Toukokuussa kirjoittelin tänne ja kerroin varanneeni ajan aborttiin, koska lapsi(joka olisi toinen) ei nyt elämääni sopisi.
raskautta varjosti myös se, että se selvisi minulle varsin myöhään ja olin raskausaikanani ehtinyt käyttää useampaan kertaan alkoholia.
Mieli maassa astelin sairaalaan ja vahingossa eksyin lyhkiä etsiessäni äitiysvuodeosastolle, samalle vaaleanpunaisin seinin ja kukkasin koristellulle osastolle, jossa pieni tyttöni(nyt 2 vuotta) näki ensi kertaa päivänvalon ja jossa vietimme neljä ensimmäistä onnen täyttämää vuorokautta hänen elämästään ja minun elämästäni äitinä..
nuo ajat tulivat niin elävästi mieleen, se upea tunne, jonka vain äidiksi tullessaan voi kokea..
Yritin pyyhkiä ne tunteet mielestäni ja vakuutella itselleni ettei tämä lapsi sovi elämäntilanteeseeni, olinhan juuri saanut pysyvän työpaikan josta todella pidän, ja muutenkin elämän mallilleen.
hetken asiaa mietittyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen etten pysty, -enkä edes halua tehdä aborttia.
Onko minulla oikeus päättää kuka tänne saa syntyä ja kuka ei, etenkin jo yhden abortin kokeneena(5 vuotta sitten, jolloin olin lapsi vielä itsekin)ja yhden toivotun lapsen saaneena tuntui todella pahalta.tiesin haluavani vielä joskus tulevaisuudessa pikkusiskon tai -veljen tyttärelleni, en vai ollut suunnitellt sitä näin.(muistutan vielä että tämä "vahinko" sai alkunsa hajonneesta kondomista ja katumuspillereistä huolimatta, ja raskaus selvisi minulle vasta viikolla 10!)
Niinpä tulin siihen tulokseen että vaikken vielä ollut valmis tulemaan uudestaan äidiksi, pystyn tulemaan, ja jos tämä lapsi kaikesta ehkäisystä huolimatta on olemassa, sen on ehkä tarkoituskin selvitä tähän maailmaan, ja syntyä yhtä toivottuna ja rakastettuna kuin tyttärenikin.
Kävelin abortti-lähetteeni kanssa lyhkiin kertomaan uutiseni ja hoitajien suut kääntyivät hymyyn kertoessani, kun he saivat pistää lähetteen silppuriin ja kerroin että minusta taitaa taitaa tulla taas äiti.
Varasin ajan äitiysneuvolaan missä kerroin huolistani ja sain hyvin asiallista kohtelua. ensimmäinen ultra oli viikolla 12 ja siellä selvisi että vauvalla näyttää olevan kaikki hyvin.
(Alkoholin käyttö varhaisessa vaihessa aiheuttaa aniharvoin vaurioita, kunhan se lopetetaan heti raskauden selvittyä..ja monikohan meistäkin on saanut alkunsa viinanhuuruisen illan päätteeksi..)
Nyt olen onnellinen odottaja viikolla 24, ultrassa näin pienen ihmeeni kohdussani viimeksi pari viikkoa sitten, jolloin se heilutti pieniä sormiaan kasvojensa edessä ja imeskeli niitä..
ja tietenkin sai kuulla sen ihanan uutisen, että masu-asukilla on kaikki vallan mainiosti..=)
sen liikkeet tuntuvat jo selvästi, välillä se heittää kuperkeikkaa niin että vatsan päälle jätetty kirjakin lentää pois,
nikottelee,ja viettää toisinaan rauhallisempiakin päiviä. Tämä äidiksi tulemisen tunne tuntuu upealta eikä ole tehnyt elämästäni yhtään huonompaa, päin vastoin!
En ole hetkeäkään katunut ratkaisuani, ehkä sen pitikin kasvattaa minua vielä. Vauvani laskettu aika osui vieläpä 24.12, joten melkoinen lahja siitä mahtaa tullakin..;)
VOIMIA TEILLE KAIKILLE, päädyttepä aborttiin taikka ette! Haluan vain muistuttaa että äidiksi on kuitenkin aika helppo tulla, ja ristiriitaiset tunteet kuuluvat asiaan. Minusta ei ollut aborttiin ja olen onnellinen siitä! Rakkaudella Viivi, (22 v)
raskautta varjosti myös se, että se selvisi minulle varsin myöhään ja olin raskausaikanani ehtinyt käyttää useampaan kertaan alkoholia.
Mieli maassa astelin sairaalaan ja vahingossa eksyin lyhkiä etsiessäni äitiysvuodeosastolle, samalle vaaleanpunaisin seinin ja kukkasin koristellulle osastolle, jossa pieni tyttöni(nyt 2 vuotta) näki ensi kertaa päivänvalon ja jossa vietimme neljä ensimmäistä onnen täyttämää vuorokautta hänen elämästään ja minun elämästäni äitinä..
nuo ajat tulivat niin elävästi mieleen, se upea tunne, jonka vain äidiksi tullessaan voi kokea..
Yritin pyyhkiä ne tunteet mielestäni ja vakuutella itselleni ettei tämä lapsi sovi elämäntilanteeseeni, olinhan juuri saanut pysyvän työpaikan josta todella pidän, ja muutenkin elämän mallilleen.
hetken asiaa mietittyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen etten pysty, -enkä edes halua tehdä aborttia.
Onko minulla oikeus päättää kuka tänne saa syntyä ja kuka ei, etenkin jo yhden abortin kokeneena(5 vuotta sitten, jolloin olin lapsi vielä itsekin)ja yhden toivotun lapsen saaneena tuntui todella pahalta.tiesin haluavani vielä joskus tulevaisuudessa pikkusiskon tai -veljen tyttärelleni, en vai ollut suunnitellt sitä näin.(muistutan vielä että tämä "vahinko" sai alkunsa hajonneesta kondomista ja katumuspillereistä huolimatta, ja raskaus selvisi minulle vasta viikolla 10!)
Niinpä tulin siihen tulokseen että vaikken vielä ollut valmis tulemaan uudestaan äidiksi, pystyn tulemaan, ja jos tämä lapsi kaikesta ehkäisystä huolimatta on olemassa, sen on ehkä tarkoituskin selvitä tähän maailmaan, ja syntyä yhtä toivottuna ja rakastettuna kuin tyttärenikin.
Kävelin abortti-lähetteeni kanssa lyhkiin kertomaan uutiseni ja hoitajien suut kääntyivät hymyyn kertoessani, kun he saivat pistää lähetteen silppuriin ja kerroin että minusta taitaa taitaa tulla taas äiti.
Varasin ajan äitiysneuvolaan missä kerroin huolistani ja sain hyvin asiallista kohtelua. ensimmäinen ultra oli viikolla 12 ja siellä selvisi että vauvalla näyttää olevan kaikki hyvin.
(Alkoholin käyttö varhaisessa vaihessa aiheuttaa aniharvoin vaurioita, kunhan se lopetetaan heti raskauden selvittyä..ja monikohan meistäkin on saanut alkunsa viinanhuuruisen illan päätteeksi..)
Nyt olen onnellinen odottaja viikolla 24, ultrassa näin pienen ihmeeni kohdussani viimeksi pari viikkoa sitten, jolloin se heilutti pieniä sormiaan kasvojensa edessä ja imeskeli niitä..
ja tietenkin sai kuulla sen ihanan uutisen, että masu-asukilla on kaikki vallan mainiosti..=)
sen liikkeet tuntuvat jo selvästi, välillä se heittää kuperkeikkaa niin että vatsan päälle jätetty kirjakin lentää pois,
nikottelee,ja viettää toisinaan rauhallisempiakin päiviä. Tämä äidiksi tulemisen tunne tuntuu upealta eikä ole tehnyt elämästäni yhtään huonompaa, päin vastoin!
En ole hetkeäkään katunut ratkaisuani, ehkä sen pitikin kasvattaa minua vielä. Vauvani laskettu aika osui vieläpä 24.12, joten melkoinen lahja siitä mahtaa tullakin..;)
VOIMIA TEILLE KAIKILLE, päädyttepä aborttiin taikka ette! Haluan vain muistuttaa että äidiksi on kuitenkin aika helppo tulla, ja ristiriitaiset tunteet kuuluvat asiaan. Minusta ei ollut aborttiin ja olen onnellinen siitä! Rakkaudella Viivi, (22 v)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vielä onneksi sinulla Viivi oli tunteita ja maallinen mammona koki karvaan tappion. Niin sitä pitää...
Ehdimme vielä kukin lasten kasvettua luoda uraa ja mitä sitten,jos on ura, olet täysi nolla nelikymppisenä ja ryyppäät itsesi hengiltä. Sekö on oikeata elämää..
on ura olen nelikymppinen, mutta en juo enkä ole nolla. Omituinen asenne sinulla!
Yhtä hyvin voi olla 22v. persaukinen nolla, joka juo itsensä hengiltä, vaikka olisikin äiti.
Eikö?
Eikä äitiys muuten estä edes kuolemaa...vai oletko kuullut?
onnea sitten vain, tosi mukavaa,että noinkin päin voi käydä :) Itse en ole aborttia sen enempää vastaan kuin erityisemmin puolestakaan, olen sitä mieltä,että se on jokaisen henkilökohtainen asia lukuunottamatta niitä harvoja kammotuksia,jotka pitävät aborttia ehkäisykeinona,mutta hieno juttu ja kiva oli kuulla miten kävi,muistan hyvin sen aiemman juttusi, laitapa vaikka tuonne vauva osastolle viestiä,tuliko tyttö vai poika ja osuiko jouluaattoon? Ja teille aborttia harkitsevat,tämä on nyt tämän ihmisen tarina, joku voi saada siitä voimia omalle ratkaisulleen, ei kannata aloittaa alusta tuota aiempaa "onnelliset äidit" kinastelua,eihän? :)
Kyyneleet tulivat silmiini ja iholla meni kylmänväreitä kirjoituksesi johdosta.
Osaat kirjoittaa hyvin ja johdonmukaisesti.
Teit ihanan päätöksen kun et suostunut aborttiin tulet sen vielä huomaamaan moninkertaisesti.
ONNEA SYLINTÄYDELTÄ ONNEA!!!
kirjottaa tämän hänen vauva-kirjaansakin...
Sen verran kipeä aihe lapselle on kuulla, että äiti on edes harkinnut aborttia, nimimerkillä kokemusta on!
Oma äitini paukautti päin naamaani ollessani pahimman murrosiän keskellä, että oli vakavissaan harkinnut kohdallani aborttia, koska olin vahiko-lapsi. se satutti, koska laittoi minut ajattelemaan kuinka pienestä olemassaoloni on kiinni, ja kun elämä potki päähän, muistin sen aina ja kirosin miksei hän aborttia tehnyt. Muisti hän tosin sanoa että onneksi EI tehnyt aikomaansa, mutta nen sanat olivat merkityksettömiä siinä vaiheessa..
Sillä hetkellä kun tein päätöksen tämän lapsen pitämisestä, pyyhin mielestäni ne negatiiviset itsekkyyden tunteet jotka mielessäni pyöri aborttia harkitessani. Sillä hetkellä siitä tuli toivottu lapsi, äidinrakkaus vain heräsi myöhään, mutta heräsi kuitenkin..
kirjoitit tämän sitten tänne...?
Tasan yhtä outo paikka kuin vauva-kirja.
Että se oli todella vain minun tarinani,jatkoa toukokuiselle kirjoitukselle kun kerroin varanneeni ajan aborttiin ja fiilikset oli mitkä oli. tästä ei kenenkään tavitse oppia yhtään mitään eikä tehdä päätöksiään sen perusteella, kuten esim. nimim. pipari on antanut itselleen tehdä. kenenkään ei luulisi olvan niin helposti johdateltava että tekee tai jättää abortin tekemättä sillä perusteella että joku täällä käskee tai kieltää tekemästä?! tämä on yleinen keskustelupalsta ja halusin minäkin keroa tapaukseni ketään loukkaamatta tai johdattelematta. Edelleen olen sitä mieltä että mikäli vähääkään epäröi äidiksi pystymistään, on parempi ehkä tehdä abortti kuin leikkiä lapsensa elämällä..!
ikävää jos kirjoitukseni on joillekin liikaa, jatkoja kuitenkin..
jätit vastaamatta, miksi juuri tämä palsta oli sankariäidille ainoa paikka selostaa tunteisiin vetoavalla (alkeellisella) tavalla sairaalakäyntiään?
Jos olisit vastuullinen, äidiksi valmis nainen, ymmärtäisit, ettei tämä ole sovelias paikka.
Tuon saman asian olisi voinut esittää huomattavasti lyhyemminkin, mutta sittenhän et olisi saanut tarkoittamaasi viestiä läpi...
Sillä olen sitä mieltä, että se on joko "onnitelkaa mua, mä olen sankari" tai sitten se on abortinvastainen kirjoitus. Jompi kumpi. Ja kumpikaan ei kuulu tänne. Piste.
Osuit naulankantaa etten paremmis vois sanoa. Minullakin on tenavia useampikin, enkä ole oikein päässyt tähän sankariäiti-juttuun mukaan. En oikein ymmärrä moista.
sankariäitiyttä sellanen ymmärräkään, joka on oikeesti äiti. Sellanen, joka rakastaa sitä äitiyttä ja lapsiaan. Ei sellanen kerää täällä aploodeja porukalta. Hän saa ne perheeltään...:)
Kyyneleitä meinas jopa tulla! =) Onneks olkoon! On varmaan ihanaa olla äiti, itse olen vielä liian nuori, mutta jonakin kauniina päivänä minäkin tulen olemaan (toivon ainakin). mahtava tarina.
siitä, että aplodeeratkaa mulle, musta tulee äiti!
Luulis, että tuosta asiasta iloitsee niiden kanssa, jotka oikeasti on asiassa mukana, eikä yritä saada kyseenalasta kunniaa ABORTTISAITILLA.
Äidiksi on helppo tulla joo, mutta kaikista ei äidiksi ole.
Tää on sitä tyypillistä romantiseeraamista tällä asialla, jossa ei ole romantiikan hitustakaan, kun vauva huutaa yötä päivää ja isä katoaa jo ennen synnytystä.
Mutta kaikki me halutaan olla sankareita ja vielä pyydämme kiitosta valinnastamme, kuten nyt "viivi".
Sinä käväisit eilen haukkumassa minut typeräksi ja lapselliseksi, jospa minä nyt arvostelen sinua.
Aivan samoin olisin minä voinut kirjoittaa raskauteni tuossa vaiheessa. Yhtä kaikki olin myös "sankari", kun pelastin lapseni abortilta.
Mutta eipä tullut tänne tuollaista silloin kirjoitettua.
En myöskään silloin tiennyt, mitä tulossa on. Etkä tiedä sinäkään. Haluat vain saada kannustusta, koska itsekin epäilet. Et ole varma.
Muuten olisit vaiennut.
Oletko yhtään sen paremmin eväin liikkeellä, kun "vahingossa" eksyit äitiysvuodeosastolle!!!!
Vaaleanpunaiset seinät ja kukkaset saivat sinut pyörtämään päätöksesi. Aikuismaista ja viisasta??? Enpä sanoisi...
voi hellanduudelis sentään, mitä lässytiläätä.
Upeaa lukea kerrankin kannustava ja ihana tarina miten mieli muuttui ja aurinko alkaa paistamaan. Onnea teille hirmusesti!!! =D
Miksi ihmeessä valitsit tämän palstan tarinasi kertomiseen? Kätilöt hymyilivät heittäessään aborttipaperit roskiin... Kaikilla ei lapsen pitämiseen mahdollisuutta ole, en edes viitsi luetella syitä, mutta ensi viikolla ONNEKSI pääsen eroon erittäin ei-toivotusta raskaudesta. Loppuu oksentelu, eikä tarvitse maata siellä vaaleanpunaisten peittojen välissä. Yrjöttää ajatuskin.
Odottaville äideille on omat palstat, sen tiedän. Jollekin abortti voi olla kipeä asia, ja ehkä hän haluaisi asiallisesti keskustella siitä, eikä lukea tällaista tekstiä juuri kun mieli on muutenkin maassa.
samaa mieltä kanssasi!
Kauheeta syyllistystä! Sitähän se on "hymyilevine kätilöineen"! lisäksi se on jotakin outoa "sankaruutta". Hän haluaa, että hänelle nostetaan hattua, kun hän ei pystynytkään aborttiin!
Tosiaan, palsta on aivan väärin valittu...
Tsemppiä sulle, kyllä se siitä! Tiedän tunteen, ja se tosiaan helpottaa, kun kaikki on ohi.
Oon suht. uus kävijä näillä sivuilla. Oma raskaus ajoi tänne lukemaan. On hassua lukea äärimielipiteitä abortista koska itse olen sekä vastaan että puolesta.
Itse olen valmis tekemään abortin, mutta näyttää siltä että masussa kasvaa terve vauva kun ultrassa kaikki oli hyvin, mutta vielä hetki sitten jännättiin joudutaanko keskeyttään jos jotain olisi vialla..
Tuosta keskustelusta kirjoititko oikealle palstalle voin omasta mielestäni kertoa että kirjoitit. Abortti kävi sulla lähellä. Mielipiteitähän täälä jaetaan ja välillä jotkut paasaa kun hermot menee...niinkun allekirjoittanut.
Oli mukava kuulla kun muutit mieltäsi (ei sillä että pelastit lapsesi tms. vaan että pidät meitä tavallaan "ajantasalla") ja asiaankuuluvaakin tavallaan että kirjoitit tänne, koska muuten olisit jäänyt sivuilla mieleen abortin tehneenä vaikket sitä nyt ollutkaan