuuri päällä. Lääkäri kyllä sanoi että näin alkuvaiheen limakalvotulehduksessa ja hiivatulehduksessa voi olla samanlaiset oireet, eli juurikin tuo kutina ja nuoleminen. Mutta hyvä että vein koiran ajoissa lääkärille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611654IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597926Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut922920Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982238Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1522168Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81636- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin531084Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782