Olen potenut hirmuista vauvakuumetta kauan. Avomiehen kanssa ollaan puhuttu lapsen hankkimisesta ja päädytty odottamaan vielä pari kuukautta. Yhtäkkiä tunteeni heittikin kuperkeikkaa. Ensin olin ihan vaan innoissani. Nyt tunteet vaihtelee onnellisuudesta ahdistukseen. Joka toinen päivä ahdistaa ja pelottaa koko ajatus lapsesta, joka toinen päivä en mitään muuta niin paljon halua. Omat tunteet pistää pään pyörälle. Mitenkähän näitä pitäs tulkita...
ristiriitaisia tunteita
en pääse niistä eroon
8558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En osaa auttaa siinä et miten tuommoset tunteet pitäis tulkita, mutta täällä on ihan samanlaisten tuntemuksien kanssa taisteleva.
Ollaan mieheni kanssa ollet yksissä noin viisi vuotta ja aika ajoin ollaan juteltu lapsien hankkimisesta. Viime vuosien aikaan se vauvakuume on ollut enmmänkin miehelläni. Olen kertonut miehelleni ristiriitaisista tuntemuksistani ja hän osittain ainakin ymmärtää.
Päätettiin noin kuukausi sitten jättää pillerit pois.
Tein jo yhden raskaustestin, enkä ollut varma yhden viivan saatuani, et olinko iloinen vai surullinen. Jotenkin lapsellisestikkin käänsin sen päässäni niin että jos se on tarkotettu tullakseen niin sit se tulee.
Pelkäätkö äitiyden tuomaa vastuuta?
Itse pelkään yksin jäämistä(vaikkei mitään aihetta) ja et olenko hyvä äiti?
En tiedä saako vastauksia ikinä tietää ellei sitä äitiyttä koe. Valmiita vastauksia kun ei varmasti löydä keskustelupalstoilta vaan äitiys on kaikille omanlaisensa. Ei voi ainakaan siitä syyttää etteikö olisi miettinyt kaikkea mahdollista.
Toivottavasti pystyt juttelemaan miehesi kanssa tuosta, itseäni ainakin helpotti.
Voimia sulle!
että kun lapsi tulee, niin kaverit jättää ja ukko viihtyy paremmin töissä ja kavereidensa kanssa. Surullista mutta totta!
Kiitos mietteistä. En pelkää niinkään vastuuta, ehkä enemmän muutosta yleisesti. Jollain tavalla mietityttää se, että "se on sitten menoa". Haluaisin vain olla varma tunteistani, niin isosta asiasta on kuitenkin kyse. Mietityttää myös se, ettei ystäväpiirissäni kukaan ole lähelläkään samassa tilanteessa ja tukiverkosto(perhe, lähimmät ystävät) asuvat todella kauakana. Tiedän, että haluan todella lasta, olen jo kauan halunnut. Jotenkin vaan päätöksen tekomme jälkeen asia on tullut niin todelliseksi, että on alkanut pohtia asioita perin pohjin, vielä enemmän kuin aiemmin. Se on tietenkin hyvä.. Ehkä pelkäänkin eniten sitä, että lopulta pelkään lapsen saamista enemmän, kuin haluan sitä. Vaikka tällä hetkellä se tuntuukin mahdottomalta. Sekavaa..
Kai se kuuluu asiaan että tuntemukset vaihtelee. Luulisin jopa että se on ihan terve merkki ihmisessä että näin isossa asiassa kokee epäröintiä ja pientä paniikkiakin hetkittäin. Tsemppiä vaan ja tosiaan juttelua miehen kanssa, yhteisestä asiasta kumminkin kysymys ja mitä enemmän pystytte keskenänne puhumaan sitä paremmin saat itsellesikin varmuuden mikä tuntuu oikealta.
Olo kun kun vuoristoradassa. Välillä tuntuu et mitäs siinä ongelmaa, ihanaa saada lapsi. Sit alan käymään läpi ensiksikin odotusaikaa; mitä jos kaikki ei mene hyvin, mitä jos lapsi ei olekaan terve, kuinka itse jaksan sen 9kk yms. Sitten synnytys pelottaa. Sitten se pieni avuton olento, mitä jos rikon sen?! Entäs kun lähtee liikkumaan, koko ajan saa vahtia. Uhmaikä! Sitten pitää ite yrittää jaksaa töissä ja kotona. Hui! Kaikkee tällasta mietin. Miehen kanssa juttelu ei tahdo luonnistua, siksi varmaan tuntuu että oon yksin näitten asioitten kanssa ja tulevaisuudessa sen lapsenkin kanssa vakkei tietysti näin ole. Innoissaan mieheni toki on tästä asiasta, mutta jotenkin se puhuminen ei vaan luonnistu.
Miehelläni on edellisestä liitosta lapsi ja välillä tulee sellainen olo, että miksipä se näistä haluaisikaan jutella, sillehän kaikki on selvää ja vähän niinku vanha vitsi. Se suhtautuu koko hommaan niin kevyesti:"joo, tehään vaan vauva".
Ei jaksa sitten yrittää avata tuhannennen kerran keskustelua, pyörittelen sitten näitä asioita täällä.
olipas tuttua tekstiä.. vauvakuumetta on ollu täälläkin vaihtelevasti pari vuotta ja viimesen vuoden vahvemmin. mies on ollu aiemmin sitä mieltä et odotetaan vielä ja pelkää taloudellista tilannetta. mutta nyt puhuttiin asiasta perinpohjin ja mies olisi valmis ehkäisyn poisjättämiseen. Mutta nyt alko itteeni hirvittää..!! en osaa päättää jätänkö pillerit pois vai odotetaanko viel... lasta kovasti haluaisin mut pelottaa kaikki mahdollinen. kai se on luonnollista kun ensimmäisestä on kyse..
Minusta tuntuu et tuo on tosiaan ihan luonnollinen reaktio. Että nyt kun raskaaksi tuleminen voi olla niin lähellä niin alkaakin itseä pelottaa. Ja kai se on hyvä että käy asioita ja pelkoaankin läpi. Vaikeeta tää vaan kyllä on!! Ehkä teidän kannattais lopettaa pillerit, mut käyttää vaikka kumia jonkun aikaa. Sais vielä miettiä asioita ja lapsen yrittäminen ei alkas niin "suoraan" vaan enempi pehmeän laskun kautta:). Voih. Vaikeeta. Ite oon tässä tuumaillu asiaa ja nyt mietinkin, et entä jos kuitenkin odoteltais vielä vuoden verran.. Mutta jaksanko odottaa! ??? Voi kun sais jostain vaan vastauksen tai selvät toimintaohjeet:D
sepä se ku joku tulis sanomaan ja päättäis asian puolesta =). meillä on viel sellanen homma et en välttämättä tuu kovin äkkiä raskaaks.. ensinnäkin todella epäsäännölliset menkat ilman pillereitä (lääkäri aikoinaan pillerit just sen takia määrännytkin). toinen seikka on klamydia mikä on aikoinaan tullu "sairastettua". kun huomattiin niin sanottiin vaan et TOIVOTTAVASTI ei oo kerenny tuhoja tekemään. eli haluaisin samantien jättää kaikki ehkäsyt pois jos joutuu kauankin yrittämään. mut sit jos heti onnistuukin.. ääh.. kylläpä voi olla hankalaa =)