Mitä mieltä olette rehtorivalinnoista kouluihin?
Rantapohja 21.5.
Haukiputaan sivistyslautakunta valitsi Kellon yläasteen rehtorin virkaan Timo Soinin. Soini on hoitanut tehtävää vt:nä. Paikkaa hakeneita oli 13.
Haukiputaan yläasteen rehtorin virkaan valittiin Vesa Anttila. Hakijoita oli kaikkiaan 11.
Molempien rehtoreiden virkojen hakuaikaa jatkettiin noin kuudaudella.
Aseman koulun rehtorin virkavaalista tehtyyn oikaisuvaatimukseen lautakunta totesi, että se ei anna aihetta toimenpiteisiin, vaan lautakunta pitää voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen. Aseman koulun rehtoriksi on valittu Mika Kenttämaa. Päätöksestä valitti Sirkku Koskela, yksi hakijoista. (AH)
Rehtorit valittu kouluihin
4
1160
Vastaukset 4
- Kellon
Timo Soini, kalskahtaa kivasti korvaani. Luulen ja uskon, että parhaat hakijat ovat tulleet nimitetyiksi. Onnittelut minunkin puolesta uusille rehtoreille.
PerusSeppo - riviopettaja
kirjoitin YLESEN KIRJOITUKSEN Keski-Pohjanmaan lehteen ja Kalevan yleisöosastoon nimimerkillä riviopettaja. Julkaistaneen essi viikolla
- Mendicant
Asiaa tarkemmin yhtään tuntematta totean vain että olisihan se ennenkuulumatonta että oltaisiin tyytyväisiä. Maailma on alati muuttuva ja epäluotettava paikka, joten ei se mikään ihme olekaan, vaan ainoastaan totuus, jota ei yleisesti tunnusteta.
- JatkoaVähän
Siksi olisikin hyvä ymmärtää mistä kärsimys johtuu ja mikä johtaa sen vähenemiseen. Sitä voi lisätä ja voi vähentää. On hyvä huomata miten se lisääntyy. Muuten ei koskaan saa otetta itsestään, mielestään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321688- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131116Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55643Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563