Joka ikinen päivä on enemmän tai vähemmän kamala.
Välillä tosi paha masennus, silti on pakko jatkaa.
Yksi pahimpia asioita on yksinäisyys, olen päivät
yksin, illat ja viikonloput.
Kohtalaisen harvoin tapaan ketään.
Onneksi mulla on yksi ystävä jonka luona käymme
lapseni kanssa joskus, toisella paikkakunnalla.
Ja yhtä sisarusta ja heidän lapsiaan tapaamme
kotipaikkakunnallani.
Perusjuttuna mulla on paha olo, jota joudun koko
ajan pitämään sisälläni, vaikkakin käyn keskusteluterapiassa, nin hassua kuin se onkin, olen edelleen yhtä huonovointinen.
Asiat, joita olen kokenut ovat niin pahoja että
tuntuu ettei tavallinen terapia edes auta.
Tarvitsisin enenmmän tukea, jonkun ihmisen lähelle jotta se paha olo lähtisi purkaantumaan.
Tämä on jatkunut jo vuosikausia.
En jaksa huushollia laittaa vierailukuntoon,
tavaraa on liikaa enkä jaksa tehdä kuin sen
pakollisen. Ystäväni ei koskaan tule tänne
auttamaan millään muotoa vaikka hän tietää
tilanteen.
Mistä sitä löytäisi tukihenkilön?
Eräästä paikasta luvattiin vain kaksi kertaa
kuukaudessa, liian harvoin.
Elämä tuntuu helvetiltä, vihaan asuntoani
ja vähän kaikkea.
Välillä tosi paha masennus, silti on pakko jatkaa.
Yksi pahimpia asioita on yksinäisyys, olen päivät
yksin, illat ja viikonloput.
Kohtalaisen harvoin tapaan ketään.
Onneksi mulla on yksi ystävä jonka luona käymme
lapseni kanssa joskus, toisella paikkakunnalla.
Ja yhtä sisarusta ja heidän lapsiaan tapaamme
kotipaikkakunnallani.
Perusjuttuna mulla on paha olo, jota joudun koko
ajan pitämään sisälläni, vaikkakin käyn keskusteluterapiassa, nin hassua kuin se onkin, olen edelleen yhtä huonovointinen.
Asiat, joita olen kokenut ovat niin pahoja että
tuntuu ettei tavallinen terapia edes auta.
Tarvitsisin enenmmän tukea, jonkun ihmisen lähelle jotta se paha olo lähtisi purkaantumaan.
Tämä on jatkunut jo vuosikausia.
En jaksa huushollia laittaa vierailukuntoon,
tavaraa on liikaa enkä jaksa tehdä kuin sen
pakollisen. Ystäväni ei koskaan tule tänne
auttamaan millään muotoa vaikka hän tietää
tilanteen.
Mistä sitä löytäisi tukihenkilön?
Eräästä paikasta luvattiin vain kaksi kertaa
kuukaudessa, liian harvoin.
Elämä tuntuu helvetiltä, vihaan asuntoani
ja vähän kaikkea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta tarinasi. Meillä ei ole juurikaan sukulaisia. Kaverit jäi kun sairastuin pari vuotta sitten keskivaikeaan masennukseen. Yksin täs yritän rämpiä eteenpäin, pakolla. Mä muutaman kerran kävin psykiatrillakin mutta niistä asioista jotka painaa pahiten en pystynyt puhumaan.Kaikki kotityöt tympii mut pakko tehdä, hermot menee jos sotkuista. Tosin eipä täällä vieraita käy. Jaksamista sulle!
Joo, ei ole hyvä jos ei ole sukulaisia lähellä.
Mulla menee loputkin voimat kun tulen tänne
kämppään ja näen kaaoksen.Se kuvastanee sitä
sisäistä maailmaa missä olen.
Mulla myös vaikeita asioita jotka vain useimmiten
ovat "lukkojen takana".
Luulen että sinun pitäisi löytää joku sopiva
henkilö, jonka kanssa synkkaa ja jolle voisit
puhua. Ja kun aika koittaa, niin ne vaikeatkin
asiat tulevat sieltä esiin.
Itse olen ajatellut vaihtaa terapiamuotoa, jotta
pääsisin eteenpäin.
Minulla on kestänyt tosi kauan ennen kuin
pahimmat asiat ovat tulleet "käsittelyyn"
ja ne juuri painavat tuolla alitajunnassa
ja aiheuttavat mm. masennusta.
Mäki oon yksinäinen, ei mun luona käy vieraita juuri milloinkaan. Voi laskee yhen käden sormilla vuoden aikana käyvät vieraatkin. :O
Kun mielessä on sellainen ihannekuva elämästä, jota haluaisi elää ja oma elämä on siitä kaukana, syntyy juuri tämä masennuksen tuska. Toisaalta ajattelen niin, että on monenlaisia tapoja ja tyylejä elää, ja jos saisin ihanne-elämäni, niin sittenkin olisi ongelmia, muunlaisia, mutta ongelmatonta tuskin olisi.
"Elä niinkuin voit, ellet voi elää kuten tahdot."
Tuosta tukihenkilöstä. Itse halusin sellaista pitkään ja lopulta hain ja satuin saamaan tosi hyvän tukihenkilön. Kysy paikkakunnaltasi jostain sellaista.
Niin, välillä tuntuu että onko se yksinäisyys
yksi pahimpia asioita. Silloin tuntuu kaikki pahemmalta.
Samoin mun luona ei käy ketään, yksi syy on se
etten voi kutsua koska asunto on niin kamalassa
kunnossa ja näin on jatkunut jo monia vuosia.
Pakostakin sosiaalinen elämä rajoittuu tän takia.
Olen pettynyt ystävääni, koska tässä oli viiden vuoden tauko ettei hän tullut ollenkaan.
Kuitenkin olen kertonut tästä jaksamattomuudesta
ym.
Olisin toivonut että ystäväni olisi joskus tullut auttamaan siivoamisessa, niin ei.
Olisin ollut kiinnostunut tietämään mitä kautta
löysit sen tukihenkilön?
Kiitos että vastasit! Piti sanoman että mulla on sama vaiva; haaveilen myös välillä siitä miten
pitäisi olla, minkälainen ympäristö jne.
Mutta mitään ei tapahdu, en kykene muutokseen.
Olen kiven sisässä ikäänkuin kuolemaa odottaen..