Olen saanut ahmimiskohtauksia yli viis vuotta ja nykyään saan niitä oikeastaan päivittäin. Näiden takia pelkään aivan hirveästi lihomista..minkä takia oksentelen, käytän joskus laxoja tai siitten paastoan. Kaverini on sitä mieltä, että mulla olis syömishäiriö. Itse ajattelen et kyse on vain syömistavasta johon olen tottunut enkä haluaisi lopettaa sitä, mutta kaverini uhkailee mua erillaisin tavoin kuten, että ottaa lääkeyliannostuksen jollen lopeta. Olen hänelle useasti luvannukki lopettaa mutta tosissani en siis ole lopettamisen suhteen ollut koskaa ja kaverini tietää sen- Ja on vihainen mulle siitä. Nyt olen täysin ahdistavassa tilanteesssa koska mun lupaukset lopettamisesta ei vain enää mene kaverille läpi. Haluaisin vain hänen ymmärtävän, että näin mä haluan syödä ja tämä tekee mut onnelliseksi.
ongelma kaverin kanssa..
pro-miako??
2350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
läheiselle ihmiselle toisen sairastuminen on vaikea paikka. ei oikein tiedä miten olisi ja mitä pitäisi tehdä. sillä sinä OLET sairas, sairastat bulimiaa. se voi tuntua elämäntavalta, koska sitä harrastaa automaattisesti joka päivä, tai harvemmin, mutta kuitenkin. mutta sitä se ei ole, se on sairaus ja vakava sellainen. en nyt ala paasaamaan sivuoireista ja vahingoista joita se saa aikaan, sillä varmasti olet jostain kuullut/lukenut niistä. voin vain sanoa, että itse pidin tätä bulimiaani tapana elää noin viisi vuotta, en puhunut kenellekkään. luulin että olen ihan onnellinen. sitten kaverini vei minut hoitoon , tai raahasi. vannoin etten enää koskaan mene terapiaan. olen käynyt siellä noin kolme vuotta. ja tajunnut että näin ei voi elää. näin ei kuulu elää. me ansaitsemme parempaa. minulle bulimia toi vakavan masennuksen, viiltelyn, psykoosin, epävakaan persoonallisuushäiriön, unettomuuden, ahdistushäiriön, kahden vuoden pakkohoitokeikan, letkut... kaiken. se oli helvettiä. makasin kolme päivää tajuttomana hengityskoneessa teholla. bulimia ajoi minut lopulta kuilun pohjalle. en olisi ikinä arvannut että niin viattomasta "harrastuksesta" tulisi elämääni säätelevä tekijä. joudun syömään päivittäin lääkkeitä, en voi elää ilman. käyn säännöllisesti verikokeissa ja sydänfilmissä. fysioterapiaa, ravitsemusterapiaa, lääkäriä... helvetin kierre. mutta he haluavat vain auttaa. haluavat meille parempaa. suosittelen sinulle että menet puhumaan ongelmastasi (vaikket pitäisi sitä ongelmana) terkkarille tai kotipaikkakuntasi trveyskeskukseen ja pyydät saada apua. saisit puhua. sinua ei vaadita paranemaan heti paikalla nyt! sinulta ei vaadita tahtoa paranemiseen. se on hidas prosessi. he auttavat sinua ymmärtämään miksi kaikki alkoi, mikä sen laukaisee jne... ja ihan vain kysyvät mitä sinulle kuuluu. he pitävät sinut ainakin hengissä.
kaverisi on oikeassa. ehkä yliannostuksella uhkaaminen menee vähän yli, mutta hoitoa sinun on saatava. ajattele itseäsi. mitä vauroita olet mahtanut teettää kehollesi, mielellesi? entä jos et kykenisi enää saamaan lapsia (tosin en tiedä haluatko niitä edes) bulimia tulee jossain vaiheessa viemään kaiken onnellisuuden elämästäsi. oletko nyt todella onnellinen ja tyytyväinen elämääsi? voisiko se olla jotain muuta? ole kiltti ja hae apua ennen kuin se on liian myöhäistä! silloin otat ainakin ensimmäisen askeleen, milloin on toisen vuoro, sen päätät sinä...
Tunnen olevani aivan sekaisin..samalla kun haluaisin kaverini ymmärtävän että mulle kyseessä on elämäntapa "harrastus", niin ihmiset ilmoittavat mulle, että oon sairas. Tiedän kyllä, että se on terveydelle vaarallista ja pahimmassa tapauksessa siihen voi kuolla, mutta jostain syystä mua ajatus ei vain haittaa. Haluaisin löytää vaan ihmisen joka ymmärtää sen miten itse ajattelen.