Hyvä lääkäri Tampereella?

Olen 57 v. nainen. Minulla on yli puoli vuotta ollut samat oireet kuin kilpirauhassairaudessa, mutta terveyskeskuslääkäri on vain otattanut verikokeita, joista ei ole vikaa löytynyt. Kerran on ollut kilpirauhasarvot vähän koholla, mutta kun palasivat normaaleiksi, mitään ei ole tehty asialle.
Oireet ovat kuitenkin voimakkaat eli mm. silmien turvotusta, jatkuvaa flunssaa, voimakasta väsymystä, sydämen vajaatoimintaa ym..
Mietin, mitä muuta tämä voikaan olla.
Yksityisellä on kallista ottaa kaikkia verikokeita. Onko ne pakko ottaa taas, jos käy yksityisellä? Mitä muita tutkimuksia lääkäri voi tehdä?
Tietääkö kukaan hyvää sisätautienlääkäriä Tampereella?
3418213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei tarvitse yleensä uusia kokeita ellei haluta jotain uusia eli esim. lamaavat vasta-aineet, ne kun on järkevä ottaa. Otat vain printin arvoista mukaan ja listaa myös oireesi paperille jotta muistat ne kaikki.

Jo se että arvot ovat edes olleet koholla joskus viittaa siihen että jotain niissä on vialla. Juomalla kupposen kahvia tai menemällä liian myöhään kokeisiin (tai polttamalla tupakkaa) rajojen tuntumassa olevat arvot voivat pompsahtaa päiväarvoille eli normaalin rajoihin. Lisäksi nykyiset viiterajat ovat väärät ja uusia suosituksia on. Vaikka olisi kuinka viitteissä, lääkityksestä saattaa silti olla apua.

Kysyhän kilpirauhasfoorumilta hyvää lääkäriä, sieltä saa takuulla vinkkejä! Ja kerro ne arvosi siellä tai täällä, voi hieman katsoa missä mennään.

Äänestä
  • Jorma Salmi Koskiklinikalta antoi minulle tyroksiini lääkityksen vaikka arvot viitearvoissa. Ei todellakaan hurmannut sosiaalisilta kyvyiltään ja ajattelinkin ettei tainnut edes montaa sanaa kysyä, mut näki kai arvoista vajaatoiminnan ja oireet loppuivat.

    Äänestä

  • avun saanut kirjoitti:

    Jorma Salmi Koskiklinikalta antoi minulle tyroksiini lääkityksen vaikka arvot viitearvoissa. Ei todellakaan hurmannut sosiaalisilta kyvyiltään ja ajattelinkin ettei tainnut edes montaa sanaa kysyä, mut näki kai arvoista vajaatoiminnan ja oireet loppuivat.

    diagnosoi minut v 97 taysissa, sanoen ainoastaan tarvitsevani thyroksiinia hautaan asti.
    Hyvä lääkäri Eurolääkärit / George Lahti. Siinä pätevä lääkäri, jolla viime vuodet käynyt. Maksaa kyllä , mutta kannattaa, onhan kyse omasta terveydestä. Mieluummin kuljen pussit tyhjinä kuin pahan sairauden kanssa.

    Äänestä

  • avun saanut kirjoitti:

    Jorma Salmi Koskiklinikalta antoi minulle tyroksiini lääkityksen vaikka arvot viitearvoissa. Ei todellakaan hurmannut sosiaalisilta kyvyiltään ja ajattelinkin ettei tainnut edes montaa sanaa kysyä, mut näki kai arvoista vajaatoiminnan ja oireet loppuivat.

    En todellakaan suosittele Jorma Salmea. Osaa kyllä määrätä tyroksiinia, mutta jos se ei sitten sovikaan ja potilas on vähän "ongelmallisempi" niin siihen loppuvat Salmen paukut!

    Äänestä

Mehiläisessä ainakin Jaakko Antonen, tosin vaikea saada aikoja.

Äänestä
  • Minulle valehteli, ja imarteli. En tykännyt.

    Äänestä

  • Eläke- ukko ! Ottaako vielä potilaita vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Eläke- ukko ! Ottaako vielä potilaita vastaan.

    Osaa ainakin miellyttämisen taidon. Moni menee helppoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Osaa ainakin miellyttämisen taidon. Moni menee helppoon.

    Lääkäri hyrisee videolla"potilaita vartenhan sitä on kouluttauduttu" , ja potilaiden, eli veronmaksajien rahoilla"

    Äänestä

Hei, mulla on kanssa ollut kilpirauhasen liikatoiminnan eli hypertyreoosin oireita ilman että kilpirauhasarvot olisivat vinksallaan. Itse asiassa pahojakin sydämen vajaatoiminnan ja sepelvaltimotaudin oireita ihan just nyt huhtikuusta toukokuuhun.
Omalääkärille asiaa oli liikaa ja päätteli että paniikkihäiriöinen, mitä en ole ollut enkä tule olemaan.
Oireeni vain olivat niin pahoja etten takaisin halua ja apua etsin.
Onko sulla ollut kitalaen arkuutta, särinää tai pakotusta?
Mielelläni kuulisin lisää, jos jaksat ottaa yhteyttä: [email protected]

Äänestä

Miksi ihmeessä kilpirauhasen ongelmista kärsivät ovat aina ensin saaneet masennus tai paniikki diagnoosin. Eikö lääkärit vaan viitsi tutkia potilasta? tai sitten eivät vaan ymmärrä mistä kyse ja helpompaa sanoa että päässä vikaa.

Äänestä

Ei tuo Salmi mistään mitään tiedä hei. Minulla todella paha addison ja kilpparin vajaatoiminta, yliannosta syötti 1/2 vuotta niin että meinas henki mennä. Toinen lääkäri oli vahvasti sitä mieltä että koko kilpparilääkitys oli turha alun alkaenkin.
Tästäkös tämä Salmi innostui ja alkoi kunnolla kiroamaan ja raivoissaan oli minulle. Potilaalle siis, näin meillä

Äänestä

voi v. mikä lääkäri taas!!! siis Salmi!!! onneks netti on keksitty niin voi tarkistaa ensin ettei joudu jollekin f****ng kaistapäälle!

Äänestä
  • Voi teitä...20v. Jorma Salmen ohjeiden mukaan elänyt. Ja välillä hairahduin
    kokeilemaan liothyronia kilpirauhasen vajaatoimintaan, kun eräs Tampereen
    toinen osaaja näin suositteli, ja olo iltapäivisin niin kauhea ,ettei jaksanut
    tehdä mitään ja huonoa oloa ,palasin Salmelle ja niin taas hyvin sujuu.

    Äänestä

Kehottiaisin välttämään ko. äijää viimeiseen asti!!!

Pitää täysin paikkansa, että jos tyroksiinilla ei asiaa saa hoidettua niin paukut loppuu! On myös todella ylimielinen.

Äänestä
  • Jorma Salmella olen asioinut. Lääkitys aloitettiin,vaikka arvot olivat lähes viitteissä. Tk-lääkäri otatti tvk:n,kilpirauhasarvot ym erään sairauden tulkintaa varten.Hän arveli,että ihan hyvät kilpirauhasarvot on,melkein viitteissä,ei toimenpiteitä. Salmi laittoi Thyroksinin,ja 6:n viikon kuluttua veriarvokontran.Uusi tapaaminen,jossa lääkitystä lisättiin. Seuraava verikontra 3:n kuukauden kuluttua. Mulla eräs sairaus,jonka vuoksi tehdään isoja labroja silloin tällöin. Niistäkin Salmi saa apuja diagnoosiin. Olo on kohentunut huimasti Thyroksiinilla.Lääkärinä ja henkilönä olen kokenut Salmen miellyttävän rauhalliseksi ja juttelevaksi. Aina kysyy,onko minulla jotain mieltä askarruttavaa. Vastaa kysymyksiin asiallisesti.

    Äänestä

  • Sipukka kirjoitti:

    Jorma Salmella olen asioinut. Lääkitys aloitettiin,vaikka arvot olivat lähes viitteissä. Tk-lääkäri otatti tvk:n,kilpirauhasarvot ym erään sairauden tulkintaa varten.Hän arveli,että ihan hyvät kilpirauhasarvot on,melkein viitteissä,ei toimenpiteitä. Salmi laittoi Thyroksinin,ja 6:n viikon kuluttua veriarvokontran.Uusi tapaaminen,jossa lääkitystä lisättiin. Seuraava verikontra 3:n kuukauden kuluttua. Mulla eräs sairaus,jonka vuoksi tehdään isoja labroja silloin tällöin. Niistäkin Salmi saa apuja diagnoosiin. Olo on kohentunut huimasti Thyroksiinilla.Lääkärinä ja henkilönä olen kokenut Salmen miellyttävän rauhalliseksi ja juttelevaksi. Aina kysyy,onko minulla jotain mieltä askarruttavaa. Vastaa kysymyksiin asiallisesti.

    kyllä,asiansa osaava lääkäri. tietää hormonaalisista sairauksista paljon ,eikä tuijota vain viitearvoja. suomessahan viitearvot ovat liian laajat,potilaan sairaus ehtii mennä pahemmaksi,ennen kuin toimitaan. siksi Salmi on hyvä poikkeus,reakoi nopeasti.

    Äänestä

  • toimi30 kirjoitti:

    kyllä,asiansa osaava lääkäri. tietää hormonaalisista sairauksista paljon ,eikä tuijota vain viitearvoja. suomessahan viitearvot ovat liian laajat,potilaan sairaus ehtii mennä pahemmaksi,ennen kuin toimitaan. siksi Salmi on hyvä poikkeus,reakoi nopeasti.

    olen ollut salmen potilas vuosia,ihana lääkäri ,asiallinen ,kyselee kuulumiset .minulla on vain hyvää sanottavaa hänestä ,ammattinsa osaava lääkäri,kuuntelee potilasta ,ei tuijota viitearvoja ,aina olen lähtenyt hyvillä mielin pois .

    Äänestä

Olen kuullut hänestä kyllä ihan päinvasaista. Monet ovat pahoittaneet mielensä, kun hän on töksäytellyt.

Äänestä
  • Olen toiselta paikkakunnalta enkä tunne ko henkilöä, mutta näistä kommenteista päätellen hän on asiallinen ja hyvä lääkäri, joka ei ole lähtenyt huuhaahoitoihin mukaan ja siitä tietysti sellaisia vaatineet ovat suuttuneet...

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    Olen toiselta paikkakunnalta enkä tunne ko henkilöä, mutta näistä kommenteista päätellen hän on asiallinen ja hyvä lääkäri, joka ei ole lähtenyt huuhaahoitoihin mukaan ja siitä tietysti sellaisia vaatineet ovat suuttuneet...

    Jorma Salmi on ehdottomasti Suomen parhaita endokrinologeja! Pelkkää hyvää sanottavaa hänestä, asiallinen ja asiantunteva! Nyt onkin todella kauhea paniikki kun Salmen vastaanotolle ei pääse!!!!!
    Kertokaa hyviä endokrinologeja mieluiten pirkanmaalta mutta kiinnostaa myös muut koska olen valmis matkustamaan hyvän lääkärin vuoksi!!!!???!!!

    Äänestä

  • APUA MISSÄ SALMI???? kirjoitti:

    Jorma Salmi on ehdottomasti Suomen parhaita endokrinologeja! Pelkkää hyvää sanottavaa hänestä, asiallinen ja asiantunteva! Nyt onkin todella kauhea paniikki kun Salmen vastaanotolle ei pääse!!!!!
    Kertokaa hyviä endokrinologeja mieluiten pirkanmaalta mutta kiinnostaa myös muut koska olen valmis matkustamaan hyvän lääkärin vuoksi!!!!???!!!

    Minulla piti olla aikaisemmin Salmelle auki, vastaanotolle mentäessä ovi oli auki, Salmi makasi lattialla ambulanssimiehien kanssa. Luultavasti siis jotain vakavampaa hänelle käynyt...

    Äänestä

Hei!

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi joskus olla hankala diagnosoida. Kätevän tietopaketin asiasta voi lukea vaikka osoitteesta http://klinik.fi/terveysinfo/kilpirauhasen-vajaatoiminta.

Paras asiantuntija kilpirauhassairauksissa on elimistön aineenvaihduntasairauksiin erikoistunut sisätautilääkäri eli endokrinologi. Mikäli vaivaan ei muuten saada selvyyttä, endokrinologi saattaa pystyä auttamaan asiassa.

Toivottavasti oikea hoito ja sopiva lääkäri löytyvät!

-Klinik-tiimi

Äänestä
  • Jos ei saa jodia mistään niin kyllä kilpirauhanen lakkaa toimimasta. Kannattaisiko ihan ostaa sellainen monivitamiini jossa on myös jodia...
    Kyllä se on helpompaa kuin kilpirauhaslääkkeiden syöminen 😷🦠🦠😷

    Äänestä

Puoskareita jokainen.

Äänestä

Osaako, kukaan suositella Tampereella kilpirauhaslääkäriä? Asun Porissa, mutta täällä ei ole kyseistä lääkäriä

Äänestä

Jaakko Antosesta huono kokemus. Halusi nopeasti eroon. En tiedä oliko tapaukseni liian vaativa. Ei ollut kiinnostunut mitään selvittämään vaikka todella paha olo ja syöpä-arvot koholla.
🙁

Äänestä
  • Oletko kuvitellut oireesi

    Äänestä

  • Ailahteleva persoona, inhosi köyhiä potilaita tämä Jaska.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ailahteleva persoona, inhosi köyhiä potilaita tämä Jaska.

    Jätti laittamatta Kelalle B-lausunnon. Lupasi useaan kertaan. Lupasi monta kertaa että hän tiistaina laittaa. Nyt on mennyt jo yli vuosi, ja vaan B - lausuntoa ole Kela saanut. Enkä minä korvattavuutta kalliseen lääkkeeseen.

    Äänestä

Kertokaa lisää

Äänestä

Minulla on kai ollut satumainen tuuri, kun aikoinaan 1980-luvulla työterveysllääkäri tunnisti heti rajun kilpirauhasen liikatoiminnan. Mitään lääkehoitoa hän ei silti siinä tilanteessa määrännyt, vaan määräsi kahden kuukauden sairausloman ja laittoi lähetteen Meilahden sairaalaan. Sinne tulikin pian kutsu tutkimuksiin, joita tehtiin runsaasti kuukausien ajan. Lääkkeenä beetasalpaaja.

Tutkimusten tulosten perusteella lääkärit päätyivät leikkaamaan kilpirauhasen heti, kun kilpirauhanen saataisiin eutyreoosiin Tyrazolilla ja jodilla. Siinä meni viikkoja tai pari kuukautta. Leikkaus onnistui, mutta jäljelle jätetty osa kilpirauhasesta meni vajaatoiminnalle.

Jälkitarkastuksessa oli lääkärinä silloinen ylilääkäri, nykyinen arkkiatri Risto Pelkonen. Paras lääkäri, jonka koskaan olen tavannut. Tapasin hänet vain tämän yhden kerran. Ketään vakituista lääkäriä minulla ei ole koskaan ollut minkään sairauteni kanssa. Asiat on aina hoidettu sen lääkärin kanssa, joka on paikalla sattunut olemaan työvuorossa. Hyvin on mennyt kaikkien kanssa ja kaikki asiat on hoidettu asiallisesti aina.

Äänestä

Sisätauti Jaska huijasi minua todella raskaasti Savolaismafian kanssa.

Äänestä

Hyvä lääkäri ja osaa kokonaisuuksia, empaattinen. Kiitos hänelle avusta !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tää on kirjoitti:

Olen 57 v. nainen. Minulla on yli puoli vuotta ollut samat oireet kuin kilpirauhassairaudessa, mutta terveyskeskuslääkäri on vain otattanut verikokeita, joista ei ole vikaa löytynyt. Kerran on ollut kilpirauhasarvot vähän koholla, mutta kun palasivat normaaleiksi, mitään ei ole tehty asialle.
Oireet ovat kuitenkin voimakkaat eli mm. silmien turvotusta, jatkuvaa flunssaa, voimakasta väsymystä, sydämen vajaatoimintaa ym..
Mietin, mitä muuta tämä voikaan olla.
Yksityisellä on kallista ottaa kaikkia verikokeita. Onko ne pakko ottaa taas, jos käy yksityisellä? Mitä muita tutkimuksia lääkäri voi tehdä?
Tietääkö kukaan hyvää sisätautienlääkäriä Tampereella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu