Keskenmenoko?

Ihmettelen, onko minulle tullut keskenmeno heti alkuvaiheessa raskautta. En siis tiedä, olenko edes raskaana. Kuukautiseni ovat olleet aina normaalit mutta nyt kun niiden olisi pitänyt alkaa, minulla on jo neljä päivää tullut aivan pientä rusehtavaa ja välillä hieman punertavaa vuotoa. Vuoto on niin vähäistä, etten tarvitse edes pikkuhousunsuojaa. Tänään kuitenkin vuoto on hieman runsastunut, ei kuitenkaan lähellekään normaaliksi, edelleenkin todella vähäistä. Menkkakipujen kaltaiset kivut alkoivat jo ennen tätä tuhruvuotoa. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia kipuja ennen kuukautisia ainoastaan kuukautisten aikana. Viikko sitten huomasin, että nännini ovat kasvaneet oudon isoiksi ja kipeytyneet (ei ole tapahtunut koskaan aiemmin) ja minulla on ollut lievää kuvotuksen tunnetta. En usko, että kuvittelen näitä, sillä en ole edes ajatellut olevani raskaana, sillä lasta ei ole yritetty. En käytä tällä hetkellä pillereitä, kondomit olleet käytössä ja varmat päivät. Mistä tiedän, onko tämä keskenmeno ja olisiko syytä tehdä raskaustesti. Näkyykö myös keskenmeno raskautena?
2597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

2,50 egen raskaustestin tekoon? Onko rahasta todellakin näin tiukkaa? Hitot omasta terveydestä?

Äänestä

Itse olin samassa tilassa,
mutta raskaana ja vauva pysytteli matkassa
vuodoista huolimatta.

Tee raskaustesti ja jos se on positiivinen
hakeudu lääkärille ultrattavaksi ja tutkittavaksi.
Saattaa olla, että olet raskaana ja istukka
tai kohdunreuna vain vuotelee
tai sitten kyse saattaa olla "implaatiovuodosta"
eli raskauden aikaisista valekuukautisista.

Mutta saattaa kyseessä myös olla
keskeytynyt tai alkamassa oleva keskenmenokin,
joka kannattaa hoitaa,
ettei kohtu tulehdu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voisiko olla? kirjoitti:

Ihmettelen, onko minulle tullut keskenmeno heti alkuvaiheessa raskautta. En siis tiedä, olenko edes raskaana. Kuukautiseni ovat olleet aina normaalit mutta nyt kun niiden olisi pitänyt alkaa, minulla on jo neljä päivää tullut aivan pientä rusehtavaa ja välillä hieman punertavaa vuotoa. Vuoto on niin vähäistä, etten tarvitse edes pikkuhousunsuojaa. Tänään kuitenkin vuoto on hieman runsastunut, ei kuitenkaan lähellekään normaaliksi, edelleenkin todella vähäistä. Menkkakipujen kaltaiset kivut alkoivat jo ennen tätä tuhruvuotoa. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia kipuja ennen kuukautisia ainoastaan kuukautisten aikana. Viikko sitten huomasin, että nännini ovat kasvaneet oudon isoiksi ja kipeytyneet (ei ole tapahtunut koskaan aiemmin) ja minulla on ollut lievää kuvotuksen tunnetta. En usko, että kuvittelen näitä, sillä en ole edes ajatellut olevani raskaana, sillä lasta ei ole yritetty. En käytä tällä hetkellä pillereitä, kondomit olleet käytössä ja varmat päivät. Mistä tiedän, onko tämä keskenmeno ja olisiko syytä tehdä raskaustesti. Näkyykö myös keskenmeno raskautena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu