Perjantaina sanoin autonkuljettajalleni, että josko nyt olisi ilmojen puolesta oikea viikonloppu piipahtaa Turun yöelämässä. Katsoin säätiedotuksen (Anne Borgström) ja kun Annen sanaan olen tottunut luottamaan ja häntä muutenkin varsin hyvärunkoisena naisena pidän, päätin tehdä päätöksen.
Kuljettaja Laineensuu ajoi minut Turun erääseen kuppilaan, joka on todellinen kansan paikka. Sitä minä juuri haen, kontaktia tavallisiin ihmisiin, paikkaan jossa ei takuulla törmää golfia harrastelevisiin kauppa/vuorineuvoksiin.
Ilta alkoi mukavissa merkeissä. Autossa nauttimani puolikaspullo Monopolia tuntui antavan hyvän tanssivireen jo ensimetreillä ja tulihan sitä paineltua tanssilattialla ihan valomerkkiin asti. Mantun Grillin kautta kurvattiin kotimatkalla ja yksi yh-nainen (laivasiivooja) vietiin kotiinsa Varissuolle. Yömyssyille en tohtinut jäädä, kun aamulla kuitenkin oltava virkkuna hallituksen kokouksessa Helsingissä. Mutta kyllä taas kannatti käydä Turussa. Hienoja naisia ja tietävät minkätakia ravintolaan mennään. Raumalla ei aina nykyään tiedetä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onnittelut kauppaneuvokselle menestyksekkään Turun matkan johdosta. Toivottaa Kammelan kylätoimikunta.
Aina välillä on hyvä käydä kaupungissakin hiukan humppaamassa, osaa sitten taas arvostaa Kammelan idylliä taas enemmän.
Toivottavasti näemme kauppaneuvoksen taas kylätoimikunnan kokouksessa.
Arvostan kylätoimikuntaa erittäin paljon. Sinäkin olet tehnyt paljon hyviä asioita Kammelan eteen. Onhan tärkeää kaikille että kylä pysyy vireänä myös talviaikana.