meillä poika ollut jotakin 3v sellainen kiukuttelija.tai mikään ei ole hyvin ja joka asiasta marisee jos joku pikkuasia menee pieleen se on maailman loppu.
ja nyt kun vielä koulus ja on läksyjä niin huh huh välistä.
yritän ajatella että poika on silti rakas jne..mutta ei oikeen osaa välistä ja kun oli koulus joskus kyselyt pojan hyviä puolija jne...en meinannut ees keksiä.muutakuin jotakin taitoja mitä osaa.
ehkä jäi vähemmälle huomiolle kun syntyi sisaruksia ja tuntee et on nyt huono ja hylätty.ja on senkin kyllä huomannut itestään että sitä mponesti syyttää 8v poikaa jostakin vaikka olisi ollut joku toisista lapsista asialla ja muitten lasten huonoa käyttäytymistä ei niin huuda kuin vanhimmalle.
kun sitä on jo niin ärsyyntynyt poikaan sille on helppo huutaa.
no kyllä muillekkin huutaa kun tekevät pahojaan mutta enempi tulee kait halittuakin jne..muita lapsia kkuin vanhinta.sit joskus yrittää halia jne..vaikka aina niin haluisikaan.
mulla on ollut masista ja se oli pahimmillaan kun esikoinen oli pieni ja six syytän itseänikin kuin poika on tuollainen.se on kuin kopio musta mutta aloin olla stressaava ja joka asiasta hermostuva,pikkutarkka jne..vasta joskus ylä-asteen loppupuolilla.ja kun poika jo nyt niin pelkään miten pä'rjää sit isompana.
ja syyllisyys on suuri tosiaan kun on tullut huudettua pienenä niin että poika on ihan pelännyt mua ja joskus lyötyäkin.purin siihen kaikki kiukkuni mut pyysin sit kyl anteeksikin ja halin paljon.ja nyt toiset lapset saanut melki koko lapsuutensa erilaisen kohtalon kun on mulla nyt lääkitys kohjallaan ja muutenkin.
onko muita?
ja nyt kun vielä koulus ja on läksyjä niin huh huh välistä.
yritän ajatella että poika on silti rakas jne..mutta ei oikeen osaa välistä ja kun oli koulus joskus kyselyt pojan hyviä puolija jne...en meinannut ees keksiä.muutakuin jotakin taitoja mitä osaa.
ehkä jäi vähemmälle huomiolle kun syntyi sisaruksia ja tuntee et on nyt huono ja hylätty.ja on senkin kyllä huomannut itestään että sitä mponesti syyttää 8v poikaa jostakin vaikka olisi ollut joku toisista lapsista asialla ja muitten lasten huonoa käyttäytymistä ei niin huuda kuin vanhimmalle.
kun sitä on jo niin ärsyyntynyt poikaan sille on helppo huutaa.
no kyllä muillekkin huutaa kun tekevät pahojaan mutta enempi tulee kait halittuakin jne..muita lapsia kkuin vanhinta.sit joskus yrittää halia jne..vaikka aina niin haluisikaan.
mulla on ollut masista ja se oli pahimmillaan kun esikoinen oli pieni ja six syytän itseänikin kuin poika on tuollainen.se on kuin kopio musta mutta aloin olla stressaava ja joka asiasta hermostuva,pikkutarkka jne..vasta joskus ylä-asteen loppupuolilla.ja kun poika jo nyt niin pelkään miten pä'rjää sit isompana.
ja syyllisyys on suuri tosiaan kun on tullut huudettua pienenä niin että poika on ihan pelännyt mua ja joskus lyötyäkin.purin siihen kaikki kiukkuni mut pyysin sit kyl anteeksikin ja halin paljon.ja nyt toiset lapset saanut melki koko lapsuutensa erilaisen kohtalon kun on mulla nyt lääkitys kohjallaan ja muutenkin.
onko muita?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miten 4:n äiti kirjoittaa tuohon kelloaikaan netissä.
Missä on kuri, missä on isä, missä on terve malli pojan kasvaa.
Se on kodissa jossa on kuri ja myös isä.
Eli lapset pois Sinulta, pakkohuostaan vaan.
olipas taas tosi ihana ja kannustava viesti.jos ei ole mitään asiallista sanottavaa voisi olla ihan hiljaa.
Tiedox vain että meillä pieni vauva ja sillä rytmit vielä hakusessa ja valvoi yöllä.
ja on täälllä isäkin ja ei täällä lapset tee mitä haluavat tai siis tekeehän ne mut kyllä sit otetaan esim,pelipäivä pois tai jotakin.
joo ja vie vaan omat muksut pakkohuostaan ääliö
Siis kun lapset on kurittomia ja tekee pahaa niin pidetään palaveri ja rajoitetaan pelaamista.
Oi jumalauta sanon minä tätä uus-avuttomien valtaa ja terroria.
mikäs toi nyt oli.
ei taida saada keltään järkevää vastausta.
oma "mahdoton" poikanni saman ikäinen kuin teillä. Kyllä rakkaus on välillä kovilla, kun vastaan tulee "haista paskaa". Rajat ja kuri meillä on ollut aina olemassa ja hyvä rakastava isä lapsilla. Jotkut "viisaammat" kuvittelevat, että kaikki asiat ja ongelmat lasten kanssa ovat ratkaistavissa tietyillä metodeilla ja sitten hups heijaa kaikki muuttuu helpoksi ja lapsi tottelevaiseksi. Valitettavasti näin ei ole, toiset ovat luonteeltaan känkympiä kuin toiset, eivätkä koskaan miksikään auringonpaisteiksi muutu, vaikka kasvatusmetodi olisi mikä. On vain jaksettava, päivä ja hetki kerrallaan ja sitten iloittava niistä pienistä ihanista hetkistä mitä on. Tietekin syyllisyys on ajoittain kova, minullakin, olisko lapseni toisenlainen, jos olisin tehnyt niin tai näin...Asiaa eivät suinkaan paranna sukulaisten ja vieraampien kommentit (yleensä tismalleen vastakkaiset!): enemmän kuria ja rangaistuksia tai enemmän hellyyttä ja kehumista...Enää en jaksa ottaa itseeni arvostelua, sanon, että parhaani olen yrittänyt ja yritän edelleen. Tulokset vain ovat laihanlaiset...Mutta kuitenkin lapsi on yhtä rakas kuin muutkin, ja jaksamattomuuden hetkellä ajattelen, että on varmasti monella muullakin samanlaista ja yhtä vaikeaa. Lähetän voimia, nyt kun teillä on pieni vauvakin!
kiva et joku vastasi asiallisesti.
syyllisyys on kyl välistä kova siitäkin tuntee syyllisyyttä kun toiset lapset rakkaampia kun tulee niitten kans paremmin toimeen vaikka osaavat nekin kyllä ränkätä välistä.
tuntuu et rakkautta lapseen pitää joskus väkisin hakea,mutta syytä kyl löytyy itestäkin.taitais kaivata enempi huomiota kuin muut.mut joskus kun sitäkin yrittää menee vaan tappelux.
jos esim,pelaan jotakin lautapeliä hermostuu kuin mikäkin kun ei pärjää jne...
mutta ehkä on sit teini-iässä se rauhallisin...ja toiset ihan hirmuja heh ei vaan...kyllä tämä tästä päivä kerrallaan ja osaa kyl joskus onnex olla ihanakin.
Juuri nyt on niin paha olla, ettei sitä ymmärrä kukaan. En keksinyt muuta, kuin etsiä netistä vertaistukea, kun en sitä tällä nimenomaisella hetkellä muualta saa.
Olen oikeastaan koko tämän vuoden taistellut kohta yhdeksänvuotiaan esikoiseni kanssa kaikesta. Poika tuntuu muuttuvan vain tympeämmäksi minua ja sisaruksiaan kohtaan. Välillä tuntuu etten edes muista koska olemme puhuneet ystävällisesti toisillemme. Aivan kuin pojasta olisi kadonnut kokonaan se ilo, mikä hänessä vielä vähän aikaa sitten oli. Yritän ajatella, että tämän täytyy olla taas jotain kehitysvaihetta, mutta silti syyllistän itseäni siitä, etten jaksa kunnolla edes yrittää ymmärtää. Ei kai kukaan jaksa olla mukava, jos koko ajan saa paskaa niskaansa, ei edes äiti.
Äsken meillä oli iso riita, jonka alkusyitä en halua tässä eritellä. Riita päättyi siihen, että poika huusi minulle haluavansa tappaa minut ja potki minua jalkaan. Olisi tehnyt mieli iskeä nyrkillä, mutta kehotin vain poikaa jatkamaan kiukkunsa purkamista. Lopulta luovutin, nostin kädet ilmaan ja sanoin että tee mitä lystäät. Tällä hetkellä poika on pihalla; eristin hänet sinne, koska huoneessaan hän ei pysy raivotessaan, eikä koko perheen tarvitse viettää iltaansa yhden raivotessa kuin mielipuoli.
Myös minä syyllistän itseäni siitä, että en ole pystynyt antamaan huomiota tarpeeksi esikoiselle sisarusten synnyttyä. Mutta niinhän se menee. Sisarkateus jyllää ja poikakin on myöntänyt, että erityisesti pikkuveli ärsyttää nyt. Ei mitään uutta maailmassa...Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas toisaalta en. Isänsä kanssa poika tulee hyvin toimeen, tämä kapina kai kohdistuukin enemmän minuun. Helvetin raskasta on ja synkkiä ajatuksia pojan elämän pilaamisesta liikkuu päässä päivittäin. En minä hemmetti tiedä millaisia kahdeksanvuotiaiden pitäisi olla! Parastaan tässä yrittää tehdä, mutta vaikeaa on. Kiitos kuitenkin siitä, että olitte purkaneet tänne tuntemuksianne. Tiedän etten edelleenkään ole yksin näine murheineni ja ehkä tämä vain onkin sitä ikävaihetta ja äitiys saa taas uusia paskamaisia haasteita...
ehkä se on niikin et kun esikoinen on se eka ja ns,harjoituskappale kun ei vielä kokemusta lasten kasvatuksessa.ja sit sitä voi pitää jo liian isona liian aikaisin ja jää muitten sisarusten jalkoihin huomiossa.ajattelee et se on jo niin iso poika ja tulee vaan lellittyä pienempiä.
ja sit kun isompi reakoi kapinalla huutamisella,pahanteolla jne...niin sit siihen vaan hermostuu ja kun sit hermostuu esikoinen kapinoi vielä enempi ja hermostuu ite kans enempi niin kierre on valmis.
ja sit sille huutaa vielä herkemmin kun on jo valmiix tympääntynyt koko poikaan.ja kun pienempien kans sit tullut jo alusta paremmin toimeen kun huudot menneet vaan isoimmalle niin ne käyttäytyykin paremmin ja sit jos tinkiä tekevätkin niin ei tule niin herkästi huudettua heille.vaikka kyllä sitäki tulee tehtyä.
varsinki nukkumaanmeno kauhee rumba kun meidän 8v,4,5v ja 3v nukkuu sams huonees...sellasta showta mut tällästä pohdintaa mitäs olette mieltä?
Kyllä tuossa kierre-asiassa olet tismalleen oikeassa: lapsi ränkkää, aikuinen menettää hermonsa, huutaa ja sanoo pahasti lapselle, seuraus: lisää syytä ränkätä lapsella... Kunpa voisikin hillitä hermonsa, mutta joskus se kuppi vaan tulvii yli, kun mikään ei kelpaa, kaikki on huonosti... riitaa, riitaa, riitaa... inhimillisiä olentojahan tässä kaikki ollaan, ei kukaan kestä, että koko ajan tulee nyrkistä tai haukutaan, ei äitikään. Onneksi meillä fyysinen väkivalta lapsen taholta on saatu pikkuhiljaa pois. Välillä on hyvä oikein pysähtyä miettimään niitä pieniä kehitysaskeleita ja hyviä asioita joita lapsessa on. Nimittäin niitä on pahimmassakin tapauksessa. Ne kannattaa vaikka kirjoittaa paperille, ja sitten näyttää lapselle jonkin keskustelun avaukseksi, ettei aina tule vain negatiivista palautetta.
Perheneuvolakin on muuten oiva paikka. Ei siellä välttämättä mitään hokkuspokkus konsteja keksitä, miten elämä helpottuu, mutta lapselle on hyvä kokemus, että häntäkin kuunnellaan siellä ja annetaan tilaisuus kertoa miltä tuntuu. Kerroin meidän esikoiselle (joka tietenkin vastusteli ankarasti sinne lähtöä), ettei tarkoitus ole mennä sinne häntä haukkumaan, vaan keksimään keinoja kuinka perheenä voidaan elää yhdessä. Tilanne oli meillä nimittäin niin paha, että lapsen sijoitustakin muualle jo mietin...
Meilläkin kaikki lapset nukkuvat samassa huoneessa. Välillä on tosi hankalaa, mutta ankarilla säännöillä on saatu kaikki sänkyyn ennen yhdeksää. Tässä muutamia vinkkejä:
- kun kaikki ovat sängyssä sovittuna aikana, kuunnellaan yhdessä äänikirjaa (mielellään esikoisen maulla valittua, jotta on tarpeeksi jännä pitämään hiljaa pedissä)
- metelöijä poistetaan varoituksen jälkeen, ja peti pedataan alakertaan, jossa sitten saa yksin nukkua (tätä ei ole tarvinnut toteuttaa kunkin kohdalla kuin kerran, pari!)
-äänikirjan kuuntelulla on aikarajoitus, eli jos ei ole ajoissa pedissä, kuunteluaika lyhenee...Joskus lapsilla on jopa kiire nukkumaan, että pääsevät ajoissa kuuntelemaan.
- sängyssä ollessa vanhemmat hellittelevät ja pusuttelevat, hieronta on hyvä, jos muuten on vaikea hellitellä/suostua hellittäväksi. Samoin pyydetään ja annetaan anteeksi, jos päivän aikana on jäänyt jotakin hampaankoloon. Ja siis on tärkeää, että aikuinen myös pyytää anteeksi, jos huutanut tai kohdellut muuten epäreilusti.
Vaikeaahan elämä joskus on lasten kanssa, ja toisilla enimmäkseen on vain sitä vaikeaa. Yritettään me äidit kuitenkin armahtaa ja tukea toisiamme lyömisen sijaan. Tuomitsemalla ei ketään voi auttaa.
Yhteisestä ajasta lapsen kanssa vielä: se on tärkeää vaikka ei aina "onnistuisikaan" vaan menee sekin riitelyksi. Onko sulla koskaan mahdollisuus lähteä esikoisen kanssa kahdestaan pois kotoa? Meillä silloin lapsi käyttäytyy ihanasti, ja sitten on taas helpompi rakastaa, kun näkee sen toisenkin puolen lapsen persoonasta(jota kotona ei juuri näe...)
mutta osaan vain omasta lapsuudestani muistella, miten minulle esikoisena kaadettiin kaikki paska niskaan ja pikkusiskon tempuista mulle kanssa huudettiin ja paljon. vaikka itse yritin olla niin kiltti, niin kiltti...väkisinkin siinä enemmän tai vähemmän katkeroituu ja reagoi kukin sitten omalla tavallaan. mulla on vanhempiini melko asiallisen viileät välit, mitään ylimpiä ystäviä ei valitettavasti olla, mikä kyllä johtuu ihan tuosta kasvatuksesta. monessa asiassa huomaan että minua on kasvatettu ristiriitaisesti, ja nyt vasta alkaa solmuja purkautumaan. vaikka toisaalta ymmärränkin miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat..
on varmasti vaikea tilanne siellä teillä, mutta ensimmäisenä vain ihmettelen että miksi huudat. lapselle on hyvä puhua ihan rauhallisesti ja johdonmukaisesti.. mikäs minä tässä olen neuvomaan. hermohan niihin lapsiin monesti menee, mutta yritä vain pysyä rauhallisena vaikka mikä olisi. pura kiukku mieluummin vaikka mieheen, hän sentään ymmärtää ettet tarkoituksella huuda :)
hyvillä mielin voin sanoa, että en ole kertaakaan huutanut meidän nelivuotiaalle. kuten itsekin kirjoitit, vanhemmat antavat mallin lapsille. mutta vaikka kuinka hyvä ja huutamatta olisikin, niin ainahan lapset kiukkuavat... en tiedä mitä tässä nyt yritän sanoa, mutta älä missään nimessä huuda. kyllä se poikakin alkaa käyttäytyä kun saa kunnon esimerkkiä..toivottavasti ;)
tuo oli nyt niin yksipuolinen ja pelkistetty viesti minulta että oikein hävettää.. mutta omat esikoismuistot tässä taisivat eniten nousta pintaan. jotkut vain...ovat. luonteille nyt ei hirveästi voi mitään, ja muistan kyllä että pikkusiskoni oli aivan mahdoton, ja minkäänlainen yhteistyö hänen kanssaan ei onnistunut 6 - 12-vuoden iässä. jostain kumman syystä hän vaikeampi lapsi oli sitten rakkaampi äidilleni. ja tottakai se tuntui pahalta...
jaksamista sinulle!! toivottavasti tuo rauhottuu pian..
Minäkin olen useasti miettinyt tuota harjoituskappaleasiaa ja tottahan se on. Monet asiat ovat menneet pienempien sisarusten kohdalta huomattavasti harmittomammin, kun esikoisen kanssa taas on takunnut jo ensimmäisestä päivästä lähtien.
Paljon on kiinni myös siinä, millainen oma vireystila on. Jos päivä on mennyt mukavasti, on ihan kiva huomata että raivoamisen voi sivuuttaa rauhallisella puheella ja tyynellä toiminnalla. Tänäänkin poika koetteli sietokykyämme ja kun päättäväisesti pidimme päämme, emmekä lähteneet mukaan rähinään, ei tarvinnut itsekään kärsiä tunnontuskia omasta meuhkaamisestaan. Kunpa se onistuisi aina...
Yritän kovasti myös muistaa kehua poikaa silloin, kun hän on reipas, iloinen itsensä... ja raivotessaankin korostan sitä, että loppujen lopuksi hän on ihan fiksu kaveri, joka kykenisi käyttäytymään kyllä ihan mukavastikin. Välillä otan hänet mukaan kauppaan ilman muita tai keksimme jotain muuta pientä ja poika nauttii selvästi niistä hetkistä. Silloin erityisesti korostan sitä, että hän on rakas ja pidämme kädestä toisiamme tai halailemme. Ei varmastikaan mene enää montaa vuotta, kun hän kieltäytyy moisesta.
Yritän muistaa aina sen anteeksipyynnön riitojen päätteeksi ja pienen juttelutuokion, jotta saisimme purettua ne pientä mieltä painaneet asiat. Välillä se vaan tuntuu turhauttavalta, kun "parhaimpina" päivinä saa olla pyytelemässä anteeksi puolin ja toisin lähes vartin välein.
Joten työteliästä tämä on, mutta minkäs teet. Ehkä tämän ikäiset ottavat irtiottoa vanhemmistaan juuri tällaisella tavalla. Osittain ajattelen myös sitä, että ehkä kesäloma helpottaa asiaa. Kevät on ollut pitkä ja selvä kouluväsymyskin paistaa pojassa. Jotenkin tuntuu, että lomalta palattuaan lapset ovat aina jotenkin hieman muuttuneet. Ehkä meilläkin elokuussa helpottaa ; )
Tsemppiä kaikille kiukuttelevien pikku-koululaisten väsähtäneille äideille. Kyllä me tästäkin selvitään!!
saman ikäinen poika ja samat ongelmat. Mahtaisko se vaan olla tuohon ikään jotenkin kuuluvaa. Nyt on mielestäni tilanne helpottanut viime aikoina, joten elättelen toiveita, että se menisi ohi.
Lue kirja Viisas lapsesi, kirjoittanut Jesper Juul. Lisäksi Jari Sinkkosta ja Keijo Tahkokalliota.
Kirjat ei opeta vanhemmuutta, mutta enemmän tietoo antaa enemmän työkaluja.
Eikä kenelläkään ole tarpeeks aikaa, itse siivoan vähemmän ja ostan tarvittaessa valmisruokaa.