En nyt enää voi vaieta, vaikka haukkuisitte minut miksi tahansa. Luin tuossa ihmellisen "selviytymistarinan", kuinka joku ei voinutkaan tehdä aborttia ja huomasin, kuinka paljon se tunteita minussa herättikään...
Sain tietää olevani raskaana viime vuoden kesällä. Koko ajan ajattelin, etten ole valmis äidiksi. Aluksi. Sitten löysin tämän palstan ja aloin lueskella sitä. Luin miten pieni vauva huutaa apua ja syyttää äitiä abortista. Sanoo, äiti miksi annoit niiden tappaa minut, meillä olisi ollut hauskaa yhdessä.
Vähitellen alkoi mieleni muuttua. Yhteenkään keskusteluun en ikinä osallistunut. Lueskelin vain. Ja etsin vakuutusta sille, että kyllä minäkin pärjään...
Päätin jatkaa raskautta. Revin aborttipaperit ja peruin ajat sairaalassa. Neuvolassa oltiin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Minähän olin miltei sankari, en ollut "pystynyt" aborttiin. Sisälläni olin epävarma. Mutta koska luotin näihin toisten "selviytymistarinoihin", jaksoin jatkaa.
Joka toinen päivä kaduin ja joka toinen päivä uskoin tulevaisuuteen. Löysin vaikka minkälaisia puolustuksia täältä sille, että selviän, että tein oikean ratkaisun!
Synnytin keväällä tytön keisarinleikkauksella. Pienen terveen tytön. Tytön isä lähti heti raskaudesta kuultuaan menemään, joten olin heti yh. Se oli uskomattoman raskasta. Välit kotiin olin pilannut raskaudella, mutta täällä siihenkin, jossakin palstalla joku sanoi, ettei se mitään, kyllä ne korjaantuu, kun vauva syntyy. Niin kuulemma käy joka kerta. Niin ei milloinkaan käynyt minulle. Olin tosi YKSIN.
Vähitellen alkoi olla selvää, että olin tehnyt virhearvion. Olin päättänyt pitää vauvan, koska muutkin niin tekivät. Kuvittelin tehneeni suurenkin palveluksen tyttärelleni ja yhteiskunnalle! Oli kuulemma normaalia epäröidä. Oli normaalia jopa katua. Kaikki selitettiin aina parhain päin, eikä minulle kukaan sanonut, että ratkaisu pitää tehdä omien henkilökohtaisten tuntemusten ja asioiden perusteella. Totuuden mukaan! Ei sen mukaan, miten joku muu on asiasta selvinnyt!!
Kesällä pyysin lastenvalvojan hakemaan vauvan pois. Minä en enää jaksanut. Hän haki, ja jonkun ajan kuluttua luovuin oikeuksistani häneen ja suostuin adoptioon. Hän sai jäädä sinne, minne hänet ensin sijoitettiinkin.
Olen ollut sisältä aivan rikki. Joudun miettimään, mitä sitten joskus sanon, kun "vauvani" oikeasti tulee oven taakse ja kysyy, miksi minut hylkäsit? Hän voi jopa sanoa, että meillä olisi ollut kivaa yhdessä...
Jos olisin tehnyt abortin, näin ei kävisi.
Tytön ei tarvitsisi miettiä kuka on äiti, ei tarvitsisi etsiä äitiä käsiinsä. Ei syyllistää itseään siitä, että hänet on hylätty.
Olette kauhean ajattelemattomia näissä jutuissanne. Ihmettelen suuresti suomi24:ää, joka antaa tällaisen palstan toimia, ilman minkäänlaista valvontaa.
Jos keskustellaan abortista, silloin ei kannusteta synnyttämään. Ei liioin syytellä murhaajaksi. Ei hehkuteta vauvaa onnena ja aborttia turmiona. Silloin keskustellaan kohtalonsisarten kanssa raskaasta asiasta, siksi minäkin tänne tulin!
Saamaan tukea saman kokeneilta.
Kyllä tuonkin "selviytymistarinan" paikka on "odotuksessa". EI TÄÄLLÄ!
Nyt sitten saan selitellä ihmisille, missä on vauvani. Minusta puhutaan selkäni takana vaikka mitä. Olen tappanut hänet. Hänet on pakkohuostaanotettu minulta hulttiolta. Parhaimmat väittävät, että olen myynyt lapseni.
Henkinen paine on kova. Enkä tiedä loppuuko se koskaan.
Ainakin kannan huonon äidin mainetta ikuisesti!
Ai niin, nuori olen, mutta en teini.
Sain tietää olevani raskaana viime vuoden kesällä. Koko ajan ajattelin, etten ole valmis äidiksi. Aluksi. Sitten löysin tämän palstan ja aloin lueskella sitä. Luin miten pieni vauva huutaa apua ja syyttää äitiä abortista. Sanoo, äiti miksi annoit niiden tappaa minut, meillä olisi ollut hauskaa yhdessä.
Vähitellen alkoi mieleni muuttua. Yhteenkään keskusteluun en ikinä osallistunut. Lueskelin vain. Ja etsin vakuutusta sille, että kyllä minäkin pärjään...
Päätin jatkaa raskautta. Revin aborttipaperit ja peruin ajat sairaalassa. Neuvolassa oltiin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Minähän olin miltei sankari, en ollut "pystynyt" aborttiin. Sisälläni olin epävarma. Mutta koska luotin näihin toisten "selviytymistarinoihin", jaksoin jatkaa.
Joka toinen päivä kaduin ja joka toinen päivä uskoin tulevaisuuteen. Löysin vaikka minkälaisia puolustuksia täältä sille, että selviän, että tein oikean ratkaisun!
Synnytin keväällä tytön keisarinleikkauksella. Pienen terveen tytön. Tytön isä lähti heti raskaudesta kuultuaan menemään, joten olin heti yh. Se oli uskomattoman raskasta. Välit kotiin olin pilannut raskaudella, mutta täällä siihenkin, jossakin palstalla joku sanoi, ettei se mitään, kyllä ne korjaantuu, kun vauva syntyy. Niin kuulemma käy joka kerta. Niin ei milloinkaan käynyt minulle. Olin tosi YKSIN.
Vähitellen alkoi olla selvää, että olin tehnyt virhearvion. Olin päättänyt pitää vauvan, koska muutkin niin tekivät. Kuvittelin tehneeni suurenkin palveluksen tyttärelleni ja yhteiskunnalle! Oli kuulemma normaalia epäröidä. Oli normaalia jopa katua. Kaikki selitettiin aina parhain päin, eikä minulle kukaan sanonut, että ratkaisu pitää tehdä omien henkilökohtaisten tuntemusten ja asioiden perusteella. Totuuden mukaan! Ei sen mukaan, miten joku muu on asiasta selvinnyt!!
Kesällä pyysin lastenvalvojan hakemaan vauvan pois. Minä en enää jaksanut. Hän haki, ja jonkun ajan kuluttua luovuin oikeuksistani häneen ja suostuin adoptioon. Hän sai jäädä sinne, minne hänet ensin sijoitettiinkin.
Olen ollut sisältä aivan rikki. Joudun miettimään, mitä sitten joskus sanon, kun "vauvani" oikeasti tulee oven taakse ja kysyy, miksi minut hylkäsit? Hän voi jopa sanoa, että meillä olisi ollut kivaa yhdessä...
Jos olisin tehnyt abortin, näin ei kävisi.
Tytön ei tarvitsisi miettiä kuka on äiti, ei tarvitsisi etsiä äitiä käsiinsä. Ei syyllistää itseään siitä, että hänet on hylätty.
Olette kauhean ajattelemattomia näissä jutuissanne. Ihmettelen suuresti suomi24:ää, joka antaa tällaisen palstan toimia, ilman minkäänlaista valvontaa.
Jos keskustellaan abortista, silloin ei kannusteta synnyttämään. Ei liioin syytellä murhaajaksi. Ei hehkuteta vauvaa onnena ja aborttia turmiona. Silloin keskustellaan kohtalonsisarten kanssa raskaasta asiasta, siksi minäkin tänne tulin!
Saamaan tukea saman kokeneilta.
Kyllä tuonkin "selviytymistarinan" paikka on "odotuksessa". EI TÄÄLLÄ!
Nyt sitten saan selitellä ihmisille, missä on vauvani. Minusta puhutaan selkäni takana vaikka mitä. Olen tappanut hänet. Hänet on pakkohuostaanotettu minulta hulttiolta. Parhaimmat väittävät, että olen myynyt lapseni.
Henkinen paine on kova. Enkä tiedä loppuuko se koskaan.
Ainakin kannan huonon äidin mainetta ikuisesti!
Ai niin, nuori olen, mutta en teini.
Vastaukset 40
Vanhimmat
että olet joutunut kokemaan noin kovia. Niinhän se on, että pitäisi kuunnella ja uskoa sitä pientä sisäistä ääntä. Kyllä jokainen sisimmässään tietää omat resurssinsa.
Ikävä kyllä paineitten alaisena on kovin vaikutuksille ja painostukselle altis....
Vie varmasti aikaa, mutta kyllä sinä tuosta pääset eteenpäin, hae vaikka ammattiapua, jotta saat jutella tunteista jonkun " ei-tuomitsevan" kanssa.
Anteeksi, jos tämä kuulostaa kovahkon rationaaliselta, mutta...
Vaikea mieltää, että olisit ollut kypsä äidiksi, jos päätät abortista/abortin tekemättä jättämisestä sen perusteella, mitä olet lukenut muiden mielipiteistä joltain nettipalstalta. Nämä palstathan toimivat aina kuten ihmismieli: ensiksi tehdään valinta ja sen jälkeen etsitään hyvät perustelut jo tehdylle valinnalle. Oman valinnan oikeutus saa lisää voimaa, kun sitä tyrkyttää muille. Katso esim. miten kotiäidit tuomitsevat näilläkin sivustoilla päivähoidon tai - anteeksi taas: karkea esimerkki - miten netin autopalstoja käytetään jo tehtyjen merkkivalintojen puolustamiseen.
Tämä tekstisi oli oikea ja aito. Surullisuudessaankin hieno. Jo siksi, että uskalsit kertoa virhearviostasi, se ei yleistä.
mutta en siltikään voi ymmärtää oikeutusta kirjoittaa OMASTA onnistumisestaan niin kuin se olisi mahdollinen kaikille.
Olen itse vastuussa tekemästäni töpistä, tiedän. Tiedän myös sen, jo alunperinkin tiesin, etten ole kykenevä äidiksi. Äitinikin tiesi sen.
Mutta te täällä ette tienneet...
Miksi minä sitten uskoin teitä? Halusin tehdä oikein. Halusin olla sankari. Ja kuka nyt maksaa hinnan?
Odotukselle on oma palsta. Miksei sitä voi käyttää näihin "onnistumisiin"? Miksi ne ovat täällä, aiheeltaan aivan toisella palstalla?
Käyn ammattiauttajalla. Hän on myös suhtautunut erittäin kriittisesti näihin palstoihin sen jälkeen, kun hän kerran näitä luki.
Hän sanoi, että asialle on tehtävä jotakin. Olen samaa mieltä.
Muuten, miksi katsot, että on tarpeellista "puolustaa" omaa valintaansa?
Eikö se kerro siitä, että on samanlainen kuin minäkin olin? Siitä, ettei oikein varmasti tiedäkään mitä on tekemässä/tullut tehtyä?
Ja miksi ihmeessä jonkun toisen täytyy ajatus hyväksyä? Muistakaa nyt, että te elätte itsellenne, omaa elämäänne!
Tuon jos olisin minäkin muistanut...
Käyttäisit kondomia, pillereitä tai muuta vastaavaa, niin jäisi tämäkin syyllisyys kokematta. Kaikkihan me tiedämme, että sukupuoliyhteydestä voi tulla raskaaksi, raskaaksi voi tulla, vaikka käyttäisikin ehkäisyä. Älkää siis lapset muhinoiko, jos ette kestä seurauksia.
Minä tein niin kuin täällä oikeaksi neuvottiin!
Pitää kantaa vastuu, eli synnyttää. Sen jälkeen on päässyt pannasta!
Taidat olla niitä, joitten neuvoja aiemmin kuuntelin. Nyt en enää noteeraa.
Miksi olet valinnut tuommoisen nimimerkin? Sarkasmia?
sentää joku järjellä ajattelevakin! Iloinen yllätys tämän muun massan seasta.
Olet oikeassa siinä, että vain kypsymätön kaipaa omalle valinnalleen aploodeja. Kypsä aikuinen valitsee ja tekee itse, muita konsultoimatta, kun on kyse puhtaasti omasta asiasta. Kuten aborttikin on.
Johtopäätöksenä voisi karkeasti sanoa, että jos on kypsä äidiksi, ei kaipaa siihen rohkaisua.
Valitettava tapaus sinulla. Oppirahat tulivat kalliiksi. Mutta toivotaan, että edes yksi nainen ottaa esimerkistäsi oppia, ja ymmärtää olevansa hakoteillä. Niin kokemuksesi ei ole turha.
Kuten aiemmin sanoit, lukeminen pelkästään riittää. Kirjoittaa ei tarvitse.
Eiköhän se siitä!
Aika säälittävää lukea tekstiäsi, "TEIN NIINKUIN TÄÄLLÄ NEUVOTTIIN!" huh huh, miten joku voi olla noin typerä!? En tuomitse tekojasi vaan tuota lapsellista asennetta, miten joku voi olla niin typerä että ottaa kaikesta opikseen mitä täällä kerrotaan?!
Jos joku kirjoittaa tänne että tee aborttin niin sinähän teet, jos taas kieltää sen, sinä jätät tekemättä?! Mikäli oma pää ei kykene selvittämään näitä asioita olematta noin helposti johadateltavissa, jättäköön käymättä täällä.
MINÄ olen se joka kirjoitti tuon "selviytymistarinan", ja todellakin, se on vain minun tarinani, ei sinun, ei kenenkään täällä aborttia harkitsevan, eikä kukaan täysjärkinen minun kirjoitukseni perusteella tee päätöksiä, eikä olisi sinunkaan pitänyt tehdä muiden mielipiteiden mukaan.
Minä jätin abortin tekemättä koska tämä ratkaisu tuntui oikealta, ei abortin tekeminen. Ja koska sydämessäni tiesin, -en vain luullut-, että minusta tulisi lapselleni hyvä äiti.
Mikäli olisin sitä yhtään epäröinyt, olisin tehnyt abortin koska lapseni elämällä en halua leikkiä.
Mutta jokatapauksessa sinun tarinasi on mikä on, ja teit siis niinkuin muut tahtoivat sinun
tekevän. Tarinasi on surullinen, mutta uskon että lapsesi selviää ilman sinuakin, helppoa se ehkä ole, mutta kerrompa sinulle, että selvisin minäkin!
Minut työnnettiin veljeni kanssa lastenkotiin kun olin kaksivuotias, olin kahden alkoholistin lapsi jotka eivät minusta kyenneet huolehtimaan.siitä saakka olen elänyt ilman vanhempiani, useassa sijaisperheessä ja kokenut ties mitä.16-vuotiaana karkasin silloisesta sijaiskodista ja sille tielle jäin.
Ei minusta tullut juoppoa eikä narkkaria vaikka elämä kohteli niinkuin teki, minusta tuli tavallinen nuori nainen joka selvisi, opiskeli etsi töitä rakastui, perusti perheen ja elää tavallista elämää, selvisi lapsuuden tapahtumista ilman traumoja.
Ja josta kumpuaa äidinrakkaus kaikesta huolimatta sitäkin vahvempana tietäen ettei se ole itsestäänselvyys, tietäen ne virheet jotka äiti voi tehdä, tietäen ettei itse niitä halua toistaa.
Sinäkin voit jatkaa elämääsi, unohtaa katkeruutesi ja jatkaa elämää. ehkä joskus muistat pienen tyttösi ja haluat hänet takaisin elämääsi, ehkä et.. oikeaa äitiä vain ei kukaan korvaa, ei paraskaan sijaikodin hoitaja(ns.vara-äiti) anna samaa rakkautta kuin oikea.. ei ainakaan minulle, kukaan ei koskaan ollut minulle yhtä rakas kuin juoppo äitini, joka minut hylkäsi, mutta joka aina tavatessamme itki ja kertoi kuinka paljon minua rakastaa,kertoi myös kun viimeisen kerran näimme ja katui tekemiään virheitä..
niin rakastin minäkin, ja kadun etten sitä hänelle kertonut..uskon että hän tietää sen kuitenkin nyt,tuo rakas äitini lähti enkelten luokse kolme vuotta sitten.
Ja tämä oli minun tarinani, jatkoa onnelliselta kuulostaneelle alulle, ja sinun EI tarvitse oppia siitä yhtään mitään!!
oppirahat saanut maksaa. Enkä ota hourupäitä enää tosissani vaihtoehtona. Mutta on monta muuta, jotka eivät erota totuutta kuvitelmasta.
Siinäpä se, et voi tietää miten typerät ja lapselliset kirjoitustasi täällä lukevat.
Minäkin halusin alunperin tukea abortille, johon olin päätynyt, mutta palsta oli täynnään abortinvastaista materiaalia!!
Aloin kuvitella itsestäni suuria.
Siihen syyllistyt muuten sinäkin, tsemppaamaan jotakuta johonkin, johon hän ei ole valmis.
Ja se ei ole oikein.
En sanonut, että omaa valintaa TARVITSEE puolustaa. Niin vain nyt ihmismieli tekee. Valitaan ammatti, auto, televisio, mikä tahansa ja sen jälkeen etsitään sellainen tieto, joka todistaa valinnan oikeaksi. Siis jälkikäteen. Nämä palstat taas ovat sitä varten, että tätä jälkikäteistä uskoa toitotetaan muillekin.
Tulet saamaan monta viestiä abortin tehneiltä, jotka kertovat tehneensä juuri oikean ratkaisun. Vastaavasti abortista luopuneilta tulee postia, joka korostaa heidän ratkaisunsa oikeutusta.
enkä ymmärtänyt väärin.
Kuten jo aiemmin sanoi, elän täällä vain kerran ja elän omaa elämääni aivan itse.
Minun ei tarvitse toitottaa täällä ratkaisuni oikeellisuutta. Sillä sitä en voi vielä tietää, oliko se kaikille osapuolille oikea. Oliko minullekaan. Enkä voi suositella sitä kellekään myöhemminkään. Sillä se on kappale MINUN elämääni. Tämä tie on ollut raskas kulkea, paljon raskaampi kuin jos olisin tehnyt abortin.
Minulla on vuosi aikaa pyörtää adoptiopäätös. Olen miettinyt sitäkin, mutta uskon, että näin on parempi.
Kaikkihan saavat uskoa olevansa oikeassa. Osa sokeasti uskookin.
Puhun vain siitä, miten vastuutonta on antaa omalla esimerkillä (tai keksityllä, emme tiedä)
uskoa johonkin, jota ei oikeasti ole. Yhtä totuutta ei ole. Kun olet itse hukassa, on helppo toisen johdatella, koska haluat luottaa häneen...
Minä tulin tälle palstalle aikoinaan harkitusti. Ajattelin, että täällä on muita abortin jo kokeneita ja tietoakin asiasta. Mutta tämä olikin täynnä abortin vastaista materiaalia.
Jos tämä palsta olisi pysynyt asiassaan, en voi olla jossittelematta ja ajatella, että kaikki olisi kohdallani nyt toisin.
Jos olisin halunnut lukea vauvoista ja onnistumisesta tai siitä, miten vauva kokee abortin, olisin hakeutunut muualle. Mielestäni hyvin loogista.
En kadu lapselleni antamaa elämää. Mutta kaikkea muuta kyllä.
Enkä syytä ketään muuta kuin itseäni.
Kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin, sun tekstisi oli poikkeuksellinen näiltä palstoilta luettuna. Rehellinen ja kertova. Mutta arvioni pidän edelleen: kyllä täällä usein perusidea teksteissä on se, että omaa valintaa tehdään itselle selväksi toitottamalla siitä muille. Kun tulet abortti-palstalle sinne taatusti ilmestyy tekstejä niiltä, joilla on kova tarve puolustaa omaa valintaansa, olipa se sitten abortti tai sen tekemättä jättäminen.
On totaalisen eri asia hehkuttaa uuden kännykän tai auton ominaisuuksia palstoilla! Puolustaa omaa "merkkiään". Sen vielä ymmärtää, mutta lapsen elämällä leikki on hevosenleikkiä ja saattaa kyllä loppua hyvin ikävästi.
Olisihan "piparimmekin" voinut esimerkiksi pahoinpidellä vauvansa hengiltä ahdistuksessaan! Onni oli, että hän tunsi vastuunsa. Kaikki eivät sitä tunne.
On kokonaan toinen asia, kun ammatti-ihminen neuvoo kysyttäessä, silmästä silmään, onko vauvan aika vai ei. Täällä et vastapuolta näe, et tunne. Hän voi olla vaikka 13 vuotias tyttö! Ette mistään sitä tiedä!
Kannustavat tarinat eivät saa aiheuttaa yhtäkään synnytystä! Se ei ole oikea syy synnyttää. Sen jälkeen on kärsijän asemassa lapsi. Joka kokonaan täällä unohtuu, kun mietitään aivan muita asioita.
Eikö muuten kotihoito ole päivähoitoa parempi? Uuden uutisen mukaan lasten pahoinvointi alkaa päiväkodista...
Rohkenen epäillä ettei sinulle ole jäänyt traumoja noin repaleisesta lapsuudesta. Olet valehtelun maailmanmestari jos noin väität. Ja siinä samalla asioiden kieltämisen. Jos nostat kaikki asiat joita olet elämässäsi kohdannut avoimesti pöydälle ja lähdet käymään yksityiskohtaisesti niitä läpi, luulen että kyllä katkeruus,viha ym tunteet tulevat esille... Tai en luule vaan tiedän. Jos et ole niitä läpi käynyt ja selvittänyt aiemmin.
Että se siitä traumattomasta lapsuudesta!
Sinähän sen sitten tiedät.. Minä olen kyllä itkenyt ja ajatellut elämääni monet kerrat, murrosikä oli rankkaa aikaa mutta tässä minä seison, vahvempana kuin monikan muu, ja voin sanoa että pikkuasiat eivät todellakaan enää horjuta! kyllä olen kovettanut kuortani mutta tullut näiden vastoinkäymisten kautta vahvemmaksi. nuo ikävät asiat on käsitelty ja niille voi jopa nauraa.. jos sinä voit väittää minua tuntematta että minulla on oltava traumoja,ihmettelen.. minä kuitenkin elän, olen terve ja minulla on kaikki mitä ihminen tarvitsee, on sitä kuule ihminen joutunut selviämään paljon pahemmastakin!
...annoit elämän pikkuiselle, jolla on nyt varmasti hyvä perhe joka pitää siitä huolen. Olisiko mielesi parempi jos olisit tappanut lapsesi? Keskity muihin asioihin ja elä elämääsi eteenpäin, ajattelen että lapsellasi on kaikki hyvin, sillä varmasti on!
Kirjoituksesi kosketti minua todella. Kosketti siksi että mietin usein omaa ratkaisuani jos tulisin raskaaksi. En välttämättä halua lapsia tai sitten haluan, en tiedä.Muiden sanomisilla on kuitenkin paljon merkitystä. Vaikka "kypsän" aikuisen ei ilmeisesti pitäisi kuunnella muita niin kuitenkin sitä herkässä tilassa usein niin tekee. Ihmiset ovat erittäin lahjakkaita antamaan ihmisille neuvoja sekä moralisoimaan toisiaan. "Paremmin tietäjiä" kyllä tässä maailmassa riittää.
En voi edes kuvitella millaisen henkisen paineen alla olet ollut ratkaisua tehdessäsi. Naisena itsellänikin päässäni kummittelee ajatus siitä että olemmme täällä vain lisääntymässä ja täyttämässä maailmaa. Minä kun en ole täällä pelkästään sitä varten vaikka ympäristö kuinka niin väittäisi. Vahinkoja kuitenkin sattuu kaikesta huolimatta ja sillä hetkellä toivon että pystyn tekemään oikeita ratkaisuja ilman muiden mielipiteitä.En tiedä pystynkö siihen.
Tarinasi antoi minulle paljon ajateltavaa. Ymmärrän ratkaisujasi täysin ja toivon että pystyt elämään kauniin elämän kaikista koettelemuksistasi huolimatta.
Halusit yrittää ja se itsessään on upea asia. Adoptio on aina parempi vaihtoehto kuin abortti. Olet antanut lapsellesi elämän ja hyvän kodin. Lapsesta luopuminen on raskas asia. Hyvää olet tarkoittanut koko ajan, eläydyn Sinun asemaasi.
Nää jutut näillä palstoilla ovat kuin iltalehtien lööppejä, hurupäitä näppisten äärellä mässäilemässä toisten ihmisten asioilla.
älä kanna syyllisyyttä, lapsellasi on nyt hyvä koti ja perhe, tulee aika,jolloin hän saattaa kysyä,miksi hylkäsit,selitä kaikki totuuden mukaisesti silloin.Abortti olisi selvästikin ollut tuskattomampi vaihtoehto sinulle, ookoo, mutta turha surra kaatunutta maitoa enää, keskity omaan elämääsi, muista koko ajan,että adoptoitavaksi anto oli sinulta vastuun ottamista ja välittämistä,sillä olisithan voinut kituuttaa lapsesi kanssa,jolloin olisitte kärsineet vielä enemmän kumpikin. Se on helvetillistä,mitä ihmiset voivat puhua sinusta, jonain päivänä vielä annat senkin mennä toisesta korvasta sisään,toisesta ulos,mitä väliä? Sinä teit oikein antaessasi lapsesi adoptoitavaksi,piste. Tiedätkö,minä itse olen hyvin ei toivottu teiniäidin lapsi. Koko lapsuuden ja nuoruuden toivoin ja ääneenkin pyysin teini-ikäisenä,että eikö minua olisi voitu antaa adoptoitavaksi.14 vuotiaasta saakka olen asunut käytännössä yksin, kun äitini lopulta päätti ryhtyä jatkamaan kesken jäänyttä nuoruuttaan, seurauksena siitä olen totaalisen turvaton ihminen,josta ei ole ollut itse äidiksi siinä pelossa,että käyttäytyisin samoin. Tyttäresi on toivottuna lapsena jossakin josta saa kunnon eväät elämäänsä,toisena tätä kirjoitustasi koskettavana esimerkkinä tiedän erään ystäväni antaneen vauvansa vaikean elämäntilanteensa vuoksi pois heti synnytyslaitokselta, muiden puheista välittämättä tuin häntä ratkaisussa,sillä näin että muutoin tätä lasta olisi kohdannut samanlainen lapsuus kuin minuakin. Hän sai ihanan adoptiokodin,on jo koululainen ja pitää kirjeitse yhteyttä biologiseen äitiinsä, jonka kanssa on selvittänyt ratkaisuun johtaneet asiat, ja kun asioista puhutaan suoraan,ei ole sijaa katkeruuteen,vaikka murrosiässä adoptoitu saattaa elämänsä myllerryksessä kyseenalaistaa ja sanoa vaikka mitä, tulee aika jolloin hän ymmärtää. Joten huoli pois,teit oikein,älä välitä muitten puheista,älä murehdi abortti asiaa, anna toisten kertoa täällä toisenkinlaisista kokemuksistaan,nuo tarinat voivat auttaa jotakuta päätöksenteossa,ja on hyvä,että kerroit tämän tarinasi vastapainoksi,myös tämä varmasti antaa ajattelemisen aihetta ja karistaa turhan sankaruuden myytin pois äitiydeltä-äidit ovat sankareita,sinä olet sankari,mutta tarkoitan nyt sitä,että osa hehkutuksesta saataa olla abortin tai edes raskaana koskaan olemattomien ja kokemattomien abortinvastustajien provosointia.
olin tuon tarpeessa, "viivin" kirjoituksen jälkeen. Hänenkin kirjoituksestaan voisi päätellä, että tein oikean ratkaisun.
Noin suvaitsematon en halua olla. Enkä aina oikeassa. Elän vain kerran ja omaa elämääni.
Jos Lapsesi tulee joku päivä ovelllesi ja kysyy miksi minut hylkäsit, on tuo tarinasi juuri se jonka mielestäni voit hänelle kertoa. Se, että mainasit tehdä bortin, mutta päätit kuitenkin jatkaa raskautta ja antaa hänelle kokonaisen perheen, sen sijaan, että olisitte oleet kahdestaan, ilman isovanhempia ja ystäviä. Eli halusit lapsellesi vain parasta. Kyllä lapsesi sen varmasti ymmärtää.
Olet käynyt läpi taistelun ja selviät siitä ajan myötä.
Saako olla utelias ja kysyä...Mikä on suhteesi vanhempiisi nyt?
Tsemppiä sinulle toivotan koko sydämestäni.
niin, äiti-77.
Jos/kun hän tulee voin tosiaan kertoa tuon. Muuta yhteistä elämää meillä ei sitten ollutkaan.
Vaikka en hae mitään lohtua täältä, sanasi jotenkin lohduttavat.
Suhde vanhempiini on sama kuin ennen raskautta. He käyvät täällä ja minä heillä. Saan taloudellista tukea. Mutta he ovat hämillään myös kaikesta tästä, jonka tekoni aiheutti. Lisäksi he kokevat kiusallisina valheet, joita minusta liikkuu. Pitävät ratkaisuani oikeana, luonnollisesti.
sinullekin, että jaksoit lukea kirjoittamani.
Tarkoitukseni ei ollut kerätä sääliä eikä lohtua. Olen kasvanut ihmisenä niin suuren harppauksen tämän kaiken myötä, että uskon selviäväni. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
Mutta silti on moraalitonta puuttua jonkun nuoren tytön aborttiin, kannustaa häntä äitiyteen. Hehkuttaa hänestä sankaria, jos hän vain synnyttää.
On muuten outo tunne, kun on äiti, eikä kuitenkaan ole. Osa minua on jossakin, enkä tiedä missä. Tämä on se tilanne, jolla nämä abortinvastustajat täällä hekumoivat. He kirjoittavat abortoidusta sikiöstä kuten minä tyttärestäni.
Sitä muuten juuri pelkäänkin, että ne toisenlaiset tarinat auttavat jotakin päätöksenteossa...ne auttoivat minuakin, mutta miten kävikään?
Omalla tarinallani haluan kertoa, että kukaan -EI KUKAAN MUU- ole vastuussa elämästäsi niin kuin sinä itse.
Itse kannat seuraukset, teit sitten oikein tai väärin.
Jos pakenet ratkaisuntekoa se auttaa hetken, mutta vaikeudet vain kasaantuvat.
On kuin ottaisi tuikun murheeseen. On juotava pian saavillinen, että suru häipyy, huku se ei silti koskaan.
Sanonta kuuluu, että sakissa tyhmyys tiivistyy. Sitä juuri täälläkin tapahtuu.
Olen tosi otettu, etten tämän enempää saanut haukkuja, ainoastaan yksi pitää minua typeränä ja lapsellisena. Se hänelle suotakoon, sillä hän on yksi niistä, jotka eivät asiaani ymmärrä omien mieltymystensä takia.
On totaalisen eri asia hehkuttaa uuden kännykän tai auton ominaisuuksia palstoilla! Sen vielä ymmärtää, mutta lapsen elämällä leikki on hevosenleikkiä ja saattaa kyllä loppua hyvin ikävästi.
Olisihan "piparimmekin" voinut esimerkiksi pahoinpidella vauvansa hengiltä ahdistuksessaan! Onni oli, että hän tunsi vastuunsa. Kaikki eivät sitä tunne.
On kokonaan toinen asia, kun ammatti-ihminen neuvoo kysyttäessä, silmästä silmään, onko vauvan aika vai ei. Täällä et vastapuolta näe, et tunne. Hän voi olla vaikka 13 vuotias tyttö! Ette mistään sitä tiedä!
Kannustavat tarinat eivät saa aiheuttaa yhtäkään synnytystä! Se ei ole oikea syy synnyttää. Sen jälkeen on kärsijän asemassa lapsi. Joka kokonaan täällä unohtuu, kun mietitään ihan muita asioita.
siis minähän olen nyt samaa mieltä kanssasi,joten mistä moinen äänensävy? :))
mun piti kirjoittaa eikä sulle!
Miten mä sen nimmarin nyt niin väärin katoin. Sori!
Jaksamisia sinulle!
Lähestulkoon kaikki kirjoitukset täällä tuomitsevat abortin ja yritetään tehdä kaikista "sankareita". 3 lapsen, 2 abortin, 1 keskenmenon ja elämän uudelleen rakentamisen, vanhimman lapsen seksuaalisen hyväksikäytön,jälkeen rohkenen sanoa että ei todellakaan abortin peruminen tee kenestäkään sankaria! Ja kuka on tämän päivän sankari; loppukädessä ei kukaan. Mikä on se mittari jolla mitataan sankaruus??? Se on näiden palstojen harhakuvitelmissa elävien "sankariäitien" pätemisen tarve. Kirjoitetaan kauniita tarinoita kuinka on selvitty hyvin. Mitä kauniimman kirjoituksen kirjoitat, sen enemmän saat "sankarileimoja". Se että täytyy tuomita jonkun tekeminen osoittaa tuomitsijan kypsymattömyyttä ja typeryyttä. Tarvetta tuntea itsensä hyväksytyksi. Kukaan ei voi koskaan tietää milloin itse on vaikean päätöksen ja tiukan paikan edessä jossa tarvii toisten tukea ja ymmärtämystä.
Itse olen jalat maassa kulkevaa tyyppiä enkä elä harhamaailmassa ajattelemalla olevani ketään toista parempi. Me kaikki teemme omat ratkaisumme asioista, älkäämme siis tuomitko toisia. Eiköhän meillä ole Isä taivaassa, joka sen tekee.
Piparin toiminta osoittaa esimerkillista vastuunkantamista vaikeissakin asioissa. Sen vois ottaa opikseen myös abortin vastustajat ja tuomitsijat. Mitä kun he itse ovat samanlaisessa tilanteessa? Pitävätkö he lapsen silläkin uhalla että mielenterveys menee? Aina ei elämän tilanne ole otollinan lapsille ja kuten kaikki tiedämme mikään ehkäisy ei ole täysin varma.
Ja mietitään näitä juttuja joissa äiti on ollut niin loppu henkisesti että on tappanut lapsensa. Se voi joskus olla osa kenenkä tahansa arkea. Myös hänen joka oli juoppojen vanhempien lapsi!
Eikö sinua harmita tai suututa se että vanhmepasi käänsivät sinulle selkänsä hetkellä joita olisit heitä eniten tarvinnut? Itse en olisi ikinä tuota antanut anteeksi. Minusta teko on erittäin julma omalta äidiltä ja isältä.
Mitä seuraavaksi kun tarvitset apua, käänävätkö he taas selkänsä ja jättävät sinut yksin ongelmiesi kanssa. Minusta tuo on todella surullista ja anteeksiantamatonta!!
Mutta he ovat sinun vanhempiasi, ihmettelen vain miten pystyt olemaan niin neutraali. Itse en pääsätisi heitä enää kotiini moisen jälkeen. Onneksi omat vanhmepani eivät ikinä kääntäisi selkäänsä minulle.. Kamalaa!
Ja varmsita hyvin että lapsellasi on hyvä ja turvattu elämä uudessa perheessä! Koskaan ei näissä voi olla liian varovainen! =)
että he olivat aivan oikeassa.
Minä en uskonut sitä, ja tein omat mokani. Niin pystyn olemaan neutraali. He olivat oikeassa, ja ajattelivat parastani. En tässä nyt ala yksityiskohtaisemmin selittämään, mitä kaikkea tapahtui, mutta kyllä syy välien katkeamiseen oli nimenomaan minussa.
Tarkistan kyllä lapsen olot, kunhan hieman olo helpottaa.
Mainittakoon, että vanhempani ovat kyllä nyt auttaneet monin tavoin.
mutta missä on sinun lapsen paras? heidän lapsen lapsensa?
on hienoa kyllä että haluat antaa lapsellesi elämän, hyvässä perheessä. Mutta oma lapsi on aina oma lapsi ja sinä teit valintasi, enkä nyt ymmärrä miten helppo se oma lapsi on heittää narikkaan muiden hoidettavaksi kun itse ei siihen pysty?? Mikä syy sinulla ettet pysty? kun perheesi käänsi selkänässä? tässä on nyt kyseessä pieni lapsi, ei vaan sun tai porukoidesi navat!
Joskus on lapsen parempi muualla kun biologisten vanhempien luona.
Minusta pipari oli rohkea kun teki tälläisen ratkaisun, varmasti ratkaisu ei ollut helppo.
Hän tunsi vastuunsa, ajatteli lapsensa parasta.
eikö lapsen ole parempi olla perheessä joka hänet on halunnut?
Hänen syynsä ei sinulle kuulu, eikä muillekaan.
Mikäs sinä olet moralisoimaan hänen päätöstään, lyöt jo lyötyä.
Olisiko sinun mielestä abortti ollut parempi ratkaisu, vaikka itse kannustat aina synnyttämään ja vastustat aborttia??
Jonkinlaista kypsyyttä osoittaisi, jos pitäisit tämmöiset ilkeät mielipiteesi vaikka omana tietonasi.
Näin se juuri on.
Vanhempani TIESIVÄT, etten pysty huolehtimaan tytöstä. Olisiko minun sitten pitänyt hänen hyvinvointinsa uhalla uhmata vanhempiani? Katsoin, ettei se ole viisasta, lisäksi kun oma elämäni näytti kääntyvän hurjaan alamäkeen...olisin aikaa myöten vienyt molemmat mennessäni helvettiin. Nyt uskon, että me molemmat pelastuimme.
Minusta EI TOSIAAN ollut huolehtimaan hänestä.
Olet aivan oikeassa ja ilmeisesti hieman kypsempi ihmisenä kuin mami83.
vuoden mamia vanhempi, ehkä senkin takia ajattelen asioita monelta kantilta.
Toivon sinulle jaksamista täydestä sydämestäni, tarinasi kosketti todella.
ikävä ihminen!
Minä ainakin ymmärrän sadalla "piparia"! Jos kerta porukat etukäteen varoittivat ja siitä huolimatta hän teki kuten tahtoi, miksi syyttää loppupeleissä vanhempia?
Eiväthän he olleet syypäitä siihen, että "pipari" tuli alkujaan raskaaksi.
Tyypillistä kakaroiden hommaa tuo, että aina pitää syyllinen löytää muualta kuin itsestään. Kun tulee tehtyä virhe, sitä ei korjata jatkamalla uusilla virheillä! Onneksi hän ymmärsi tämän.
Se, että vanhemmat eivät ole tukeneet tytärtään pitämään lasta, siihen TÄYTYY olla painavat syyt.
Mutta "pipari" haluaa ne pitää omana tietonaan ja hyvä niin.
Vanhemmat tietoisesti halusivat, että tytär ei olisi joutunut tähän, mihin nyt joutui. Vanhemmat tietävät meistä lapsistaan uskomattoman paljon.
Mielestäni "pipari" osoittaa suurta kypsyyttä ymmärtäessään, että hän teki virhearvion, sekä pyrki korjaamaan asian. Sitäkään hän ei myöntäisi ja tekisi, jos olisi kuten "mami-83"!!
Hän pelasti mitä pelastettavissa oli, ja uskon, että teki oikean ratkaisun.
Potkua tulevaan hänelle! Kaikki sympatia täältä sinne.
on nimenomaan tarina vastuunottamisesta.
Sinä yrität tässä vierittää syitä muille, hänen vanhemmilleen. Eli väistelet vastuuta.
Kasva jo aikuiseksi.
Mielestäni pipari ei maininnut asian olleen helppoa hänelle vaan sen olleen ratkaisu tilanteeseen! Itse katson asian olleen niin että pipari oli aikuinen yrittäessään kantaa vastuun tehdystä työstä ja todennut sen olevan itselleen ylivoimainen.Adoptiooon päätyminen ei välttämättä ollut helppo ja sitä tuskin koskaan tulee unohtamaan.Uskon piparin rakastavan lastaan niin paljon että katsoi lapsen parhaaksi päätyä ratkaisuunsa, harvoin on nuoria noin viksuja äitejä. Niitä tuntuu olevan enemmän jotka jatkavat lapsen hyvinvoinnin uhalla "äitinä" olemista ja lasta riepotetaan hoidosta hoitoon tai lapsi saa kasvaa vailla minkäännäköistä turvaa ja huolenpitokin on mitä on.
Olet mielestäni osoittanut aitoa oikeaa äidinrakkautta synnyttämällä lapsesi abortin sijaan. Vaikka et itse kyennyt häntä pitämään, on synnyttäminen aina keskeytystä inhimillisempää. Saahan lapsi ainakin mahdollisuuden.
Älä kadu mitään. Otit täältä vaikutteita vastaan, mikä ei ole ihme niin kovan paineen alla. On ymmärrettävää että jälkikäteen mietit teitkö oikein. Niin varmasti olisit miettinyt abortinkin jälkeen. Mutta silloin olisi syyllisyys siitä, ettet antanut lapselle edes mahdollisuutta, musertavampaa.
Olen muutaman vuoden ikäisen adoptiolapsen äiti. Olimme lapsettomia pitkään ja kävimme Pelastakaa Lapset ry:n neuvonnan, jonka kesto oli 4 vuotta. Neuvonnassa meitä punnittiin, minkälaiset valmiudet meillä on vanhemmiksi. Kipeeitäkin asioita väänneltiin ja käänneltiin. Pohdittiin lastenkasvatusta yleistasolla ja sitä miten adoptiovanhemmuus poikkeaa siitä. Miten kerromme lapselle juuristaan jne.
Suomessa on tarkka seula adoptiovanhemmiksi. Tarkastetaan rikosrekisterit, tulot ja velat sekä varallisuus. Ja tärkeintä se henkinen pääoma, minkä vanhempana lapselle annamme. Tavat ja asenteet, avioliiton vahvuudet/heikkoudet, ihan kaikki punnittiin.
Mutta mikään valmennus ei voinut antaa pientäkään viitettä siihen, mikä kaikenkattava rakkaus lapseen syntyi ! Lapsesta tuli meille valtavan rakas ja kumpikin meistä kävelisi lapsemme puolesta epäröimättä vaikka tuleen jos olisi tarvis.
Hän on meille molemmille epäröimättä kaikkein rakkain. Tämä on ihan päivänselvää ja molemmista se on ihan luonnollista. En voisi kuvitella mitenkään että biologinen lapsi voisi olla rakkaampi ! Rakkauden määrää ei voi mitata, mutta lapsi on meille äärettömän rakas ja täysin oma. Hän ei voisi olla omemman tuntuinen vaikka olisi tullut meille millä tavalla.
Yritän sanoa, että varmasti lapsesi saa valtavasti rakkautta ja hellyyttä molemmilta vanhemmiltaan. Mielestäni on myös tärkeää, että lapsella on molemmat vanhemmat. Nyt en tahdo myrskyä yh-äideiltä ! He ovat yhtä hyviä vanhempia, mutta totuus on että se toinen osapuoli puuttuu ainakin lapsen päivittäisestä elämästä.
Lapsesi olot siis ovat varmasti erittäin tarkoin tutkitut ja erinomaisen hyvät. Kotimaisia adoptiolapsia tulee vuosittain adoptoitavaksi vain 25-35, lasta haluavia pariskuntia on satoja jonossa. On siis varaa olla valikoiva. Aina etsitään lapselle parasta mahdollista perhettä, eikä perheelle lasta. Tämä on hyvä muistaa.
Tulee aika jolloin kerromme lapsellemme äidistään. Kerron hänelle että biologinen äitisi rakasti sinua niin paljon, ettei kyennyt aborttiin. Kerron että hänellä oli kovasti huolia ja ongelmia, ja hän ei voinut pitää lasta itse, mutta että hän teki kaikkensa lapsensa eteen antamalla hänet hyvään, rakastavaan kotiin.
Ymmärrän, ettet voi koskaan unohtaa lastasi ja vuosikausia mietit teitkö oikein. Mutta ole huoleti, varmasti teit oikein lapsesi kannalta ja hänen parastaan ajatellen !
Toivon sinulle kaikkea hyvää !
En nyt tässä Piparia halua pelotella, tai ketään muutakaan. Tämä on vain yhden ihmisen kirjoitus, joka on uskonsa ihmisiin ilmeisesti menettänyt ;)
Mutta sinulle Adoptio.Äiti tahdon sanoa tämän:
Missään, ei missään maailmassa ole sellaista seulaa ja testiä, joka 100% varmasti voisi todeta vanhemmat hyviksi ja parhaiksi vanhemmiksi, tai vanhempi ehdokkaiksi.
Jos olisi, olisin minäkin kaksi lastani adoptioon antanut ja antanut heille mahdollisuuden elää. Jos olisin täysin varmasti tiennyt, että lapsillani ei hätäpäivää olisi. Vaikka, mahdollisuus ei suuri olekkaan, että sieltä huonoperhe tulee ja on typerää niin edes ajatella, koska koskaan ei mikään ole 100% varmaa elämässä (paitsi se, että joskus kuolee).
Kyllähän minäkin viellä mietin, että jos vain minussa olisi sitä vahvuutta ollut, että adoptioon olisin antanut, mutta itse tiesin, että olisin hyppinyt pitkin seiniä, kun en olisi tiennyt miten lapseni voivat ja onko heillä oikeasti kaikki hyvin. On se äidin rakkautta olla synnyttämättäkin, vaikka ei välttämättä niinkään hyväksyttyä.
Minä olen elännyt perheessä, joka tämän seulan läpi kävi ja kukaan ei minua koskaan ole niin vihannut, kuin oma siais-äitini. Ei kukaan. Kun perheestä pääsin pois näin pitkään painajaisia jossa olinkin joutunut takaisin sinne asumaan.
Samoin olisin kolmevuotta sitten laittanut pääni pantiksi erään perheen sopivuudesta siais tai vaikka adoptio perheeseen. Jos olisin kuollut ja kuoliessani tiennyt, että he hoitavat lapseni, en olisi omaa kuolemaani surrut ja murehtinut, sillä olisin tiennyt, että lapseni ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa, pidin heitä jopa parempana siihen hommaan, kuin minua, heidän äitiään.
Tässä perheessä minun lapseni sai elinikäisen arven, häntä käytettiin hyväksi.
Luojan kiitos sain heidät luopumaan siaisperhe haihatteluista (ja sitten heitä esti tutkinta hyväksikäytöstä ja sen jälkeen tuomio).
Mutta joka ikisen testin he olisivat silloin läpäisseet. Kyse oli tietääkseni siitä, että haluavatko he tähän ryhtyä, sillä heitä oli pyydetty sioitusperheeksi ja tuolloin ei ollut mitään, mikä olisi heidät millään tavoin vääriksi voinnut edes osoittaa.
Tosin nämä ovat vähemmistöjä, mutta ovatpahan silti olemassa, elämään kun mahtuu monen moista.
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että ihaniakin perheitä olen nähnyt. Veljeni perhe muummuassa. Parempia ei biologisia vanhempia en hänelle voisi toivoa (saatika biologisia) heille mahdoton teini-ikäinen veljeni on kuin oma poika ja heistä todellakin näkee, että he välittävät, enemmän kuin omat vanhemmat.
Pipari: Sinulle minä tahdon toivottaa voimia roppakaupalla! Elämä ei läheskään aina mene niinkuin on suunnitellut. Virheitä tekee kaikki ja niistä opitaan.
Vaikka lapsen synnyttäminen ei ollutkaan se oikea ratkaisu ja nyt ajattelet että abortti olisi ollut kivuttomampi...niin en tiedä...ainakaan sinun ei tarvitse jossitella. Nyt tiedät ainakin.
Adoptioon antaminen ei ole helppoa, siinä joutuu luopumaan jostain niin rakkaasta ja arvokkaasta ja jotuu elämään "haamu äitinä".
Se mitä sinusta puhutaan tms. anna olla. Sinä itse tiedät miten elämäsi on mennyt. Se on ainut millä on väliä.
Tekosi todellakin oli suuri ja noin isoon rakkauden osoitukseen harva vanhempi pystyy.
Tuttavapiirissäni on tapaus, jossa pieni lapsi pahoinpideltiin kuoliaaksi, kun ei uskallettu sanoa, että me tarvitsemme apua.
Mieti sinä rauhassa sitä adoptiota, älä ainakaan kiirehdi sen päätöksen kanssa. Näin ainakin sitten myöhemmin tiedät, että varmasti teit ihan oikean päätöksen.
Elämä on sinun ja lapsesi ja se että teillä on hyvä olla, on pääasia.
Kai tiedät, että voit myös pitää lapsen sioituksessa ja näin ollen sinulla on myös mahdollisuus kuulua lapsen elämään? ja oikeus siihen, kuten lapsellasi sinuun?
Toivon kaikkea hyvää teille elämäänne.
Tämä on taas yksi todella harhaanjohtavista kirjoituksista. On tosi hienoa että olette saaneet lapsen ja rakastatte häntä kuin kuin biologista mutta täytyy muistaa myös se että jos äiti on epävarma ja tietää koko raskauden ajan ettei pysty pitään lasta niin se on jo siinä vaiheessa aiheuttanut syntymättömälle lapselle niin pahat sielun ja hylkäämisen vammat että sen lapsen elämä on yhtä helvettiä vaikka olisi saanut kuinka rakastavan kodin hyvänsä. Ulkoiset puittet ja tieto että adoptiovanhemmat rakastaa ja välittää ei korvaa kaikkea. Hylkäämisen tunne seuraa koko ajan kuin varjo vierellä. kaikki eivät tunnista sitä välttämättä, mutta eivät myöskään ymmärrä miksi heillä on jotenkin huono olla koko ajan. Toisilla on niin vahva kieltämis-mekanismi että ne voivat jopa väittää ettei heille ole jäänyt mitään traumoja tollasesta. Mutta se ei ole totuus. Jos asioita lähdetään repimään auki ja mennään tarpeeksi syvälle niin kaikki tulee esille. Niin että ajatelkaa ihmiset oletteko valmiit pilaamaan jo syntymättömän lapsen elämän viemällä ei-toivottu raskaus loppuun vai teettekö abortin?
Kaikki odottavan äidin tuntemukset ja ajatukset vaikuttavat syntymättömään lapseen. Ja lapsi tietää ja tuntee jo syntyessään onko hän toivottu vai ei. Uskokaa pois, minä tiedän.
Säästäkää lapsenne huonolta elämältä ja tehkää mielummin abortti!
samaa mieltä. Näin on ammatti-ihmisetkin minulle kertoneet. Vammoja olen tytölleni aiheuttanut. Hän kärsii ne sitten, kun aika on. Sitä ei peruuta enää mikään. Siksi täytyisikin olla tarkkana näissä asioissa.
Luulo ei ole tiedon väärti, minäkin ensin luulin, toisten tarinoiden kannustamana, että pystyn olemaan äiti. Loppupeleissä vain kävi toisin. Se vaati paljon enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella!