paha olo

paha olo.
Haluan tuntea oloni hyväksi ja en halua niin valtavaksi michelin ukokse joskus taas nonta kertaa muita isommaksi.
66 kg 179cm liikaa. bulimia-anoreksia todettu taisi lääkäri olla mielestäni pöljä kun tuollasien diagnoosin antoi.
olen huono kun en enää saa laihdutettua läski mikä läski
miten saisi elämäni jotenkin raiteille
kaikki on mun vika olen typerä läski kakara.
monta viikkoa alle 1000 kcal ei paino kuitenkaan hievahdakkaan.
Säästöllä? oksensin taas tänään pinaattikeiton ja makaroonilaatikon vadelmat ja jugurtin en kuitenkaan saanut kaikkea pois elimistöstä.
en halua tuntea itseni monta kertaa isommaksi kuin muut en tidä mihin uskoa.
en laihdu mun on pakko saada tunteet kuriin.
syön vaikka ei ole nälkä oksennan enää harvoin 1-4 kertaa. eilen yli 2000 kal eka kerta moneen viikkoon niin valtavasti rupes todella pahaolo oksensin pienen osan pois.

kotiväki Ruoskii minua syömisen suhteen ja pahentavat oloani.
Eivät ymmärrä.
olen yksin, vain peilikuva tarkkailee takasin.

olen utelias painoni suhteen ja toisaalta haluaisin kokea miltä tuntuu olla laiha tai luurankomainen.
Mutta minulla on pelko siitä että tapahtuu jotain todella pahaa ja ikuista.
Olen siis joskus selvillä vesillä ja joskus en. Hankalaa.
3365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on ollut syömisen kanssa ongelmia aina, johtuen juuri pituudestani. Olen 181 pitkä, joten pelko siitä että tulee isoksi, on suuri. JOtenkin sitä sitten ajattelee että kun on näin pitkä, niin pitää olla mallimainen(eli tosi laiha) kelvatakseen jollekin. Minä painan 63, laihdutin 7 kiloa helmikuun puolivälistä. Vielä ajattelin laihduttaa ton 3 kiloa, kun tuntuu että noita reisiä riittää. Mitään syömishäiriöitä ei ole(ainakaan todettu), aloinhan laihduttaa vasta pari kuukautta sitten. Enkä aio laihduttaa alle 60(niinhän mä nyt sanon). Mutta kun ei halua olla iso! Olen niin kateellinen niille alle 175 senttisille, jotka voivat olla hieman pyöreitä ja silti naisellisia ja söpöjä. MÄ olen vain tällainen sotanorsu!
En siis osaa auttaa, mutta ymmärrän sua:)

Äänestä
  • 163/50, ja tunnen itseni kauheaksi läskipalloksi, koska oon näin lyhyt. Ei yhtään naurata, jos joku 170 painaa saman verran kuin minä. Kuinkahan lihava mä sitten oon?...

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    163/50, ja tunnen itseni kauheaksi läskipalloksi, koska oon näin lyhyt. Ei yhtään naurata, jos joku 170 painaa saman verran kuin minä. Kuinkahan lihava mä sitten oon?...

    47/164 enkä ollenkaan tyytyväinen.
    7 kiloa olis tarkoitus pudottaa. olisko ketään kaveriksi? voitas yhdessä tukea toisia ja sellasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marsupilami333 kirjoitti:

paha olo.
Haluan tuntea oloni hyväksi ja en halua niin valtavaksi michelin ukokse joskus taas nonta kertaa muita isommaksi.
66 kg 179cm liikaa. bulimia-anoreksia todettu taisi lääkäri olla mielestäni pöljä kun tuollasien diagnoosin antoi.
olen huono kun en enää saa laihdutettua läski mikä läski
miten saisi elämäni jotenkin raiteille
kaikki on mun vika olen typerä läski kakara.
monta viikkoa alle 1000 kcal ei paino kuitenkaan hievahdakkaan.
Säästöllä? oksensin taas tänään pinaattikeiton ja makaroonilaatikon vadelmat ja jugurtin en kuitenkaan saanut kaikkea pois elimistöstä.
en halua tuntea itseni monta kertaa isommaksi kuin muut en tidä mihin uskoa.
en laihdu mun on pakko saada tunteet kuriin.
syön vaikka ei ole nälkä oksennan enää harvoin 1-4 kertaa. eilen yli 2000 kal eka kerta moneen viikkoon niin valtavasti rupes todella pahaolo oksensin pienen osan pois.

kotiväki Ruoskii minua syömisen suhteen ja pahentavat oloani.
Eivät ymmärrä.
olen yksin, vain peilikuva tarkkailee takasin.

olen utelias painoni suhteen ja toisaalta haluaisin kokea miltä tuntuu olla laiha tai luurankomainen.
Mutta minulla on pelko siitä että tapahtuu jotain todella pahaa ja ikuista.
Olen siis joskus selvillä vesillä ja joskus en. Hankalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu