Istutin omenapuun
ja hiljaa kuuntelin,
miten lailla monen muun
lauloi mustarastas.
Ja toinen vastas.
Variskin oksalavallaan
yhtyi tähän kuoroon.
Se olikin täysi mestari
omalla tavallaan
ja oikeutettu vuoroon.
Ja alla taivaan sinen
minä kuulin ja katselin
metsän harsoa vihreää
ja olin kai onnellinen.
Miksi pyytäisin enempää?
ja hiljaa kuuntelin,
miten lailla monen muun
lauloi mustarastas.
Ja toinen vastas.
Variskin oksalavallaan
yhtyi tähän kuoroon.
Se olikin täysi mestari
omalla tavallaan
ja oikeutettu vuoroon.
Ja alla taivaan sinen
minä kuulin ja katselin
metsän harsoa vihreää
ja olin kai onnellinen.
Miksi pyytäisin enempää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olipas kaunis runo! Kertakaikkisesti! :)
Antoi mahdollisuuden mielen kulkea tulevaan..
ja antoi olla tässä ja nyt..
Kiitos tästä, tee! *Muru niiaa* :)
Mukava, että pidit. Se tuottaa kieltämättä iloa, jos pystyy välittämään eteenpäin jotain itse kokemaansa, mieluummin silti edes vähän kauneutta mukana.
Sinä osaat nauttia luonnosta
ihan eri tavoin, kuin kukaan tuntemani
ihminen.
Olet oikeassa, miksi pyytäisit enempää, kun
kerran tunnet olevasi oikeassa paikassa,
luonnon keskellä.
Se on mielestäni hieno asenne:)
Luen viestistäsi aika paljon haikeutta. Ja vaikka pidäkin paljon luonnosta ja luonnossa olemisesta,
kyllä minunkin runoissani on haikeutta. Kauneutta ei tahdo aina kestää..
Kyllä. Niin tässä kuin monessa muussakin runossa-
si olen sanonut, että se haikeus todella on mu-
kana. Erityisesti se on tässä, viimeisen säkeen
lopussa.
Vaikka kuuntelit ja katselit luontoa, rintalasta-
si alla kytee kaipaus.
Niin täydellistä maisemaa ei olekaan, etteikö se synnyttäisi kaipausta jostain muusta. Ikäänkuin aina jäisi jotain puuttumaan. Vaikka se puute lopulta olisi ihmisessä itsessään.