Koirapuiston säännöistä

Kertausta

Minulla ollut useampia koiria ja nyt menossa elämäni ensimmäinen uroskoira,4 v Isovillakoira,joka ollut minulla noin kk.Kasvattajallaan koira oli laumassa,jossa 5 muuta,4 narttua ja yksi todella vanha uros.
Itselläni ei aikaisempia kokemuksia Koirapuistoista,nyt ollaan oltu neljä kertaa niin että paikalla ollut muitakin koiria,enimmäkseen kuitenkin narttuja.
Tänään sitten kävi niin että oma koirani "kuritti" ensin yhtä narttua,joka tuli sen jälkeen aika pelokkaksi.Sitten puistoon tuli uusi koira 6kk vanha Shefferi.Välittömästi kun tämä koira pääsi aitauksen sisään omani oli sen niskassa,vähän ajan kuluttua uudestaan (pentu hieman vinkaisi) tämä omistaja sanoi että minun poistuttava puistosta agressiivisen koiran kanssa (minkä teinkin)
Hänen koiralleen ei käynyt mitenkään,tuli jopa "hivutuksen" jälkeen haistelemaan koiraani.
Minusta tuo kaikki oli normaalia koirien käytöstä,kysymykseni kuitenkin kuuluu: missä menee raja koirien "yhteenotoille" Koirapuistoissa?
Tietenkin poistun paikalta jos toinen omistaja sitä tahtoo,mutta kun tuntuu ettei koirien normaalia käytöstä sallita ollenkaan,vaan sössötetään; voi mamman pientä,sattuiko?
Riitaa en missään nimessä halua kenenkään kanssa,eli poistun mielummin paikalta vaikka syy ei olisikaan vakava.
Kertokaa siis mielipiteenne ja kokemuksianne,kiitos.

10

1276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uros---

      Normaali uros ei "kurita narttua" mitä sillä sitten tarkoititkin. Puistot ei myöskään ole sitä varten että vanhemmat urokset tollaisella niska otteella alistaa nuoret maahan..

      • alk.per...kys

        Kiitos vastauksestasi.Näin itsekkin arvelin ettei "hyviin tapoihin" kuulu,siksi poistuin paikalta.
        Muuten en tiedä kumpaa sukupuolta se toinen koira oli,se ensimmäinen kuitenkin oli narttu.
        Kyllä narttukoirakin laitetaan ojennukseen tarpeen vaatiessa,urosten taholta,varsinki pentukoirat saattavat vaatia ns kurinpalautuksen.
        Tässä tapauksessa ei kuitenkaan mielestäni ollut kyse siitä,luulen että koirani tunsi itsensä uhatuksi ja pelkäsi,ainakin historiansa viittaa siihen suuntaan.
        Nyt en mene sen kanssa puistoon ennenkuin olen opettanut sille sosiaalisuutta ja oikeaa käyttäytymistä muita koiria kohtaan.

      • omituinen
        alk.per...kys kirjoitti:

        uros jos narttuun käy kiinni...oli se pentu tai aikuinen...
        yleensähän uros alistuu nartulle...vai olenko väärässä? meillä narttu kyllä sanelee mitä uros tekee ja missä kulkee ja uros alistuu mukisematta vaikka muuten on todella macho eikä voi sietää muita uroksia...

      • alk.per...kys kirjoitti:

        Ehkäpä koirasi ei todellakaan vain ole ns. koirapuistoikoira? Onhan se koiralle aika stressaavaa mennä puistoon, jonne tulee myös vieraan lauman edustajia, joista koira ei tiedä onko ne ystävällisiä vaiko ei. Koirasi on varmaankin tottunut siihen vanhaan laumaansa ja koki sen turvalliseksi. Mutta ei nyt oikein tiedä miten niiden uppo-outojen koirien kanssa pitäisi olla. On ihan mahdollista, että koirastasi ei koskaan tule puisto-koiraa, kaikki vaan eivät ole niin sosiaalisia. Ja mitä pahaa siinä on? Sitten käytte yhdessä lenkeillä ja jos koirallasi on vaikka yksi hyvä koirakaveri, niin annat leikkiä sen kanssa pellolla joskus. Ei todellakaan kannata ottaa sitä riskiä, että koirasi puistossa ihan oikeasti käy toisen koiran päälle.

      • urokset
        omituinen kirjoitti:

        uros jos narttuun käy kiinni...oli se pentu tai aikuinen...
        yleensähän uros alistuu nartulle...vai olenko väärässä? meillä narttu kyllä sanelee mitä uros tekee ja missä kulkee ja uros alistuu mukisematta vaikka muuten on todella macho eikä voi sietää muita uroksia...

        tai ainakin oma urokseni antaa kyllä mennen tullen kuonoon tunkeileville uroksille, mutta narttuja väistää mukisematta, jos nämä vähänkin ärähtää.
        Pennut sukupuolesta riippumatta saa vaikka roikkua sen korvissa, ja se vaan panee maata ja on sen näköinen, että ottakaa nyt pois tuo kiusanhenki, muttei todellakaan itse tee mitään kurinpalautusta.

    • meilläkin.

      Meillä samalla lailla käyttäytyvä 2v uros, joka joskus "kurittaa" myös narttuja. Syytä tähän en todellakaan tiedä. Myös juuri nuorempia se alistaa, vaikka ei kuitenkaan kaikkia.

      Lähdemme aina pois kun huomaan sen alkavan käyttää näitä elkeitä, vaikka se ei tosiaankaan pure tai satuta, vaan vain alistaa. Yritän aina ajatella miltä sen alistetun koiran omistajasta tuntuu. Eivät tiettykään yhtään tykkää.

      Joskus siellä onneksi tapaa myös fiksuja koiran omistajia, jotka tuntevat koirien käyttäytymistä ja silloin alistamisen jälkeen leikki jatkuu kuin ei olisi "riitaa" ollutkaan. Se tosiaan on koirien tapa toimia, vaikka meistä ihmisistä näyttää kamalalta.

    • Just Me

      Mua ärsytti ihan suunnattomasti, kun olin menos meidän pennun (7kk jo) puistoon, ni toisen koiran omistaja huusi puiston toiselta puolelta, et: "Ei kannata tulla, mun koira ei tuu toimeen toisten kans" Ärsytti, kun oli ajettu ihan turhaan puistoon ja varsinki ku meidän koira tulee loistavasti toimeen muiden kanssa, ainaki toistaiseksi! Tietty ihan hyvä, et "varotti", mut kyl mä oon sitä mieltä, et se lähtee joka ei tuu toimeen. Pennulle tekis ihan hyvää, et joku häntä vähän opettas tavoille, kun tykkää mm. roikkua muiden koirien poskissa :) Tappelua en tietenkään halua, mutta kukas sitä paremmin osais opettaa koiramaailman sääntöjä, ku toinen koira! Elikkäs siis sitä mieltä, että jos kyse tosiaan on vaan opettamisesta asia on ok, mutta aggressiivisuus on tietty asia erikseen..

      • niin taas!

        Kun on niitä sääntöjäkin laadittu koirapuistoilun sujumiseksi, etttä aggressiivisia koiria ei sinne saa tuoda. Niin miksi juuri ne aggressiivisten omistajat estää toisia tuomasta niitä koiria, jotka tulee toimeen muiden kanssa?

        Oikeastihan teillä olisi ollut oikeus ohjata heidät pois sääntöihin viitaten. Tosin siinä vaiheessa varmaan hämääntyy niin, ettei muista kyseistä sääntöä, joka täälläkin keskusteluissa on jo muutamaan kertaan otettu esille.

        Toki jos uistossa ei muita ole, niin voihan silloin päästää omat äksyt juoksemaan, mutta poistua pitäisi, kun muita tulee. Tai ainakin kysyä, että voisiko vielä hetken saada olla siellä keskenään. Voihan olla, että hekin ovat kauempaa tulleet juuri siinä toivossa, että saisivat koiransa vapaaksi edes hetkeksi.

      • nknk
        niin taas! kirjoitti:

        Olen yleensä tuonu oman koiran puistoon silloin, kun siellä ei muita ole. Ei nimittäi tuu toimeen kovinkaan monen koiran kanssa. Lähden, kun näen et joku toinen on tulossa. Yleensä pyydän oottamaan hetken et saan kiinni ja pääsen pois aitauksesta. Toisinaan omistajat ei kuuntele ollenkaan vaan änkee koirineen sisään.
        Vielä ei oo onneksi tapahtunu mitään. Mutta mun mielestä voisi odottaa sen muutaman sekuntin et pääsee pois sieltä, kun tiedän ettei oma koira siedä kovinkaan paljoa höntäämistä yms. Jotku näyttää luulevan etten lähde pois sieltä jos ne jää siihen ulkopuolelle oottamaan, vielä ku selvästi sanon et oon nyt lähössä, kun oma koira saattaa olla ärtyisä.

      • nknk
        nknk kirjoitti:

        viimeksi omistaja sanoi et sen koira tulee niiiin hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa. Pyysin kuitenkin ettei päästäs irti. Mun koira tuli näkyviin nii hyökkäs suoraa kohti. Omistaja oli iha ihmeissää et mites tää nyt näin. Onneks sattu mun koiralla olemaan sellanen päivä ettei jaksanu välittää jostaki rähisijästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4829
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1459
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1316
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1208
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe