Parannuin BEDistä

Lakkasin miettimästä, että minulla on koko syömishäiriö. Ennen ajattelin, etten voi itselleni mitään kun minullahan on BED, enkä siksi voi ahmimiselleni mitään, vaan olen sen kourissa. Paskat, aloin suhtautumaan asiaan eri tavalla; jos ahmin, se on OMA VALINTANI, koska HALUAN AHMIA, jos en halua lihoa ja ahmia, en yksinkertaisesti tee niin. Jos siltikin vetäydyin ahmimaan niin se johtui halustani tehdä niin. Et voi valehdella itsellesi, ettet halua niin käyvän jos kuitenkin teet niin. Nykyään syön satunnaisesti aivan liikaa ("ahmin"), HALUTESSANI, mutta tämän oivallukseni ansiosta pysyn kauemmin ns. kaidalla tiellä.
41836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

diagnosoi tuon BED:n? Vai omako oli diagnoosisi..
Eipä kuulosta erikoislääk. tekemältä diagnoosilta, etenkään kun ns. paraneminen on tapahtunut noin..
Millainen lääkitys? Minkälainen terapia?Miten pitkään terapia kesti?
Kaikki ahminta EI todellakaan ole mitään BED:a

Äänestä

BEDiin liittyy usein myös ylipainoisuus, vaikka osa sitä sairastava onkin normaalipainoinen. Persoonallisuushäiriöt, masentuneisuus ja mielialan rajut heilahtelut antavat BEDille sen tunnusmerkistön, jolla sairaus erotetaan muista syömishäiriöistä. Siihen siis EI liity ns. tasapainottavaa toimintaa, kuten pakkoliikuntaa tai oksentamista, kuten bulimiassa. Määrittelevä seikka on myös yksin syöminen, koska häpeää syömistään ja ennen kaikkea masentuneisuus ja morkkis syömisistään.

Toivotan kaikkea hyvää, enkä halua kenenkään istuvan yksin ja itkevän ja ahmivan samaan aikaan - ja niille, jotka asuvat pk-alueella, suosittelen omasta kokemuksesta Syömishäiriökeskusta!

Äänestä

Syömishäiriöstä kärsivän omaa tahtomista korostettiin edellä. Ajattelen, että syömishäiriö olisikin osittain häiriö juuri omassa tahdonmuodostuksessa, joka säätelee käyttäytymistä ja toimintaa. Vastuun ja tahtomisen käsitteet olisi mielestäni pidettävä tässä erillään.

Ihminen on vastuussa vääristä teoistaan. On eri asia, että pahuus tulisi osaksi ihmisen tahtomista. Ajattelen, että ihmisen pahuus on paljolti toimintaa, jota ihminen tekee ja jättää tekemättä vastoin omaa syvintä tahtoaan.

Jäin pohtimaan, mitä tahdonmuodostuksessa tapahtuu, jos ihminen todella alkaa tahtoa itselleen ja toisille pahaa, kärsimystä ja vahinkoa? Kenen tahto silloin asettuu hallitsemaan ihmistä? Kuviteltu oma tai toisen ihmisen tahtoko? Eikö ihminen pohjimmiltaan halua antaa ja saada rakkautta, hyvyyttä, onnellisuutta ja iloa etsien kaikkea, mikä on puhdasta, kunnioitettavaa, kaunista ja hyvää?

Äänestä
  • Ajattelen, että ihminen kykenee vain hyvin puutteellisesti toteuttamaan omaa syvintä tahtoaan. Näkisin ihmisen väärät teot paljolti ongelmana täytäntöönpanon tasolla. Toisaalta ihminen saattaa käsittää väärin oman tahtonsa ja toimia näin väärän ymmärryksen mukaan. Näistä lähtökohdista ryhtyisin pohtimaan ihmisen väärien tekojen, virheiden, pahuuden ja synnin olemusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiheliini kirjoitti:

Lakkasin miettimästä, että minulla on koko syömishäiriö. Ennen ajattelin, etten voi itselleni mitään kun minullahan on BED, enkä siksi voi ahmimiselleni mitään, vaan olen sen kourissa. Paskat, aloin suhtautumaan asiaan eri tavalla; jos ahmin, se on OMA VALINTANI, koska HALUAN AHMIA, jos en halua lihoa ja ahmia, en yksinkertaisesti tee niin. Jos siltikin vetäydyin ahmimaan niin se johtui halustani tehdä niin. Et voi valehdella itsellesi, ettet halua niin käyvän jos kuitenkin teet niin. Nykyään syön satunnaisesti aivan liikaa ("ahmin"), HALUTESSANI, mutta tämän oivallukseni ansiosta pysyn kauemmin ns. kaidalla tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu