odotan toista lastani ja olen viidennellä kuulla.. yhtä äkkiä minulle iski hirveä pelko tila ja kammo ja kaikkea mahdollista.. ja mielessäni jo kävi etten halua tätä lasta! Nyt itken tihruutan että olen kauhea ihminen..
kauhea
masennus
4388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...kauhea ihminen, niin sitten olen minäkin. Ja uskon, että moni muukin odottaja, jos perusteena on odotusajan paniikit. Uskon, että tuollaiset pelkotilat ovat ihan normaaleja ja liittyvät siihen, että ihminen valmistautuu äitiyteen. Sitä kun miettii kaikki asiat läpi, kun vauva kasvaa vatsassa, niin väkisinkin välillä tulee mieleen, että osaanko, pystynkö ja haluanko sittenkään. Minulla ainakin. Minä odotan esikoistani viikolla 15 6. Lapsi on toivottu ja rakastettu jo ennen syntymäänsä, mutta SILTI minulle välillä iskee paniikki ja kerran mietin jo, että vieläkö voisi keskeyttää. Se ajatus onneksi meni ohi hyvin pian. Se vain oli sellainen paniikinsekainen pakoreaktio. Anna itsellesi lupa pelätä välillä, ei se sinusta huonoa ihmistä tee. Se vain kuuluu siihen, että olet ajatteleva ja tunteva ihminen. Toivottavasti pääset kuitenkin pian pelkosi yli ja pystyt taas nauttimaan raskaudestasi täysin siemauksin. :)
Juu, mä olin jo jättämässä ukkoani ja muuttamassa tyttöni kanssa pois! jotain ihan sekoa tä mun käyttäymiseni.. kaikki on kummiskin ihan hyvin.. on tullut vain sellainen olo että mä olen alle kolmekymmentä ja kohta kaksi lasta ja mulla ei ole kohta omaa elämää.. ihan kauhea kriisi.. onko tämä raskaus ajan pelkotiloja ja kolmenkympin kriisi samassa.. vituttaa vaan kaikki ihan helvetisti.. siis ihan helvetisti!!
Minä olin myös muuttamassa pois. Tosin koirien kanssa, kun ei lapsia ennestään vielä ole... Nyt me sitten käydään parisuhdeterapiassa. Ei näiden pelkojeni vuoksi, vaan muutenkin on asiat "vähän" solmussa. Minulla on vissiin vähän samanlainen tilanne kuin sinulla. Kolmekymmentä lähenee ja jonkinlainen ikäkriisi kai on menossa, vaikka en sitä ääneen tunnustakaan. Iän takia kai aloin hosumaan lastakin, kun pelkäsin lapsettomuutta. Ja kaikki vituttaa minuakin, vaikka noin periaatteessa kaikki on hyvin. Ahdistus johtuu varmasti hyvin pitkälti siitä, että ollaan vasta muutettu nykyiselle asuinpaikalle ja en tunne täältä ketään. Ahdistaa sekin, kun vauva syntyy, niin en tunne täältä ketään keneltä voisin kysyä apua. Olo on yksinäinen ja ahdistunut, mutta en silti usko, että olisin tai olisit kauhea ihminen.
Friikahdin myös itsekkin vaikka luulin että toisen kanssa olisi tasaisempaa noiden suhteen vaan eipä ollut. Olin valmis peruuttamaan koko jutun ja mielellään heittänyt vapaalle pään täyteen ja baanalle. Onneksi sain levättyä ja asiat taas järkeviksi.
Nyt kun masukin pullistelee ei enää tuota tunnetta ole tullut... ainakaan vielä.
Rankkaahan tämä välillä on tempperamenttisen yksi ja puoli vuotiaan kanssa, mutta päivä kerrallaan.