Eli on tässä jonkun aikaa ollu kotilot riesana..on laitettu kotilonpoistoainetta, kattoo nyt vaikuttaako se..:/
Onko kotilot aina haitallisia?
mIstä ne alunperin saavat alkunsa?
Saapuvatko ne kenties jonkun bakteeriyhdistelmän tuloksena?
:\
Onko kotilot aina haitallisia?
mIstä ne alunperin saavat alkunsa?
Saapuvatko ne kenties jonkun bakteeriyhdistelmän tuloksena?
:\
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kasvit kannattaa AINA pestä huolella ennen istutusta, niissä monasti/aina on jäämiä kotiloista joita kulkeutuu aina jälleen myyjiltä aina tukkureille ja heiltä kauppiaan myynti altaisiin, etenkin kasvi altaisiin sillä ne syövät kasveja, useimmat kotilot kuitenkin.
Toinen vaihtoehto on hankkia sellaista kalastoa joka syö ravintonaan kotiloita, nämä lajit kuitenkin kasvavat kohtuullisen suuriksi joten ihan pikku purkeissa niitä ei voi pitää.
On olemassa myös kalalajeja jotka jäävät pienemmiksi mutta niiden kanssa ei voi pitää useita muita lajeja sillä nämä pienet ovat niinkin terhakkaita että usein näykkivät toisilta kaloilta evät pois. Toinen huono puoli on että kotilon syöjä kalalajien ruoka valioon ei sitten muuta yleensä kuulukaan kuin kotiloita, ne kuolevat vähmmiten jos kotilot tulee akvaariosta syötyä.
Yksi tapa on liiskata kotiloita kaloille ravinnoksi ja keräillä niiden mätimättäitä jotka muistuttavat hyvin paljon sammakon kutua.
Hyvä tietää tuokin, nimittäin uuden kasvin tultua taloon niitä taisi juuri alkaa ilmestyä..pitääpä ostaa uusia kasveja ja heittää vanha muualle (:
... vain nuo antamani ohjeet kotiloiden hävittämiseen toimivat...
- liiskaaminen
- mätiklönttien poistaminen
- mahd. kala syömään niitä mutta mitä sitten kun kaikki on syöty???
Tulee olemaan pitkä ja tuskainen tie...
Sitä vaan tarkoitin, että muutenki tuo vanha kasvi on poissa lähtemässä (:
Aikansa jo elänyt.
kIITOs vinkeistä!
Vastailinkin jo tuonne ylemmäs samaa aihetta käsittelevään keskusteluun, mutta pistetään vielä tännekin.
Kuinka paljon ruokit kalojasi? Siivoatko altaan pohjan viikottain?
Altaassa asustavat kotilot käyttävät ravinnokseen kaloilta jääneitä ruoantähteitä ja muita jätteitä, joten ruokinnan vähentäminen ja pohjan säännöllinen puhdistaminen pitää kotilotkin hyvin kurissa. Pieni määrä kotiloita akvaariossa ei ole haitaksi, ja populaatio pysyy kurissa niin kauan kun ravintoakin on niukemmin tarjolla.
Myös nuo ylempänä annetut neuvot, uusien kasvien huuhteleminen ennen altaaseen laittamista ja mahdollisesti myös kotiloiden liiskaaminen ja altaasta poimiminen, ovat ihan toimivia konsteja.