Heippa,
Kirjoittelen tänne kun en oikein tiedä miten muutenkaan oloani purkaisin. Olen 17. viikolla raskaana ja kärsinyt mahtavasta pahoinvoinnista ja oksentelusta 6. viikolta lähtien. olen ollut yli kuukauden sairauslomalla töistä ja odotellut, että tämä menisi ohi. Ei se mene. Välillä tuntui jo vähän paremmalta ja oksentelu on vähän helpottanut, mutta sitten erehdyin töihin muutamaksi päiväksi ja väsymyksen myötä pahoinvointi tulikin takaisin. Nyt taas istun päivät pitkät kotosalla enkä pysty tekemään mitään, nukun vaan ja hengailen netissä ja katson telkkaria.
Tähän asti olen onnistunut pysymään ihan iloisella mielellä ja ottamaan asian huumorilla, mutta nyt tuntuu siltä, etten ihan yksinkertaisesti enää jaksa. En jaksa enää oksentaa yhtään kertaa, en jaksa sitä että mun tavarani on pitkin kotona kun en jaksa niitä siivota, että vaatekaappini on ihan sekaisin kun se pitäisi järkätä kunnolla, etten näe ketään kavereita, en pysty käymään missään ja niinä harvoina kertoina kun olen jossain illallisella ollut, olen ollut niin poikki että istun sitten tuppisuuna ja kärsin.
Mies on ollut aivan ihana koko ajan ja auttanut ja tukenut, mutta musta tuntuu että siltäkin alkaa hermo mennä. Yritän sanoa sille ettei passaisi mua niin paljon ja viettäisi kaikkea aikaa kotona mun seurana, mutta jotenkin siitä tuntuu että se on sen velvollisuus. Mä pelkään että se alkaa kohta inhota mua, kun olen vaan tällainen finninen röyhtäilevä ja haiseva möykky sohvan kulmassa enkä jaksa seurata edes uutisia tai pukea päälle.
Musta tuntuu että olen maailman rumin, tyhmin ja laiskoin ihminen kun en ttu yhtä vauvaa saa aikaiseksi menemättä itse ihan holhottavaan kuntoon.
Kaiken lisäksi me ollaan harrastettu seksiä kaksi kertaa pahoinvoinnin alkamisen jälkeen eli yli kahteen kuukauteen. En tiedä onko mies vaan huomaavainen kun ei sano mitään, mutta haluaisin tuntea olevani vähän edes haluttu, nyt tuntuu tosiaan siltä että olen vaan joku luolasimpanssi, joka ei näe edes päivänvaloa, kun ei kykene käymään ulkona.
Mitä voin tehdä? Neuvolaan en voi soittaa, koska asun ulkomailla eikä täällä sellaista systeemiä ole. Lääkärit määrää vaan sairaslomaa ja eilen sain jotain vitamiineja, toivottavasti niistä olisi apua edes tähän väsymykseen. Jotenkin olin kuvitellut että raskaus on kivaa aikaa, mutta mulle tämä on ihan hirveää, kuin joku kidutusvankila. Miten ikinä voin rakastaa lastakaan?
Kirjoittelen tänne kun en oikein tiedä miten muutenkaan oloani purkaisin. Olen 17. viikolla raskaana ja kärsinyt mahtavasta pahoinvoinnista ja oksentelusta 6. viikolta lähtien. olen ollut yli kuukauden sairauslomalla töistä ja odotellut, että tämä menisi ohi. Ei se mene. Välillä tuntui jo vähän paremmalta ja oksentelu on vähän helpottanut, mutta sitten erehdyin töihin muutamaksi päiväksi ja väsymyksen myötä pahoinvointi tulikin takaisin. Nyt taas istun päivät pitkät kotosalla enkä pysty tekemään mitään, nukun vaan ja hengailen netissä ja katson telkkaria.
Tähän asti olen onnistunut pysymään ihan iloisella mielellä ja ottamaan asian huumorilla, mutta nyt tuntuu siltä, etten ihan yksinkertaisesti enää jaksa. En jaksa enää oksentaa yhtään kertaa, en jaksa sitä että mun tavarani on pitkin kotona kun en jaksa niitä siivota, että vaatekaappini on ihan sekaisin kun se pitäisi järkätä kunnolla, etten näe ketään kavereita, en pysty käymään missään ja niinä harvoina kertoina kun olen jossain illallisella ollut, olen ollut niin poikki että istun sitten tuppisuuna ja kärsin.
Mies on ollut aivan ihana koko ajan ja auttanut ja tukenut, mutta musta tuntuu että siltäkin alkaa hermo mennä. Yritän sanoa sille ettei passaisi mua niin paljon ja viettäisi kaikkea aikaa kotona mun seurana, mutta jotenkin siitä tuntuu että se on sen velvollisuus. Mä pelkään että se alkaa kohta inhota mua, kun olen vaan tällainen finninen röyhtäilevä ja haiseva möykky sohvan kulmassa enkä jaksa seurata edes uutisia tai pukea päälle.
Musta tuntuu että olen maailman rumin, tyhmin ja laiskoin ihminen kun en ttu yhtä vauvaa saa aikaiseksi menemättä itse ihan holhottavaan kuntoon.
Kaiken lisäksi me ollaan harrastettu seksiä kaksi kertaa pahoinvoinnin alkamisen jälkeen eli yli kahteen kuukauteen. En tiedä onko mies vaan huomaavainen kun ei sano mitään, mutta haluaisin tuntea olevani vähän edes haluttu, nyt tuntuu tosiaan siltä että olen vaan joku luolasimpanssi, joka ei näe edes päivänvaloa, kun ei kykene käymään ulkona.
Mitä voin tehdä? Neuvolaan en voi soittaa, koska asun ulkomailla eikä täällä sellaista systeemiä ole. Lääkärit määrää vaan sairaslomaa ja eilen sain jotain vitamiineja, toivottavasti niistä olisi apua edes tähän väsymykseen. Jotenkin olin kuvitellut että raskaus on kivaa aikaa, mutta mulle tämä on ihan hirveää, kuin joku kidutusvankila. Miten ikinä voin rakastaa lastakaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kotiin sieltä jos sul on noin kamala olo siellä..
Sulla on varmaan sukulaisia täällä tai perhe..? He auttaa kyllä.
Itse odotan toista lasta ja ekasta lapsesta oli
oksentelin kans ihan hirveesti ja todella kauan.
Syöt vaan hyvin ja vaikka jotain pientä liikuntaa harrastaisit. Vaikka olet töissä niin ota sellanen rytmi et käyt säännöllisin ajoin tauolla ja jos vaan on mahdollista ota juomapullo työpisteeseesi... Kun kerta oksentelet paljon sun täytyy myös huolehtia et on mitä oksentaa.. eli sun pitää syödä.
Kyllä sä rakastat lastasi sit ko syntyy.. Käy vaikka puistossa mis on paljon erilaisia lapsiperheitä ja mee rohkeest juttelee muiden äitien kanssa..
Mut jos kert oot noin ahditunu siellä ni etkö yksinkertaisesti voi tulla takaisin Suomeen? Saisit täällä neuvolassa ainakin kunnollista apua itsellesi..
Tsemiä sulle.. =) kirjoittele sitten miten jakselet...
Itse ymmärrän sua kosk mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus.....
Kiitos vastauksestasi, mutta ei toi "kotiin" tuleminen nyt ole mikään vaihtoehto, mä olen ihan kotonani täällä ja onnellinen. Mun ongelmani ei ole se, etten asu Suomessa, vaan tosi paha raskauspahoinvointi ja siitä seuraava surkea olotila. Parempi terveydenhuolto täällä sitäpaitsi on kuin siellä Suomessa.
Mua ahdistaa siis se, että tämä helvetinmoinen olo ei vaan mene ohi vaikka aika kuluu ja vauva kasvaa. En teidä enää miten jaksan tätä yhtään kauempaa, kun voimat on ihan lopussa. Nyt alkaa siis mieltäkin masentaa kun fyysisesti olo on sellainen, etten enää ole normaali itseni enkä voi elää normaalia elämää. Taidan olla ainut tässä tilassa.
naapurini oksensi viikolle 20 saakka ja hyvä ystäväni kaksi ekaa kolmannesta. Naapurillani johtui ihan siitä, ettei saanut nesteytystä pysymään tasapainossa oksentelun vuoksi ja verenpaine laski kuivuuden vuoksi. Alhainen verenpaine aiheutti pahaa oloa ja oksentelua, jolloin jälleen nestetasapaino järkkyi. Oksentelu loppui vasta siihen, kun nesteyttivät tiputuksessa puolitoista litraa keittosuolaa suoneen. Sai olonsa kuntoon ja oksentelu loppui. Tiputuksen ansiota vai sattumaa, ei tietoa...
Itsellä kesti tuo jatkuva oksentelu ensimmäisessä raskaudessa viikolle 20 asti ja sitten alkoi helpottumaan niin, että kurkkasin pönttöön keskimäärin kerran viikossa. Nyt olen uudelleen raskaana ja pahin pahoinvointi on helpottanut jo parisen viikkoa sitten (nyt rv21) menossa ja elämä jälleen hymyilee :)
Mutta ei kannata menettää toivoaan täysin, pahoinvointi voi todellakin siis loppua esim. tuossa rv20 tietämillä tai ainakin helpottaa suunnattomasti! Tosi harvinaista ainakin on, että se kestäisi koko raskauden!
Hirmuisesti vaan jaksamista sinne. Ja kannattaa myös miettiä, voisiko väsymys osin johtua matalasta hemoglobiinista (usein se alkaa laskea rv15 tietämillä) ja ottaa rautatabletteja kehiin.
kuulostaapa tutulta... Mulla alko pahoin voinnit vk 6.. Oksentelin päivittäi ja monta kertaa epätoivoisena odottelin vk 12 ku sanottii et sillo loppuu pahoin voinnit..no tuli viikko 12 ja pahaolon pois menosta ei tietoakaan...sanoin neuvolassa ja siel sanottiin et se voi kestää jopa 16viikkoon asti meinasin kuolla, itkin ja paruin pahoin voinnin takia sinnittelin 16viikkoon asti EIKÄ vieläkään olo helpottanut, sit neuvolassa sanottiin et jollain se voi kestää koko raskauden... Nyt menossa vk 25 ja vasta 22viikolla olo helpottui... Ei ole niin järkyttävä olo mutta oksennus tulee vieläkin melkein päivittäin.. Väsymystä mulla on ihan sairaasti ja olen huomannut et jos nukun päivällä hiemankin niin huono olo on pahempi kun herään...! Aloitin 2vk sit raudan syönnin eikä auta väsymykseen, vitamiinejä olen syönyt noin 2kk eikä niistä oloon ole apua... Mun hemoklobiini ei ole edes alhainen, silti syön rautaa ja väsyttää ihan pirusti... Närästää aina välillä ja siitä vasta huono olo onkin...mut kyl olo tuntuu helpommalta nyt viikon 22 jälkeen... Mut tänään aamulla viimeks oksennus kyl lens oikee kunnolla, mut ei se huono olo kauaa kestänyt loppui hetken päästä... mun kaverilla oli viikolle 25 huonot olot...kyl ne josai vaihees lähtee... voimia
Tosi kiva kuulla... No joo, ainakaan en siis ole yksin tän asian kanssa. Jouduitko sä olemaan töistä poissa ja jos joo niin kuinka kauan?
Joo tai itse asiassa opiskelen ja koulu on helpompaa kuin työ ja jouduin olemaan koulustakin pois... eka oli varmaan 4viikkoa silleen et olin ain sillo tällö pari tuntia koulussa aamulla ei päässyt ylös ja päiväl piti lähtee aikasemmi koulust ku alko heikottaa ei tullu kuuloonkaa et oisin istunu bussissa ku ois yrjö lentäny saman tien, sit joutusin ottamaan koulusta ihan sairas lomaa ja olin 3viikkoa ihan putkeen koulusta pois, sit alko tuleen et opintotuet lähtis oli pakko sinnitellä koulussa ja yrjöö sit kotona.. Mut kyl siitä selvisin ja edelleen yritän selviytyä kyllä oma lapsi kruunaa kaiken tän huonon olon =) Ja mietin myös niin et lapsella ainakin on kaikki hyvin kun itsellä on huono olo luonto äiti suojelee jotenki sikiöö, nimittäin mäki lopetin tupakan polton yhtenä syynä se ettei olis tullu kuuloonkaa polttaa jos haistoinki tupakan ni yrjösin..
Mutta kyllä täällä on muitakin... sun viestis laitto niin mieleen omat ajatukset ihanku olisin ite kirjoittanut sen =) Auttaa muakin kyllä kun tiesin et muillakin on huonot olot heh..
Mutta älä helpotu ei se olo helpotu kokonaan, EHKÄ /voi kyllä helpottuakkin :D, just tein sen virheen et menin tos yheltä nukkumaan ja heräsin puol viis, söin ja saman tien oksennus lens ja koko illan ollu ton nukkumis tauon takia huono olo.. Mut huome aamul ku herään ni on helpompi olla ja hyvä olo odotan innolla vattan kasvamista... =)
Apteekista /luontais tuote kaupoissa on jotain valmisteita "raskauspahoinvointiin" on mun pitäny niitä kokeilla mutten ole saanut aikaseksi hakea niitä.. =) Ku aika on juossu nopeasti.. J
Ja viel vaikka kaikki toitottaa sitä et syö pieniä aterioita useasti, ni mul se ei auttanut kyllä pätkääkään tai ainaki tuntu niin..
innokasta odotusta...
Voi kuules, luin juuri tekstisi ja purskahin samantien itkuun, sillä kaikki kirjottamasi asiat tuntuvat tismalleen samalta mun kohdalla. Raskausviikkoja ois vasta 9 mulla, mutta kolmatta viikkoa mulla on ollu samanlaisia tunteita kuin sulla, eli alkua tämä vissiinki mulle.. Sairaslomalla oon, enkä kertakaikkiaan saa mitään tehtyä! Kotona vaan loikoilen kamalan näkösenä 24/7 yöpaita päällä, ku ei vaa pysty tekemään mitään. Toissa viikolla olin tiistaista perjantaihin sairaalassa tiputuksessa, sillä oon oksentanut myös niin rajusti. Kolme litraa ne laitto mulle nesteitä ensimmäisen yön aikana, eli ihan huomaamattaan elimistön nestetasapaino voi noin järkkyä rajun oksentelun seurauksena..
Enpä kyllä millään ois uskonu et näin kurjalta voi olo raskaana olevalla tuntua, ku jotkut sanovat olevansa elämänsä voimissa. Ootan vaan niitä päiviä kun voisin pitkästä aikaa tuntea itseni jollain lailla pirteeksi tän lamaannuksen sijaan ja jaksaisin taas tehä normaalit rutiinini, esim käyä aamulla suihkussa, meikata ja tuntea oloni "normaaliksi".. Vielä en jaksa mutta toivon et tää menis pian ohi, mut sitähän ei voi tietää, sillä niin yksilöllistä kaikilla..
Sulle toivotan paljon jaksamisia kun noinkin kauan olet sinnitellyt, mutta mitäpä muutakaan sitä voisi.. Itse lohduttaudun välillä sillä, että unia näkiessäni tunnen oloni hyväksi ja iltaisin mietinkin mitä mukavia unia voisin tulevana yönä nähdä kun niissä jaksan naureskella ja pitää välillä hulvattoman hauskaa.. Vauvastakin olen nähnyt kivaa unta ja sen jälkeen aatokseni ovat vahvistuneet, että kuinka mukavaa on saada pikkuinen! Tämä yhdeksän kuukautta on kuitenki pieni aika elämästämme ja luulenpa että vauvan synnyttyä emme aattele enää kokemaamme huonoa oloa laisinkaan.. Koitetaan nyt vain sinnitellä, kai tämä iloksi muuttuu vielä!