Olen miettinyt tässä jo jonkin aikaa, olenko aivan erilainen, kuin kaikki muut:
Rakastun todella harvoin, mutta kun olen rakastunut: Iloitsen toisen kotiutumisesta, keksin kaikkea uutta ja jännittävää. Tunnen suurta tarvetta suukottaa ja syleillä. Nauran paljon ja nauratan paljon. Ihmiset kertovat, että hehkun onnea. Toisen tarpeet menevät omieni edelle, sillä kun hän on onnellinen, minä olen onnesta soikeana!
Mitäs outoa tässä nyt sitten on? No...
Tunnen näin vielä monien vuosienkin päästä kumppaniini. Olen viiden vuoden seurustelun jälkeenkin vielä tällä samalla linjalla. En yritä ylläpitää tunnetta. Se vain pysyy. Edelleen se vilpitön kumppanini ihailu ja rakastaminen. Himoitsen kumppaniani päivin, öin. Olen niin onnellinen siitä tunteesta, MUTTA:
Miksi kenenkään tunteet eivät roihua yhtä tulisesti kuin omani?
Miksi kaikki muut (entiset mieheni) ovat "kyllästyneet": seksi harvenee, katsekontaktit vähenee? Minusta tulee kumppani, ei intohimon kohde.
Näin on käynyt aina muille.
Mutta miksei niin käy minulle?
Onko minun pakko hyväksyä muutos ja ajateltava, että elämä ja ihmiset ovat sellaisia ja yritettävä pysyä onnellisena, kun toinen ei halua seksiä/aktiviteettejä läheskään yhtä usein kuin minä..
Onko minun tosiaan pakko tyytyä vähempään?
Vai onko maailmassa mahdollisesti kaltaisiani ihmisiä, jotka rakastavat monet kymmenet vuodet samalla draivilla, kuin alussa... Onko heitä olemassa ja jos ei, niin miten voin muuttaa itseäni niin, etten tuntisi huonoa mieltä siitä, ettei kultani enää huomioi minua yhtä paljon kuin ennen..
Auttakaa minua rakkaat lukijat

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lähestyn kolmeakymmentä ja itsekin haluaisin ehkä hieman avoimempaa ja aktiivisempaa kanssakäymistä jos jotain kumppania ajatellaan. Itse myös ajattelen jotain toista ihmistä -asetan etusijalle, mutta huomaan ettei toinen minua yleensä missään... no ehkä joissain asioissa. Tiedän että uskottavuutta pitää olla eri asioissa, mutta olen lämmin kuitenkin ehkä enkä halua olla liian virallinen...
Suomalainen joutuu pokkuroimaan muita saadakseen elannon usein. Ehkä se arki vetää totiseksi monia. Ei uskalleta näyttää tunteita että "uskottavuus" säilyy -ollaan muka niin kovia ettei vaan oltaisi liian "lässyjä", palo on vain sisällä jos on. Kai jotkut on luovuttaneet jotenkin.
Onneksi maailmassa on kaltaisesi, luulin jo että suurin osa on muuttunut jääpaloiksi jurmuiksi.
Tuntuu että miehet(osa) haluavat niin kovasti pitää jalat maan pinnalla ilman romantiikkaa, johtuuko se kasvatukssta ja kiinnostuksesta pelkkään seksiin. Luettiinko vain työille prnsessasatuja. Ehkä heillä on jylhempää romantiikkansa, uskottavuuden romantiikkaa, asiallista oloa...
Mitä kunkin miehen päässä liikkuu, kaikilla erilainen ajatusmaailma, mutta ehkä miesten ajatusmaailmakin...
Toisaalta tunteen roihu on ihanaa, sitä toivon. Jonkun se voi pelästyttää, ahdistaa... joka haluaa että toimitaan tietyllä tavalla.
Vaikeaa... joskus me ihmiset ollaan kuin eri planeetalta ja sitä yrittää vaan sopeutua vaikka se tuottaa tuskaa... kunkin ajatusmaailmat on niin erilaisia. Olisi kiva tavata "samankaltaisia" =) Tietysti kun aina vaan joustaa, missä se raja menee... ei saisi liikaa mennä toisen ihmisen oikkujenkaan mukaan ettei unohda ihan itseään... itse teen liikaa toisille kun en halua menettää "oikuttelevaa", se on tosi väärin sekin. Kaikkea en silti tee.
En tiedä pääsinkö edes asian ytimeen, mutta toivon että vielä on ihmisiä jotka uskaltaa välittää tunteen palolla jos se on viisasta... mulla on sydän jo aika kylmä kun pettynyt... ehkä sydän ei uskalla enää tunteilla tietyn kokemusmäärän jälkeen. Sydän ei luota aina 100%. Se aristelee, tunnustelee maaperää ikuisesti.
Voi silti uskoa rakkauteen, itseensä uskoa ja rakastaa itseään... välittää muutenkin
Itse olen tyytynyt vähempään, olen ajatellut että muuta ei ole, kuin se mitä on. Toivon että olen väärässä, ehkä jossain on poikkeuksia miehissä. Toivoaan ei saa koskaan menettää, vaan kannattaa kuitenkin uskoa että jossain voi olla...
Arki voi tulla suhteisiin... mutta on niitä varmaan huomioiviakin miehiä -jossain. En oo kyl itse löytänyt. Millä saa toisen arvostamaan niin että se välittää tehdä yhteisiä juttuja paljon. Viekö työ mehut tai harrastus ym.
Kai siinä joku konsti on, mutta suomalainen mies kangistuu joskus kaavoihin(?), kaiken pitäisi mennä aina niin kuin on ennenkin mennyt .. saattaa olla vaikeaa esim. poiketa romanttiselle illalliselle tai sitten ei ..
luulin että olen ainoa kanssa.. nuo sanat ovat kuin omasta suustani sanottu. Joudun aina pettymään kun rakastan kun minulle kerrotaan että tunteet ovat loppuneet ja niin tulee käymään suhteellekkin. Itse olisin valmis rakastamaan loppuun saakka ja tunnen sen sisälläni etteivät ne loppuisikaan. jos haluat joskus jutella niin olisi ihan mukava :)
Voi että...olet ainoaa laatuaan! Missä voisin jutella sun kanssa lisää?