Minulla on 180 litrainen akvaario. Jossa kaikki näyttää olevan oikein hyvin. Kasvit kasvaa eikä kaloja ole kuollut, näyttävät voivan oikein hyvin. Mutta itseäni häiritsee vesi joka on aivan kellanruskeaa. Akvaario näyttää varsinkin päädystä toiseen, eli nk. läpi katsottuna aivan tumman keltaiselle! Lapan pohjan 2-3 viikon välein, silloinkaan pohja ei todellakaan ole vielä liian likainen. Mutta vaikka nytkin edellisestä laposta on vasta 6 päivää, jossa samalla vaihdoin 50 litraa vettä, on vesi taas aivan keltaista (tiedän että akvaariovesi on kellertävää, mutta ei sen kuulu noin voimakkaan keltaisenruskeaa olla)! Kaikki näyttävät voivan akvaariossa oikein hyvin ja vesi on kirkasta, mutta ei niin kaunis katsella kuin akvaario jossa vesi on "puhtaamman väristä". Joten osaako kukaan neuvoa mitä voisin tehdä ettei vesi muutu heti niin keltaiseksi ja kestäisi "värittömämpänä"? Olen ajatellut siirtyä siihen että vaihtaisin kerran viikossa sen 50 litraa vettä, ja lapan normaalisti 2-3 viikon välein, ja kokeilla jospa se auttaisi.
Suodatin on uusi ja todella hyvä (Fluval 4plus).
Suodatin on uusi ja todella hyvä (Fluval 4plus).
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaihda vettä viikoittain noin puolet. Onko akvassasi kantoja? Josko ne olisivat syypäänä akvaarioveden kellastumiselle..?
...on kantoja. Jopa kaksi kappaletta, toinen hieman isompi ja toinen pienempi. Sitä olen itsekkin ajatellut että jospa ne kellastavat vettä. Mutta ei tuttavieni akvaarioissa ole samaa ongelmaa vaikka heilläkin on kantoja. Täytyykin ruveta vaihtamaan tuota vettä todellakin ihan kunnolla. Sitä vain pelkään enkä ole vaihtanut vettä kovin paljon usein, ettei tasapaino järky liikaa ja se johdu sitten siitä. Mutta taidan nyt todellakin siirtyä kokeilemaan tuota tuhdimpaa veden vaihtoa jatkossa.
Lisää ideoita tai muilla samoja ongelmia?
Kyllä aina kannattaisi vaihtaa vettä se 50% viikossa niin kaikki menee paremmin. Tuo samennus voi olla myös vihersamennusta joka johtuu vedessä olevista keijulevistä.
...ole vihersamennusta. Olen siitä lähes 100 % varma. Sillä olen nähnyt akvaarion jossa on vihersamennus. Vesi akvaariossani todellakin on vain väriltään kellanruskeaa, mutta vesi ei muuten ole YHTÄÄN sameaa tai höttöistä, vaan täysin kirkasta. Kaverinikin mainitsi minulle veden väristä, mutta muuten hänkin kehui akvaariota todella kauniiksi ja kirkkaaksi. Vaihdoin juuri melkein puolet vedestä, niin ompa akvaario taas ihanan raikkaan ja hyvän näköinen kun veden väri on raikkaampi. Mutta se ilo ei montaa päivää kestä...
Onkos sinulla siinä juurakkoja ollenkaan? Usein juurakot värjäävät vettä jos sitä ei ole liotettu tarpeeksi kauan.
...minulla siellä juurakoita, eli juuri noita kantoja mitä jo aiemmassa vastauksessa vastasin. Eläinkaupasta ostettua mangrove puuta kaksin kappalein. Lue aiempi Kyllä...alkuinen vastaukseni. Niistä luulen sen ainakin osittain johtuvankin, mutta ei niiden mielestäni pitäisi iäisyyttä sitä vettä värjätä. En kylläkään liottanut niitä ensin, pesin ainoastaan. Mutta toinen juurakoista oli ollut edellisessä akvaariossani käytössä jo kuukausia. Siinäkin vesi oli samanlaista, mutta ei mielestäni ihan noin voimakkaan väristä. Taidankin poistaa nuo karahkat joku päivä altaasta vaikka viikoksi, ja katsoa vettä sitten. Jospa syy hyvinkin on vaikka kokonaan niissä.
Akvaariokaupan juurakoista lähtee tosiaan aika paljon väriä (vaikka niitä liottaisi kuinka paljon). Liottamiselle en näe mitään syytä, akvaariossa niitä on hyvä liotella. Sitten jos kalastokin on lievästi happamasta ja pehmeästä vedestä diggailevaa, ehkä vielä suosisi turvelisäystä niin mikäs sen mahtavampaa kuin juurakosta irtoavat hapot. Eipä tarvitse käyttää kalliita Toruminejä ja muita veden värjäysaineita.
Eli kantoa en suosittelisi noukkimaan ylös, tai siis riippuu ihan kokonaan siitä mitä kaloja sinulla on. Mutta veden vaihdot ovat persiillään. Suositeltavaa on nimittäin, niin kuin aiemmissa viesteissäkin tuli selville, vaihtaa viikoittain vedestä puolet. Jos pelkäät tasapainon järkkyvän, niin ole huoleti. Veden vaihdolla on ihan päin vastainen vaikutus. Vaihtamalla riittävästi ja enemmän vettä viikoittain, saat akvaarion veden pysymään tasalaatuisena vs. harvemmin vaihdettaessa vesiarvot pomppivat edes sun taas. Vain jos akvassasi on todella vähän porukkaa, voi veden vaihtoja tehdä joka toinen viikko, mutta senkin voi perustella vain laiskuudella. Ei ole nimittäin olemassa sellaista kalalajia joka tykkäisi uiskennella ja elellä omissa kuona-aineissaan. Siitä et voi päätellä, että kaikki on kunnossa jos kukaan ei ole kuollut. Hyvä ettei ole kuollut, silloinhan asiat olisivat jo hälyyttävän huonosti.
Lopeta kuseskelu paljuumme. Täällä haisee jo !