Tämä palsta

Olen tässä jo hyvän aikaa sitten huomannut, että palstan taso on laskenut huimasti. Täällä jo 90% kirjoituksista alkaa olla sitä luokkaa että ei viitsitä edes lukea. Se tuodaan esille jo otsikossa.

Kaikki tuntuu jotenkin tarkoituksenmukaiselta. Tästä palstasta on varoitettu vanhoillislestadiolaisia monta kertaa, mutta internettiä ei voida hallita, eikä sen käyttöä rajoittaa.

Miten voitaisiin tuhota yksi "kuuma peruna", joka aiheuttaa srk:lle jo liiaksi päänvaivaa?

Poistetaan palstalta seriffi ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. Sinne sitten pikkuisen paskaa ominkin käsin, niin kyllä se siitä hiljentyy.
Pelottaa vähän, mitä kaikkea tämä suuri ja vaikutusvaltainen mieskööri voikaan saada aikaiseksi, kun täytyy saada joukot pysymään hallinnassa.

Hinta olkoon mikä hyvänsä ja ennenkaikkea, tarkoitus pyhittää keinot.

Tämä onkin taas yksi onnistunut soppa lisää sinne pimentoihin. Jospa kaikki pyyhkiytyvät ja lattiat kiiltävät taas viimeistään suviseurojen ihanuuksissa.
13895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oli kyse lestadiolaisuudesta tai mistä tahansa keskustelun aiheesta niin lopulta palstoille jumittuvat ehkä jossain määrin persoonallisuudeltaan häiriintyneet, joiden juttuja ei jaksa kukaan järkevä seurata. Nämä tyypit sitten suoltavat samaa sanomaansa vuodesta toiseen. Valitettavasti viestit menevät lopulta kuuroille korville.Sama kolstee tätä ja lähes kaikkia suomi24 keskustelupalstoja.

Äänestä

näiden vastaajien vuoksi, joilla ei ole älykkyyttä sitä vertaa, että saisivat yhtään kommenttia asiaan, ainoastaan kuvaus kirjoittajasta, eli

- kyllä Jussi tietää
- kysykää Jussukalta
- taas kempeleen kossi??
- kempelainen on palstan irvikuva...
- taas uupui kempelaiseta t- viiva, opettele kirjoittamaan.

Heille on juornalistisesti täysin pimennossa se seikka, että on aivan sama kuka asian kertoo, kuhan se ei vain ole joku muu kun itse.

Nämä ovat niitä 4 vuotiata, ja ovat palstan "nilkkejä" jotka eivät koskaan pysty avaukseen, mutta saavat kertoa olevansa palastalla, oikeasti vain paskana raattaassa.

Heistä voi tunnistaa, että ollaan 18 lapsisen perheen nuorin, ja ei paljon jäänyt.

Äänestä
  • olet yksi tämän palsta suurimmista häiriköistä! Suollat samaa asiaa kuukaudesta toiseen, omista hyvin rajallisista lähtökohdistasi. Jankkaat ja jankkaat, etkä älyä häipyä, vaikka sinua useampikin on siihen kehoittanut.

    Äänestä

  • valitettavasti nyt itsekin ja lauseesta tuli paha mieli:

    >>...Heistä voi tunnistaa, että ollaan 18 lapsisen perheen nuorin, ja ei paljon jäänyt.

    Äänestä

  • missä miehet ratsastaa kirjoitti:

    olet yksi tämän palsta suurimmista häiriköistä! Suollat samaa asiaa kuukaudesta toiseen, omista hyvin rajallisista lähtökohdistasi. Jankkaat ja jankkaat, etkä älyä häipyä, vaikka sinua useampikin on siihen kehoittanut.

    Juuri sinua tarkoita, ja sinunlaistasi.

    Nyt ota kuitenkin asiaan kantaa, jankkaat??? Kukahan se jankkaa??

    - saat uskoa syntisi anteeksi
    - Me olemme vain Jumalan lapsia
    - Muut juovat ja rellestävät
    - Ihanaa olla Seurakunta Saaran oma lapsi, jota on kunnioitettava.

    Näitä ei ole Raamatussa, mutta Raamatussa on evankeliumi, ja sitä tulee toistaa päivästä päivään, olen lähettäjän asemassa SINULLE JA srk;LLE.

    Näin sanottiin Paavalillekin, että Häivy, mutta minuun, kuten Häneenkin se ei toimi, ei ainakaan alakojen toimesta.

    Anna nimi, joka on sanonut poistumistani, onko ehkä Olavi Voittonen, sinusaisasi puskasta puhujia on maailma täynnä.

    Äänestä

  • *sirkka kirjoitti:

    valitettavasti nyt itsekin ja lauseesta tuli paha mieli:

    >>...Heistä voi tunnistaa, että ollaan 18 lapsisen perheen nuorin, ja ei paljon jäänyt.

    mutta asia on vain näin, ei useinkaan kovin järkeviä kommentteja.

    Sananotaan sitten uudelleen, kuten 5 vuotias lapsi.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    mutta asia on vain näin, ei useinkaan kovin järkeviä kommentteja.

    Sananotaan sitten uudelleen, kuten 5 vuotias lapsi.

    Nyt vertaus oli jo loogisempi. Tosin häijyjä puskahuuteluja ei ehkä vasta viisivuotias vielä kykene antamaan.

    Aloittajan aiheeseen liittyen minäkin toivon kovasti, että saisimme tänne siistijän. Vaikka muitakin palstoja on tarjolla, tämä tuntuu kuitenkin omimmalta.

    Hyvää kesän odotusta myös sinne Oulun seudulle!

    Äänestä

  • provoilut . Nimittäin VL:ät ei tuommoisia puheenvuoroja käytä....ei millään muotoa noin loukkaavia. Mutta minusta täällä käytetään VL:istä tosi loukkaavia puheenvuoroja. Monasti täällä pahottaa mielensä, mutta ....tällaista tämä kristityn vaellus on. Jeesus aikanaan sanoi, että kun minä rauhaa julistan , niin he sodan nostavat...

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Juuri sinua tarkoita, ja sinunlaistasi.

    Nyt ota kuitenkin asiaan kantaa, jankkaat??? Kukahan se jankkaa??

    - saat uskoa syntisi anteeksi
    - Me olemme vain Jumalan lapsia
    - Muut juovat ja rellestävät
    - Ihanaa olla Seurakunta Saaran oma lapsi, jota on kunnioitettava.

    Näitä ei ole Raamatussa, mutta Raamatussa on evankeliumi, ja sitä tulee toistaa päivästä päivään, olen lähettäjän asemassa SINULLE JA srk;LLE.

    Näin sanottiin Paavalillekin, että Häivy, mutta minuun, kuten Häneenkin se ei toimi, ei ainakaan alakojen toimesta.

    Anna nimi, joka on sanonut poistumistani, onko ehkä Olavi Voittonen, sinusaisasi puskasta puhujia on maailma täynnä.

    Opettele kirjoittamaan. Tiedoksi sinulle, että en ole SRK-lainen lestadiolainen, mutta lestadiolainen kuitenkin. Olen vain seuraillut noita kirjoitelmiasi ja huomannut, että toistat toistamistaan samoja asioita. Olet jo sanonut kaiken, mitä sinulla on sanottavaa, joten...Terve menoa!

    Äänestä

  • *sirkka kirjoitti:

    Nyt vertaus oli jo loogisempi. Tosin häijyjä puskahuuteluja ei ehkä vasta viisivuotias vielä kykene antamaan.

    Aloittajan aiheeseen liittyen minäkin toivon kovasti, että saisimme tänne siistijän. Vaikka muitakin palstoja on tarjolla, tämä tuntuu kuitenkin omimmalta.

    Hyvää kesän odotusta myös sinne Oulun seudulle!

    Ihailen usein sinua uskovaisena, kuten nytkin palaute on kuitenkin rakkautta, jota vain lähimmäinen pystyy antamaan, ei seurakunta niinkään, koska se helposti provosoi, koska tulee mukaan auktoriteetti- kysymykset.

    Sinunlaiseksi, joka käys selkeästi asiaan on ilo ja kunnia keskustella.

    Olet varmaankin huomannut, että provosoidun vain mauttomuudesta sekä ala- arvoisuudesta, en loukkaannu siitä, jos ihminen selittää Raamattua tavalla, minkä Hän on sieneltä löytänyt.

    Ei se ole hullu joka Raamatun lukee 20 kertaa läpi, vaan se, joka lukee kahdesti, eikä löydä yhtään mitään uutta, Hänellä ei ole Henki seuranaan.

    Olen varmasti myös huomannut, että minullakin tulee asiavirheitä, viimeksi, kun olin samalla linjalla Heimon kanssa Jaakobista ja Esausta, sekä siitä, että ensin tulikin Ismail, mutta sehän tulikin kaksosten papalle, Abrahamille. Tästä minua oikeaoppisesti oikaistiin, mutta ei alkuperäistä kirjoittajaa.

    Et varmaankaan ole nähnyt, etten auta kysyvää, usein se päättyy siihen, että Hän kirjoittaa mailiini, ja saamme yhdessä kysyjää auttavan löydön, jonka antaa itse Jeesus Pyhässä Hengessä, yritän olla avuksi ja opiskelen teologiaa koko ajan, sillä tuntuu hullulta Ruotsin kielen opettaja, joka puhuu ruotsia vain muutamia lauseita, sama on myös meillä uskovilla, Sanaa on syytä opetella ja tuntea kirjoitukset, kuten Herramme siitä puhuu.

    Minut tuntee myös useat persoona, joten sitäkin huolimatta todistan aina Jeesuksen suuruutta, eli laitan itseni peliin täysillä, luottaen, että kyllä Jeesus hulluistaan huolen pitää. Mutta se miksi ”roikun täällä” on tämä, liian usealla seurakunnalla on kaikenmoisia syntisääntöjä, sekä lain pykäliä, ja Jeesus on sanonut, - Älkää enää menkö takaisin lain ikeen alle.

    Kiitos myötätunnosta jää siunatuksi.

    Äänestä

kyllähän maailmassa tuollaista ja monenlaista muutakin tapahtuu, mutta ehkäpä oma kirjoituksesi on kuitenkin vain ilkeätä spekulaatiota.

Äänestä

murhaavat itsensä valtavalla tupakoinnilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on murhattu. kirjoitti:

Olen tässä jo hyvän aikaa sitten huomannut, että palstan taso on laskenut huimasti. Täällä jo 90% kirjoituksista alkaa olla sitä luokkaa että ei viitsitä edes lukea. Se tuodaan esille jo otsikossa.

Kaikki tuntuu jotenkin tarkoituksenmukaiselta. Tästä palstasta on varoitettu vanhoillislestadiolaisia monta kertaa, mutta internettiä ei voida hallita, eikä sen käyttöä rajoittaa.

Miten voitaisiin tuhota yksi "kuuma peruna", joka aiheuttaa srk:lle jo liiaksi päänvaivaa?

Poistetaan palstalta seriffi ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. Sinne sitten pikkuisen paskaa ominkin käsin, niin kyllä se siitä hiljentyy.
Pelottaa vähän, mitä kaikkea tämä suuri ja vaikutusvaltainen mieskööri voikaan saada aikaiseksi, kun täytyy saada joukot pysymään hallinnassa.

Hinta olkoon mikä hyvänsä ja ennenkaikkea, tarkoitus pyhittää keinot.

Tämä onkin taas yksi onnistunut soppa lisää sinne pimentoihin. Jospa kaikki pyyhkiytyvät ja lattiat kiiltävät taas viimeistään suviseurojen ihanuuksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu