bulgariaan olisi lapsiperheelle paras? Että ilmat olisit varmat ja vesi niin lämmintä että viluinen lapsikin pystyisi uimaa mutta ei tietenkää tuskasen kuumaakaan pieni lapsi kestä!!???
mikä
4
709
Vastaukset
- lapsiperheelle
on ilman muuta Albena ja ajankohta elokuun loppupuoli. Siellä on mahtava matala pitkä valkoinen hiekkaranta, alueella ei ole muita kuin turisteja, eikä ole kauhean kuumaa ja muiden eurooppalaisten suurin turistisesonki on jo ohi.Suosittelen rannan hotelleja ylärinteen hotelleihin on kova kapuaminen rappusia pitkin. esim. Nona tai Elitsa rannassa on muksuille kivoja
- sopivaa rantaa
sekä aikuisille että lapsille, mutta sitähän ei kysytty !
Kuuminta on mielestäni heinäkuun lopulta elokuun puoliväliin. Mutta säistä ei voi mitään varmaa sanoa missään päin maapalloa.
Helle Bulgariassa ei ole niin tukahduttavaa kuin Turkissa tai Kreikassa, sen verran eri vyöhykkeellä Bulgaria kuitenkin on.
Parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten sen ottaa, lomallani Bulgariassa on ollut elokuun alussa 40 astetta, se on kuitenkin suhteellisen harvinaista ja silloinkin pärjättiin hyvin jopa ilman ilmastointia, pari viileätä suihkua yöllä ja päivällä kaulaa myöten meren vilpoisuudessa, hyvin meni !
Nestettä täytyy tietysti muistaa juoda ja sehän on itsestäänselvääkin, tulee jano luonnollisesti. - välillä:
sopivaa rantaa kirjoitti:
sekä aikuisille että lapsille, mutta sitähän ei kysytty !
Kuuminta on mielestäni heinäkuun lopulta elokuun puoliväliin. Mutta säistä ei voi mitään varmaa sanoa missään päin maapalloa.
Helle Bulgariassa ei ole niin tukahduttavaa kuin Turkissa tai Kreikassa, sen verran eri vyöhykkeellä Bulgaria kuitenkin on.
Parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten sen ottaa, lomallani Bulgariassa on ollut elokuun alussa 40 astetta, se on kuitenkin suhteellisen harvinaista ja silloinkin pärjättiin hyvin jopa ilman ilmastointia, pari viileätä suihkua yöllä ja päivällä kaulaa myöten meren vilpoisuudessa, hyvin meni !
Nestettä täytyy tietysti muistaa juoda ja sehän on itsestäänselvääkin, tulee jano luonnollisesti.juhannus-elokuun loppupuoli !
- Kerran palanut
välillä: kirjoitti:
juhannus-elokuun loppupuoli !
Lakananvalkoisena jos lähdet tai muutenkin, iho voi palaa (jopa rakkuloille) alle puolen tunnin, eli hyvät aurinkosuojakertoimet aluksi varsinkin ja eritoten lapsille ja heille aurinkohattua päähän !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303700Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491598- 731328
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751171Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911021Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1671009- 76842
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?47735Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua33726- 39680