Tunnustan että olit aamujeni valo. Nyt kun olet poissa, muualla, on olo kuin tämä kevätkin. Kylmä, sateinen ja kolea. Kaitpa tämä kaipaus joskus helpottaa. Muistan sinua vielä kuitenkin lämmöllä. Elä hyvä elämä. En tiedä miksi tiemme sivusivat, en ehkä koskaan tule ymmärtämään. Ajattelen kuitenkin asioita uusin silmin, ehkä se oli tarkoituskin. Herätys oli vaan aika raju.
m >> n
m >> n
Vastaukset 25
Vanhimmat
olisit silloin avannut sanaisen arkkusi ja kertonut mitä ajattelet niin ei tarvitsisi nyt asiaa jossitella. :(
varma ettei mitään ole tehtävissä? Voisitko vähän kertoa kaipaamastasi henkilöstä?
Kyllä minäkin niitä päivän aloituksia kaipaan Ajattelen sua usein ja toisinaan liian usein. ;) Enpä taida saada näitä tunteita enää uinumaan vaikka olen yrittänyt.. siitä hiljaisuus.
hieman samantapaisissa merkeissä vielä kohdata, vaikka "roolit" olisivat toisinpäin? Voit ottaa minuun yhteyttä niissä tai muissa merkeissä. Tarvitsen sinua elämääni, niinkuin silloinkin... Ehkäpä sinäkin minua, jos olet se ihminen, joksi sua toivon. Äh, taidan olla aika epätoivoinen haaveilija...
helppoa...saat ainakin kuulostamaan helpolta. ;) Ei tod.
Ikävöin myös niitä aamuja, mutta ehkä voimme kokea ne yhdessä myös ensi vuonna. Jos suinkaan mahdollista. Minähän en lähde minnekään; sinusta en kuitenkaan tiedä. Jos lähdet, mukanasi lähtee myös sydämeni, jonka tietämättäsi olet saanut itsellesi. Tunteistasi en tiedä, enkä niistä luultavasti koskaan saa tietääkään, mutta silti toivon, että joskus, sitten joskus, voimme olla yhdessä... Toivon, että juuri sinä olisit se, joka pelastaisi minut tästä suuresta ahdingosta, jonka kanssa on vaikea elää. Maailmankuvani on vääristynyt ja musta - ilman sinua se olisi vielä mustempi! Haluaisin sinun tietävän sen; ikävä kyllä minulla ei ole rohkeutta tunnustaa sitä peläten, miten reagoisit siihen. Mutta ehkä joskus... Sitten joskus... Ajattelen sinua lämmöllä ja muistelen niitä päiviä, kun katsoit syvälle silmiini...
Etenkin lämmöllä muistan sen päivän, kun tulit vastaan, katsoit silmiini ja hymyilit niin kauniin hymyn. Minua ihmetyttää vieläkin, miksi loit sen hymyn ja katsoit minua niin. En ollut ennen sitä kunnolla edes huomannut olemassaoloasi, mutta nyt olen liiankin tietoinen sinusta, mikä raastaa minut ja sydämeni.
oletko mies vai nainen? mitäs jos kertoisit mulle huomenna juuri noilla sanoilla? itse olen nainen ja tunteeni ovat aivan samanlaiset kuin sinullakin.
olet tehnyt minuun vaikutuksen ja sydämeni olet vienyt mennessään.
olet piriste päivissäni, aika suuri syy, että viime aikoina on ollut mieli lämpöinen.. sinusta se johtuu=)
pyydä vaikka kahville yms.
jos ihmettelet miksi hymyilen ja katson sinua silmiin, niin se johtuu ihan vain siitä, että olen korviani myöten ihastunut sinuun =)
kaipaamasi henkilö. Olen nimittäin naispuolinen.
että ihastuminen on saattanut muuttua joksikin muuksi...
vieläkin ja olen aivan paniikissa, vaikka näin sinut yli tunti sitten. Toivottavasti et huomannut minussa mitään outoa. ;) Saa nähdä, unohdanko sinut vielä tässä elämässä. Toivottavasti sinäkin ajattelet minua!
Ja nimenomaan tähän Limp Bizkitin versioon... Tätä kuuntelen kun ikävä oikein ahdistaa...
http://www.youtube.com/watch?v=2Pp38SR1lMU
kappale. Tosin sen kuunteleminen saa aikaan vielä suuremman ahdistuksen tunteen. --> Se tuo mieleen hänet, jota en saisi ajatella ja jota en edes haluaisi ajatella. Mutta kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti sinulla on parempi onni rakkaudessa ja ihmissuhteissa.
Kerro vähän?
kiinnostaisi tietää. Ja miksi ne aamut ovat sitten jääneet siihen? Miksi et voi olla yhdessä ikävöimäsi henkilön kanssa?
Suomea...?
ikävä niitä päiviä, jolloin nähtiin. Ajattelin sua aina lämmöllä ja ajattelen vieläkin. Oon todella kaivannut sua.. Mun keinot ei riitä unohtamaan sua, enkä pysty uskomaan järkeen. Tykkään susta liikaa. Sä iskit suoraan mun sydämeen, jota en ois voinu kuvitellakaan...
jotain tunnisteita.Missä päin???
kehtaa; paljastumisen riski on liian suuri. Pelkään, että hän saattaisi tunnistaa minut teksteistäni, mikäli kertoisin, mistä olen. Tarkoitan, jos hän edes käy näillä sivuilla. Alkuperäinen teksti kuulosti vain jotenkin niin tutulta ja se voisi olla häneltä, mutten ole siitä aivan varma. Epäilen siis hänen osuuttaan kirjoitukseen - se on pelkkää toiveajattelua. No, ehkä voin paljastaa vain sen, että itse olen Etelä-Karjalasta päin. Entäs te muut? Kertokaahan tekin, mistä tulette! ;)
kaipailee eräs nainen.
Surullista miten heräämme huomaamaan erilaisia asioita vasta kun on jo ehkä liian myöhäistä. Itselleni on käynyt vähän samalla tapaa kuin sinulle. Ei päivää etten kaipaisi erästä miestä, helpotusta olooni minäkin odottelen. Tavalla tai toiselle.
Mitähän mahdoit tarkoittaa tuolla: "Ajattelen kuitenkin asioita uusin silmin, ehkä se oli tarkoituskin. Herätys oli vaan aika raju". Oletko kenties kokenut elämässäsi lähiaikoina jotain ikävää? Siis muutakin kuin tuon naisen poislähtemisen.
näin sunnuntain kunniaksi, vaikka taidan olla pakana, sallittakoon tällainen näkökulma. Niille, joille on paljon annettu, niiltä eniten vaaditaan. Paljon olen vastaanottanut, kaikenlaista, vuosien kuluessa. Joku toinen olisi jo pistänyt hanskat tiskiin. Vaikka tämä episodi elämässäni tuntui iskulta vyön alle, etsin siitä kuitenkin syytä, tarkoitusta, miksi näin piti tapahtua. Ennen tätä olin ehtinyt jo turtua siihen miten elämä uomassaan kulkee kiveltä kivelle.
Nyt näen asioita toisin. Siis että kiviä voi vaikka väistelläkin. Taikka valita ihan kokonaan toisen reitin. Turtuneen ihmisen herättämiseen tarvitaan näinkin raju episodi. Sitä tarkoitin. En haluaisi tähän elämänkertaani kirjoittaa, selittääkseni asioita tarkemmin. Siksi vain näin vertauskuvallinen, epämääräinen selitys.
Hänen valintansa, ratkaisunsa olen sinällään järjelläni hyväksynyt. Ne muutamat sanat joita olemme aiemmin vaihtaneet, kertoivat toki paljon. Muutamat puolesta, muutamat vastaan. Aidosti edelleen tunnen, kuten aloituksessa kirjoitin. Mutta hyväksyn senkin, että tunne olisikin vain täällä päässä, minkäs teet? Tangoon tarvitaan kaksi. Nyt ei tanssiin asti päästy, ehkä ensi elämässä...?
..moneen kertaan ja mietin mitä oikein onkaan tapahtunut. Tietenkään et voi täällä elämänkertaasi kertoa, sitä en odottanutkaan.
Jäi askarruttamaan mieltä, että miksi et selvitä hänen tunteitaan sinua kohtaan? Asia tuntuu kuitenkin sinua vaivaavan ja mikäli ymmärsin oikein, olisit valmis jopa, kuten kirjoitit, valitsemaan kokonaan toisen reitin hänen vuokseen. Onko hän tietoinen sinun tunteistasi?
Useinhan oletetaan toisen ymmärtävän ns. vihjeistä mutta eihän kukaan ole ajatustenlukija. Asioista täytyy voida puhua.
Jotenkin harmittaa puolestasi ja myös hänen. Kirjoitat kokeneesi kaikenlaista ja kestäneesi ne. Miksi nyt jättäisit asioita puolitiehen?
Kyseessä oli kuitenkin forbidden fruit, forbidden thought, molemminpuolin. Ikävä sinänsä ei ole kiellettyjen listalla, siksi saatoin aloituksessa niin kirjoittaa. Siksi myös hänen valintansa, poistumisensa on hyväksyttävissä. Samasta syystä, vaikka laittaisin asialle Dirk Gentryn Holistisen Etsivätoimiston (Douglas Adams), en häntä enää löytäisi, eikä se olisi ehkä suotavaakaan.
Nämä pahuksen tunteet vain tekevät elämän välillä sietämättömäksi ja siksi niitä puran tänne.
Kuinka saatoin antaa itseni toimia niin kuin tein? Se selviäisi vasta laajemmasta elämänkerrasta jota en haluaisi edelleenkään julkisesti kirjoittaa. Tiedän vain että on ihmisiä jotka vastaavassa elämäntilanteessa kuin omani, tekisivät enemmänkin. Sen verran moraalin rippeitä on vielä jäljellä. Ja kunnioitan niitä jotka noudattavat omaansa, kuten hän.
Tässä on muutama päivä ehtinyt vierähtää mutta kai tänne saa vielä kirjoitella.
Kylläpä tämä kuulosti taas niin tutulta; kiellettyä, kiellettyä molemminpuolin.
Tuota moralikysymystä on itse kukin tässä joutunut pohdiskelemaan useampaankin otteeseen viime aikoina. Mikä lopuksi on oikein? Jatkaako vanhaa suhdetta ja yrittää unohtaa tämä toinen henkilö? Mitä tehdä kun se unohtaminen ei tunnu onnistuvan? Entä jos uskaltaisin kertoa hänelle tunteeni? Mitä voisi pahimmillaan tapahtua? Miksi muut uskaltavat ottaa elämänsä ohjat käsiinsä ja tehdä rajujakin ratkaisuja?
Ajattelen asiaa miten päin tahansa aina joku tai jotkut kärsivät tilanteesta. Osuvasti kirjoitit tunteista, että tekevät elämän välillä sietämättömäksi. Siltä elämä on viime aikoina tuntunut.
Ihan samoilla linjoilla en kanssasi ole tuossa, ettet häntä enää löytäisi. Eri asia on haluaako hän tulla löydetyksi. Olisiko luontevaa lähettää hänelle vaikkapa tekstarina hyvän kesän toivotukset? Kukapa ei sellaisesta muistamisesta ilahtuisi?
Sussa on kyllä terapeutin vikaa, taikka sitten osaat pohdiskella omaa tilannettasi hyvinkin analyyttisesti. Jotkut kai sitten uskaltavat alusta lähtien kuunnella sydäntään, ja kärsiä seuraukset sovinnolla. Mä kuuntelin järkeäni ensin jonkin aikaa ja sitten sydäntä, mutta lopputulos on yhtäkaikki tämä. Tunteista kannattaa kertoa tavalla taikka toisella, suoraan taikka kiertäen, voi ainakin sanoa itselleen yrittäneensä. Onhan sekin raju ratkaisu, se poistuminen? "Ei meidän kannata, kun mä en enää kauaa kulje tällä..." olivat hänen viimeiset sanansa mulle, noin suurinpiirtein.
Poissa silmistä, poissa mielestä, alkaa kai pikkuhiljaa vaikuttaa. Menee se viesti perille kovempaankin päähän. Ei ahdista ihan joka hetki. Hyvällä silti muistan tuota ihmistä. Joskus pohdiskelen, mitä tapahtuisi jos hänen kanssaan kohtaisimme, tunnistaisimmeko edes toisemme?
Ajatuksesi tekstarista oli muuten hyvä mutta kun mulla ei ole kuin se ex-duuninumero... vois mennä väärälle henkilölle...
Toivotan hänelle silti hyvää kesää, hyvää loppuvuotta, hyvää loppuelämää, vaikka vain näin virtuaalisesti, menee se perille jollakin tavalla, niin uskon.
Ja miksei sullekin. Kanssasi on ollut piristävää keskustella. Tee niinkuin sydän sanoo, pysyt ainakin sen kanssa sovussa :)