ISÄ MEIDÄN

ÄLÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN; VAN PELASTA MEIDÄT PAHASTA.

Nämä kaksi viimeistä rukousta ovat aseemme saatanan kiukkua ja kavaluutta vastaan. Sillä hän se on, joka ihmisiä pahuuteen kiusaa ja jota Raamatussa nimenomaan "kiusaajaksi" kutsutaan (1 Tess. 3:5). Hän tekee työtään uppiniskaisuuden lapsissa (Ef. 2:2) ja hallitsee pahoine henkineen tämän mailman pimeydessä (Ef. 6:12).

Siksi häntäkutsutaankinmaailman "ruhtinaaksi" ja "maailman jumalaksi" (Joh. 14:30)ja 2 Kor. 4:4 ). Mutta Kristuksen omia hän erityisesti kiusaa, saattaakseen heidät epäuskoon tai lankeemukseen. Niin kuin kiljuva jalopeura etsii saalistaan, niin tavoittelee tuo vanha kyy ja sielunsurmaajakin kaikella kiukulla ja kavaluudella meitä, nielläkseen meidät (1 Piet. 5:8) .

Hän kiusasi esivanhempiamme paratiisissa ja petti heidät, jotka Jumala kuitenkin oli luonut omaksi kuvakseen, eikä hän hävennyt kiusata Herraamme Kristustakaan erämaassa, vaikka ei kuitenkaan saanut Hänestä pienintäkään voittoa.

Hän sai käsiinsä hurskaan Jobinkin ( Job. 2:6), pyysipä saada paulaansa Kristuksen opetuslapsiakin, " seuloakseen heitä niin kuin vehnää", ja olisi epäilemättä tuhaksi musertanut ja tuuleen tuiki lennättänyt heidän uskonsa, jollei Jeesus olisi rukoillut heidän edestään ( Luuk. 22:31-32).

Sentähden ei Herran uskovaisten sovi milloinkaan suruttomaksi heittäytyä, kun tämmöinen vihollinen meitä täällä väijyy ! Vaikka uskon kautta kyllä oletkin hengessä altis seuraamaan Herraasi Kristusta, niin muista kuitenkin lihasi heikkous, jonka kautta vihollinen pian saattaa sinut lankeemukseen niin kuin Pietarinkin, jollet valvo ja rukoile, ettet joutuisi kiusaajan käsiin.

"Älä saata meitä kiusaukseen " on siis meille varsin tarpeellinen jokapäiväinen rukous, jolla rukoilemme, etti taivaallinen Isä kovin laskisi meitä kiusaajan käsiin eikä sallisi meitä kiusattavan yli voimiemme, vaan salliessaan kiusauksen valmistaisi pääsönkin siitä, niin että voisimme sen kestää (1Kor. 10:13).

"Vaan pelasta meidät pahasta"! Näin huokaamme ja huudamme avuksemme taivaallista Isää, että Hän pelastaisi meidät kokonaan pahan perkeleen pauloista, päästäisi meidät kerraN JA PIAN KAIKISTA SYNNIN JA KUOLEMan siteistä. Tämä tapahtuu autuaallisessa kuolemassa ja vanhurkasten kunniakkaassa ylösnousemuksessa .
661275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Etkö halua tietää sitä, että tämä palsta ei ole katekismus, oppikirja, vaan tämä on KESKUSTELUPALSTA!

Keskustelu tarkoittaa sitä, että kaksi tai useampia henkilöitä KESKUSTELEE - omin sanoin -mielipiteistään eri asioista ja kysymyksistä.

Isä meidän rukous sopii hyvin KESKUSTELUN pohjaksi. Jos teet aiheesta avauksen, (ties monennenko kerran), niin alusta se myös omalla avaustekstilläsi.

Muuten tämä kopiointi toimintasi on keskustelua häiritsevää

Äänestä
  • Isämeidän rukouksen, yhtä hyvin kuin Ov. ja Lv. Niin huomaisit myös sen että rukous etenee, pala palalta joka kerta, vaikka otsikko on joskus sama. Odotinkin kommenttiasi koska sinä monasti ohitat tekstit, välittämättä lukea kuin otsikon .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Isämeidän rukouksen, yhtä hyvin kuin Ov. ja Lv. Niin huomaisit myös sen että rukous etenee, pala palalta joka kerta, vaikka otsikko on joskus sama. Odotinkin kommenttiasi koska sinä monasti ohitat tekstit, välittämättä lukea kuin otsikon .

    Miksi sinä mainitset muita? Etkö itse osaa isämeidän rukousta ulkoa?

    Kristityn pitää rukoilla Jeesuksen opettamin sanoin joka aamu herätessään.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Tietenkin vain sitä, että tiedon tunne oli se, Asia jota hain . Voi mailmaa pahennusten tähden sillä ne kumminkin tulevat .

    Paljonkin muuta, mutta kun minä nyt halusin nämä kirjoittaa, niin ne myös kirjoitetaan. Voihan joku ne opiksikin ottaa, mutta suurinosa on ne ominut keskustelun aiheeksi . Ja se on ollut tarkoitukseni, yksinkertaisuudessa .

    Äänestä

Ensin rukoillaan Jumalalta että Hän pelastaa meidät pahasta, ja jos Jumala vastaa siihen rukoukseen, niin se on pahin mahdollinen synti, omaa vanhurskautta ja saastanen vaate.

Syntinen ja heikko kelpaa ja kaikki muodot missä paha on kimpussa, mutta jos Jumala pelastaa meidät pahasta niin silloin hedelmänä on hyvyyttä synnittömyyttä ja onnistumista terveyttä rakkautta yms.

"Olkaa täydelliset, niin kuin teidän Taivaallinen isänne on täydellinen". Kun Jeesus itse vaikuttaa meissä tekemisen ja tahtomisen, niin silloin Hän myös varjelee meidät jokaisen ajatuksemmekin.

"Tehkää kutsumuksenne ja valitsemisenne lujaksi, niin ETTE KOSKSAAN LANKEA".

"Meillä on kalliit Jumalan Sanan lupaukset, joiden avulla PÄÄSEMME EROON TURMELUKSESTA, joka maailmassa himojen tähden vallitsee."

>Vaikka uskon kautta kyllä oletkin hengessä altis seuraamaan Herraasi Kristusta, niin muista kuitenkin lihasi heikkous, jonka kautta vihollinen pian saattaa sinut lankeemukseen niin kuin Pietarinkin, jollet valvo ja rukoile, ettet joutuisi kiusaajan käsiin.<

Tässä on hyvä vastaus miksi paha saa otteen, sillä se saa otteen jos emme valvo ja rukoile. Silloin ei ole Jumalan vika jos Hän ei pelastakkaan pahasta, vaan vika löytyy omaan peiliin katsomalla.

Vaikka sanotaan että vanhurskas seitsemästi nousee ylös, niin se kertoo samalla myös joka kerta valvomattomuudesta. "Tehkää kutsumuksenne ja valitsemisenne lujaksi, niin ETTE KOSKSAAN LANKEA".

Äänestä
  • Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo
    itsessään mitä syvin lankeemus.
    Jos joku luulee, ettei tänään ole langennut, on sellainen hylännyt evankeliumin ja menettänyt Kristuksen.

    Jeesus rukoili Isää omiensa puolesta, että Isä heitä pahasta varjelisi.
    Me Kristukseen uskovat saamme turvat tähän.
    Langenneinakin olemme Hänen armonsa rakkautensa kohteena.

    Äänestä

  • se katajaan kapsahtaa kirjoitti:

    Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo

    Tällaista tämä valitettavasti on armo ei kelpaa, ansioille pitää pyrkiä. Jumala pitää lapsistaan huolta siksi kun hän rakastaa heitä. Siksi me kompuroivat saamme nousta ylös ja turvata Kristuksen ansioon joka hetki.

    Äänestä

  • se katajaan kapsahtaa kirjoitti:

    Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo
    itsessään mitä syvin lankeemus.
    Jos joku luulee, ettei tänään ole langennut, on sellainen hylännyt evankeliumin ja menettänyt Kristuksen.

    Jeesus rukoili Isää omiensa puolesta, että Isä heitä pahasta varjelisi.
    Me Kristukseen uskovat saamme turvat tähän.
    Langenneinakin olemme Hänen armonsa rakkautensa kohteena.

    >Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo
    itsessään mitä syvin lankeemus.<

    "2 Piet.1:10. Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea,"

    Voit syyttää rauhassa Pietaria syvästä lankeemuksesta.

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    Emme syytä Pietaria, vaan sitä isäntääsi.

    Äänestä

  • isä ei Pietari kirjoitti:

    Emme syytä Pietaria, vaan sitä isäntääsi.

    Syytöksesi on julkinen Pietarin solvaus!
    Katso vaikka mitä kirjoitit.

    >Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo
    itsessään mitä syvin lankeemus.<

    "2 Piet.1:10. Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea,"

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    Syytöksesi on julkinen Pietarin solvaus!
    Katso vaikka mitä kirjoitit.

    >Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo
    itsessään mitä syvin lankeemus.<

    "2 Piet.1:10. Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea,"

    Hae apua joltakin kristityltä, vaikka hyvältä sielunhoitajalta tuohon harhaisuuteesi.

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    Syytöksesi on julkinen Pietarin solvaus!
    Katso vaikka mitä kirjoitit.

    >Sellainen luulo, ettei koskaan lankea, on jo
    itsessään mitä syvin lankeemus.<

    "2 Piet.1:10. Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea,"

    2. Piet. 1:7   
    - jumalisuudessa veljellistä rakkautta,
    - veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.

    2. Piet. 1:8   Sillä jos teillä on nämä
    ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.

    2. Piet. 1:9   Jolla sitävastoin ei niitä ole,

    - se on sokea,
    - likinäköinen,
    - on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.

    Mikähän ero on minun lainauksilla ja sinun lainauksilla. Keskustelun alustukseen haet sinäkin yli 2000 vuottavanhoja ytimiä, ja paljon kauenpaakin, osaatko eroittaa niissä olevan eron.

    2 Piet. 1:5-11 on se asian joka tästä pitää ottaa.
    Edellä kuvatun pelastuksen ja Pyhän hengen uudistuksen Vaikutuksena seuraa
    käytännöllisen elämän pyhitys, hyvän hedelman kantaminen. Todellisesti uudensyntisyntynyt ei voi olla elämässään hedelmätön. LUTHER: Kristillinen pyhyys ..on sitä, että Pyhä Hehni antaa ihmisille uskon Kristukseen ja pyhittää heidät sen kautta ,(Ap.t. 15:9).

    Tämä merkitsee, että Hän luo uuden sydämen ,.. työt ja olemuksen, kirjoittaa Jumalan käskyt .. Sydämen lihatauluihin.. Ensimmäisen (lain) taulun mukaan Hän antaa oikean Jumalan tuntemisen ..vahvistaa ja lohduttaa alakuloisia.. omiatuntoja synnin syytöksiä ja kiusauksia vastaan .. Hän antaa myös oikean Jumalan pelon ja rakkauden Häneen.. Toisen taulun mukaan .. Pyhän Henki pyhittää kristittyjä auttamalla heitä mielellään tottelemaan vanhempia ja esivaltaa, olemaan rauhallisia ja nöyriä, ystävällisiä, veljellisiä, rakastavia, ei epäsiveellisiä, ei avionrikkojia eikä saastaisia, vaan puhtaita ja siveita".

    Toinen puoli asiassa on se, että kristityn tulee tähän "tähän pyrkiä kaikella ahkeruudella"(Fl. 2:12-13). Näin hän lujittaa kutsumistaan ja valitsemistaan (valitseminen, valitut Matt. 22:14) Iäisen osan riippuvuudesta kilvoituksen tunnollissuudesta ja ahkeruudesta palveluksessa .

    Juuri selitin mikä tuo ero on!!

    - Sinä "keskustelet" viikosta toiseen 500 vuotta sitten kuolleen miehen tekstilainauksilla, tai Raamatun jakeilla.

    - Minä käytän lähdeteoksia keskustelun pohjana.

    Äänestä

Hän kopioi Lutherin tekstin nettiin. Sen tehtyään hän huokailee itseensä tyytyväisenä kuinka etevä hengellinen opettaja HÄN itse on.

Olisi hyvä miettiä mitä sinä itse saat Lutherin opetuksista, ja keskustella sitten siitä sinun henkilökohtaisesta uskostasi OMAKOHTAISESTI.

Sinä olet välillä välkky, ja välillä puhut pehmeitä, kuin tiukkis esikoinen - "täs ristillisyyles".

Uskon sisältöön kannattasi paneutua ja antaa Jumalan sanan rakentaa itseäsi ja uskoasi. Sinusta ei valitettavasti ole toisten opettajaksi, vaikka olet hauska mies muutoin. :-)

Äänestä
  • juoruämmä oot,hame päälle vaan...

    Äänestä

  • se varsinainen kirjoitti:

    juoruämmä oot,hame päälle vaan...

    Mikä tässä tiedossa on juorua? Jokainen viisas lukija näkee tämän hänen viesteistään.

    Jos hänellä olisi jotakin omakohtaista antaa muille, niin ei hän "keskustelisi" 500 vuotta sitten kuolleen miehen tekstejä käyttämällä.

    On eri asia käyttää lähdeteoksia oman keskustelunavauksen ja keskustelun pohjana.

    Kopioilla "keskustelu" ei ole keskustelua.
    Meillä kaikilla on katekismukset kotonamme.

    Äänestä

Kiusaukseen .

Suo meidän voittaa pahan kiusaukset,
Maailman myös ja lihan houkutukset !
Oi, anna niitä vastaan voimaa aina,
Ne alas paina!

Äänestä
  • kuulu tähän ketjuun, mutta uskon, että luet tämän!

    Jossakin kauan sitten olleessa ketjussa puhuttiin paimenesta ja lampaista ja silloin parahdin suorastaan sinun kommentistasi. Olit kuullut selityksen, jossa sanottiin, että paimen lyö sauvallaan karanneen lampaan jalat poikki! Se tuntui yhtäkkiä tosi inhottavalta ja pahalta.

    No kuulin erään saarnan, jossa tätä asiaa käsiteltiin. Nyt ymmärrän, mistä oli kysymys! Voin tunnistaa itseni tuosta poisjuosseesta ja omille teilleen kaihoavasta lampaasta, joka luuli löytävänsä elämän muualta kuin Hyvän Paimenen luota. Todellakin oli pakko menettää kaikki omat voimat ja mahdollisuudet ja ainoastaan tulla nostetuksi Hyvän Paimenen käsivarsille - kipeää se jalkojen menetys tosin teki!

    En tiedä, muistatko tuota aiempaa keskustelua - minä kyllä muistan!

    Äänestä

  • tämä juttu ei nyt kirjoitti:

    kuulu tähän ketjuun, mutta uskon, että luet tämän!

    Jossakin kauan sitten olleessa ketjussa puhuttiin paimenesta ja lampaista ja silloin parahdin suorastaan sinun kommentistasi. Olit kuullut selityksen, jossa sanottiin, että paimen lyö sauvallaan karanneen lampaan jalat poikki! Se tuntui yhtäkkiä tosi inhottavalta ja pahalta.

    No kuulin erään saarnan, jossa tätä asiaa käsiteltiin. Nyt ymmärrän, mistä oli kysymys! Voin tunnistaa itseni tuosta poisjuosseesta ja omille teilleen kaihoavasta lampaasta, joka luuli löytävänsä elämän muualta kuin Hyvän Paimenen luota. Todellakin oli pakko menettää kaikki omat voimat ja mahdollisuudet ja ainoastaan tulla nostetuksi Hyvän Paimenen käsivarsille - kipeää se jalkojen menetys tosin teki!

    En tiedä, muistatko tuota aiempaa keskustelua - minä kyllä muistan!

    Juuri noin minäkin siitä ensin ajattelin, Pahaa se ensin teki, kuulla se omalle kohdalle (tai ajatella niin ) Kiitos sinulle palautteesta, oli hienoa saada viestisi .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Juuri noin minäkin siitä ensin ajattelin, Pahaa se ensin teki, kuulla se omalle kohdalle (tai ajatella niin ) Kiitos sinulle palautteesta, oli hienoa saada viestisi .

    Pahalle juu, pahaankin turtuu. Tee parannus ja usko evankeliumin sanoma.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Pahalle juu, pahaankin turtuu. Tee parannus ja usko evankeliumin sanoma.

    sinä kysymysmerkki!

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Pahalle juu, pahaankin turtuu. Tee parannus ja usko evankeliumin sanoma.

    omilla voimilla on paha tehdä parannus!!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    omilla voimilla on paha tehdä parannus!!

    Ja hajussa kasvaa jos saa olluksi.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Ja hajussa kasvaa jos saa olluksi.

    : ) ..

    Äänestä

  • ollunna?? kirjoitti:

    : ) ..

    En ole , käänyt koolua , en pelekää pollissia , enkä rakenna taluja .

    Äänestä

1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on Sielussanne.
2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla (kirkoissa ja yleisillä paikoilla) saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa (kirkoissa ja yleisillä paikoilla), että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.

8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

Äänestä
  • Eikö sinun Raamatussasi ole muuta tekstiä?

    Matt. 6:9   Rukoilkaa siis te näin:

    Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
    Matt. 6:10   tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
    Matt. 6:11   anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
    Matt. 6:12   ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
    Matt. 6:13   äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

    Matt. 6:14   Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
    Matt. 6:15   mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

    Matt. 6:16   Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut;

    sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

    Matt. 6:17   Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi,
    Matt. 6:18   etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Eikö sinun Raamatussasi ole muuta tekstiä?

    Oli kiva saada viestisi, kun ehdin taas istahtaa tähän koneen ääreen .

    Äänestä

  • Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen .
    Syystä siitä, että sulla on kivi ramattu,
    Toiseksi sinä vaikka kirjoittaisit mitä ,
    ei sinua täällä noteerata kovin korkealle .

    Raamattu ei ole Valitut Palat. Ennen Isä Meidän -rukousta on OHJE MITEN rukoilla; AJATTELEMALLA rukouksesi YKSIN ja RAUHASSA, ja niin et riko Lakia; "Älä LASU Jumalaisi nimeä turhaan", ja kaikenlaiset joukkohoilaamiset ovat pakanallisia. Eli jos jätät Jeesuksen opin opettamatta ja toteuttamatta, rikot Lakia.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen .

    Sanani on kirjoitettu Raamattuun, ja sanat on Jeesuksen. Kun herjaat minua, herjaat kaikkea mikä on pyhää. Vain piru ihmisen mielestä herjaa kaikkea mikä on pyhää.

    " ei sinua täällä noteerata kovin korkealle "

    44 Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
    45 Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
    46 Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
    47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
    48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
    49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
    50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut." (Johannes 12)

    1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
    2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.
    3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
    4 He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.
    5 Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut,
    6 he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla
    7 ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi*. [23:7,8: Rabbi on juutalaisen opettajan arvonimi.]
    8 "Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.
    9 Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.
    10 Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.
    11 Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.
    12 Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.

    ( Matteus 23)

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen .
    Syystä siitä, että sulla on kivi ramattu,
    Toiseksi sinä vaikka kirjoittaisit mitä ,
    ei sinua täällä noteerata kovin korkealle .

    " Toiseksi sinä vaikka kirjoittaisit mitä, ei sinua täällä noteerata kovin korkealle "

    Sillä ei ole merkitystä kuinka alas SINÄ minut SIELLÄ noteeraat; " Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan. "

    Jokainen henkilö saa toisella puolella palkkansa sanojensa ja tekojensa mukaan. Raamatun mukaan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa; " Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. "

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    Raamattu ei ole Valitut Palat. Ennen Isä Meidän -rukousta on OHJE MITEN rukoilla; AJATTELEMALLA rukouksesi YKSIN ja RAUHASSA, ja niin et riko Lakia; "Älä LASU Jumalaisi nimeä turhaan", ja kaikenlaiset joukkohoilaamiset ovat pakanallisia. Eli jos jätät Jeesuksen opin opettamatta ja toteuttamatta, rikot Lakia.

    Miksi sitten teet siitä sellaisen, matti ?
    Se olet sinä joka halveeraat täällä eniten.
    Sinä kirjoita mielellään, valitun palan ohjeilla, ja sano mitä tahansa tasosi ei nouse .

    Että sanoit nuo vanhat kliseet, "sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se koroitetaan ".

    Miten alas sinä vielä menetkään. Sillä ei teko nöyryys sovi tähän Jumalansanan paikkaan. Eli kuinka sinä saat palkkasi ja keneltä se on .

    Sinä matti olet minusta sellainen huu haa, älä liikaa odota, sillä palkkasi saat puheittesi /kirjoituksien mukaan . Niin kuin me muutkin, mutta meillä on odotus Jumalan sanan mukaan . sinä voit odottaa vain kivi raamattusi mukaan .

    " sinä voit odottaa vain kivi raamattusi mukaan "

    Liiton Laki, 10 Käskyä, on Ensimmäinen Raamattu ja Laki oli kirjoitettu kiveen; Kiviraamattu. Mitä Raamattuun on kirjoitettu Liion Lain jälkeen, sitä ei missään mielessä saa käyttää vasten Liiton Lakia.

    Ja kaikki mitä sinä sanot tai teet (puhuminen on tekemistä), sen mukaan sinut tuomitaan toisella puolella. Ei minkään muun.

    " Jumalan sanan mukaan "
    Sepä siinä on, että sinä et opeta ("odota") Jumalan sanan mukaan, van luet kuin piru Raamattua jättäen pois kaiken sellaisen mikä paljastaa pirun sinun mielessä.

    Testamenttia ei kirjoiteta kuoleman jälkeen, vaan ennen kuolemaa. Testamenttia ei saa missään mielessä muuttaa kuoleman jälkeen. Uusi Testamentti, siihen on lisätty ja sitä on muokattu, näin ollen se ei täytä vaatimuksia koskien Testamenttia.

    Ohjeeksi lukijoille; Liiton Laki, 10 Käskyä ja mitä Jeesus on sanonut; pitäkää niistä kiinni. Kaikki mikä puhuu niitä vasten, on paholaisesta. Sillä se mitä teille opetetaan, ei perustu Liiton Lakiin, 10 Käskyyn, ja on vasten sitä mitä Jeesus sanoo. Kreikassa on tulossa Uusi Raamattu, joka perustuu Alkuperäisiin sanoihin - eikä Lutherin tekemään väärennökseen.

    " Se olet sinä joka halveeraat täällä eniten. "

    Jos Suomalaisen lisäksi uskot että olet jotain muuta mitä ei voi olla, olet jakomielinen; Toisessa on paholainen tai sen lakeija. Kerro meille kaikille, kumpaa sinussa halveteeraan kun esimerkiksi sanon; "Tärkein tieto ei ole Isä Meidän -rukous, vaan mitä ENNEN Isä Meidän rukousta lukee, sillä mitä ENNEN Isä Meidän rukousta Ramattuun on kirjoitettu, kieltää uskontosi. "?

    En minä usko että Luther Väärensi mitään. Hänellä oli kaikista vatikaanin kirjoista silloin mahdollisuus, saada kopioita tosin käsin kirjoitettuja, niinkuin kaikilla muillakin siihen aikaan .

    Siis se Kreikasta tuleva on varmasti, mielenkiintoinen. Olihan jo ennen Jeesusta Kreikkalaiset kirjoittanut Raamattuja Aleksantriassa, yli 2oo vuotta .

    Simonaron kanssa ei puhuta mitään muuta kuin julistetaan ankaraa parannusta, helvetin tulen kanssa.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Simonaron kanssa ei puhuta mitään muuta kuin julistetaan ankaraa parannusta, helvetin tulen kanssa.

    Julistuksesi voit huutaa suoraan perä-aukkoosi, koska sinä et ole oikeutettu ketään tuomitsemaan.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Simonaron kanssa ei puhuta mitään muuta kuin julistetaan ankaraa parannusta, helvetin tulen kanssa.

    Kyllä se sama parannus ja helvetin tuli kuuluu teillekin sanan vääristäjille.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    " Se olet sinä joka halveeraat täällä eniten. "

    Jos Suomalaisen lisäksi uskot että olet jotain muuta mitä ei voi olla, olet jakomielinen; Toisessa on paholainen tai sen lakeija. Kerro meille kaikille, kumpaa sinussa halveteeraan kun esimerkiksi sanon; "Tärkein tieto ei ole Isä Meidän -rukous, vaan mitä ENNEN Isä Meidän rukousta lukee, sillä mitä ENNEN Isä Meidän rukousta Ramattuun on kirjoitettu, kieltää uskontosi. "?

    7. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko ( niin kuin matti) pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullan .

    8. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin Häneltä anotte .

    9. Rukoilkaa siis te näin:

    Sanoisin että matti astui varpailleni, ja en voi sen tähden tulla, yleensä sanotaan anteeksi kun astuu toisen varpaille .

    Äänestä

  • Ukko-Pekka. kirjoitti:

    Kyllä se sama parannus ja helvetin tuli kuuluu teillekin sanan vääristäjille.

    Missä sinä Steniläisen näet? Peilissä.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    Raamattu ei ole Valitut Palat. Ennen Isä Meidän -rukousta on OHJE MITEN rukoilla; AJATTELEMALLA rukouksesi YKSIN ja RAUHASSA, ja niin et riko Lakia; "Älä LASU Jumalaisi nimeä turhaan", ja kaikenlaiset joukkohoilaamiset ovat pakanallisia. Eli jos jätät Jeesuksen opin opettamatta ja toteuttamatta, rikot Lakia.

    Sinusta ei ole kenenkään johdattajaksi.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Simonaron kanssa ei puhuta mitään muuta kuin julistetaan ankaraa parannusta, helvetin tulen kanssa.

    Sinäkö sen määräät mitä saan kirjoittaa ?
    Sinäkö olet viisaampi ?
    Missä ymmärtäväiset silloin on`?

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sinäkö sen määräät mitä saan kirjoittaa ?
    Sinäkö olet viisaampi ?
    Missä ymmärtäväiset silloin on`?

    Tämän alan asiat kuuluvat akateemisesti koulutetuille Raamatun tutkijoille.

    Sinun kauhassasi on niin lyhyt varsi ettet itse osaa edes arvata.

    Minulla on sen verran ymmärrystä enemmän kuin sinulle, etten edes yritä professorin töihin.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Että sanoit nuo vanhat kliseet, "sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se koroitetaan ".

    Miten alas sinä vielä menetkään. Sillä ei teko nöyryys sovi tähän Jumalansanan paikkaan. Eli kuinka sinä saat palkkasi ja keneltä se on .

    Sinä matti olet minusta sellainen huu haa, älä liikaa odota, sillä palkkasi saat puheittesi /kirjoituksien mukaan . Niin kuin me muutkin, mutta meillä on odotus Jumalan sanan mukaan . sinä voit odottaa vain kivi raamattusi mukaan .

    Se sinun pelastuksesi olisi ihme, tosi suuri ihme. Uskon kylläihmeisiin, mutta että saisit kaiken rääväsuisen panettelun anteeksi, se olisi toasi ihme. Vain Kristus siihen pystyy ei kenkään muu .

    Kaikessa lähdetään näin matalalta, oletko matti huomannut. Mikä ero on sanoissasi ja oikeudellisessa sanassa . Joskus tulee ihmeteltyä, tosissaan kuinka pimee olet .

    Jos nyt siteerasit muutaman värssyn oikein raamatusta, se ei poista sinun tekemiä virheitä aiemmasta riitelystä ja kinastelusta . Niistä on tehtävä tili ennen viimeistä tuomiota, tai ennen kuolemaasi, muuten olet kadotuksen tiellä .

    Tee parannus, lopeta panettelu, ole aina raitis Muista mitä olet, tomua ja tuhkaa, Herra on sinut viimeisenä päivänä herättävä ,myös minut.

    " Herra on sinut viimeisenä päivänä herättävä ,myös minut. "

    Kuolleet palvoo kuolleita. Ketään ei herätetä kuolleista viimeisinä päivänä, vaan on herättävä kuolleista ennen viimeistä päivää.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    " Herra on sinut viimeisenä päivänä herättävä ,myös minut. "

    Kuolleet palvoo kuolleita. Ketään ei herätetä kuolleista viimeisinä päivänä, vaan on herättävä kuolleista ennen viimeistä päivää.

    Tuossa tilassa sinusta ei ole kenekään neuvojaksi, koska olet hengellisesti kuollut ihminen, tiellä kohti iankaikkista kadotusta.

    Mutta niin kauan kun on elämää on armon aika.
    Ota siitä vaarin Matti ja käänny armoistuimen Jeesuksen Kristuksen puoleen anomaan armahdusta vääjäämättä vastaan tulevasta kohtalostasi.

    Mistä sinä luulet löytäväsi, niin suuren kellon joka sinut herättää ennen viimeistä päivää .

    Eiköpä meidän olisi aika ottaa vaarin mitä tänne kirjoitetaan . Ei silti, ei noissa sinun kirjoituksissa ole mitään järkeä, ollutkaan koskaan .

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Tuossa tilassa sinusta ei ole kenekään neuvojaksi, koska olet hengellisesti kuollut ihminen, tiellä kohti iankaikkista kadotusta.

    Mutta niin kauan kun on elämää on armon aika.
    Ota siitä vaarin Matti ja käänny armoistuimen Jeesuksen Kristuksen puoleen anomaan armahdusta vääjäämättä vastaan tulevasta kohtalostasi.

    Piru mielessä viittoo aina sellaiseen minkä se voi viedä jossain mielessä k.e. sydän, veri, henki, taivas j.n.e. mutta se ei koskaan vito Sieluun, koska sitä se ei voi viedä.

    Jeeus ei ole Kristus, mutta Daavid, Jeesus ja Kristus on sukua. Joka esitää Jeesuksen Kristuksena on harhaanjohtaja. (Raamattu)

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    Piru mielessä viittoo aina sellaiseen minkä se voi viedä jossain mielessä k.e. sydän, veri, henki, taivas j.n.e. mutta se ei koskaan vito Sieluun, koska sitä se ei voi viedä.

    Jeeus ei ole Kristus, mutta Daavid, Jeesus ja Kristus on sukua. Joka esitää Jeesuksen Kristuksena on harhaanjohtaja. (Raamattu)

    Vastaa vain yhteen kysymykseen, tiedätkä sinä minne olet parhaillaan matkalla?

    Äänestä

  • Ahdas portti kirjoitti:

    Vastaa vain yhteen kysymykseen, tiedätkä sinä minne olet parhaillaan matkalla?

    Sen minä tiedän, että taivaaseen minä en ole menossa;
    Jeesus sanoi, ”Jos teidän johtajanne sanovat teille, ’Katso, (Isän) valtakunta on taivaalla,’ silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Jos he sanovat teille, ’Se on meressä,’ silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys.”

    666 vuotta on myyty paikkoja taivaalle, mutta esimerkiksi yhtään Lutherilaista ei Jumalan sanan mukaan ole taivalla näkynyt koneessa tai ilman sellaista. Nimttäin se on niin, että jos on Lutherilaisia, niin on oltava maa jonka Jumalan on antanut nimeltä Luther. Lutherin maata ei ole Jumala antanut, ja niin ei ole Lutherilaisia. Se on Jumalan sana, joka kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa on totuus kielestä riippumatta.

    Jos uskot että olet mitään muuta kuin olet tai voi yleensä olla, olet mielenvikainen.

    Ei kukaan ole noin mielenterveydeellisen hoidon tarpeessa .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Ei kukaan ole noin mielenterveydeellisen hoidon tarpeessa .

    Koska potilaasta on tullut hoitaja.

    Äänestä

  • kesäheinä..... kirjoitti:

    Koska potilaasta on tullut hoitaja.

    Minua hoitaa Jeesus Kristus .
    Ei räävi m e s.-

    Vaikka kai mielihyvin sen tekisit .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Minua hoitaa Jeesus Kristus .
    Ei räävi m e s.-

    Vaikka kai mielihyvin sen tekisit .

    Jos "sinua hoitaa Jeesus", niin miksi puhut ja opetat Liiton Lakia (10 Käskyä)ja Suomen Lakia já Jeesuksen sanoja vasten? Sanoistasi tulee julki kuka sinusta opettaa, ja kuka mieltäsi hallitsee.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    Jos "sinua hoitaa Jeesus", niin miksi puhut ja opetat Liiton Lakia (10 Käskyä)ja Suomen Lakia já Jeesuksen sanoja vasten? Sanoistasi tulee julki kuka sinusta opettaa, ja kuka mieltäsi hallitsee.

    Minä uskon Jeesukeseen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaan .
    Minä uskon kaikki 10 käskyä .
    Minä uskon että suomen laki ei kuulu uskomiseen
    Sinä uskot kaikkeen muuhun .
    Minun mieltäni hallitsee Jeesuus .
    Sinun mieltäsi hallitsee Paholainen.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Minä uskon Jeesukeseen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaan .
    Minä uskon kaikki 10 käskyä .
    Minä uskon että suomen laki ei kuulu uskomiseen
    Sinä uskot kaikkeen muuhun .
    Minun mieltäni hallitsee Jeesuus .
    Sinun mieltäsi hallitsee Paholainen.

    Valehtelet päin naamaa.

    Äänestä

  • Etsi totuutta kirjoitti:

    Valehtelet päin naamaa.

    Sinä et muista , että minä en valehtele koskaan , sinä valehtelet aina .
    Siinä on meidän ero .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sinä et muista , että minä en valehtele koskaan , sinä valehtelet aina .
    Siinä on meidän ero .

    Et tietenkään valehtele, puhut vain muunnettua totuutta.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sinä et muista , että minä en valehtele koskaan , sinä valehtelet aina .
    Siinä on meidän ero .

    SEKO

    Äänestä

Tuolla sanomisellasi paljastat isäntäsi. Kuinka erotat muunnellun totuuden valheesta .

Äänestä
  • muuta tekemistä kun kiusata Mattia!?!

    Äänestä

  • eikö sulla ole kirjoitti:

    muuta tekemistä kun kiusata Mattia!?!

    Se on hyvä, te voitte molemmat mennä itseenne, ja parantaa tapanne . Kiitos.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Se on hyvä, te voitte molemmat mennä itseenne, ja parantaa tapanne . Kiitos.

    Ilm. 11:15.
    Seitsemäs enkeli puhalsi torveensa .
    Taivaassa kajahti monien äänten huuto: Koko maailman kuninkuus on nyt tullut meidän Herrallemme ja hänen voidelulleen. Hän on hakkitseva aina ja ikuisesti.
    16. Silloin ne 24 vanhinta, jotka istuivat JUMALAN edessä valtaistuimillaan, lankesivat kasvoilleen ja osoittivat, JUMALALLE kunnioitustaan.
    17. Näin sanoen: Me kiitämme sinua, Herra JUMALA, kaikkivaltias, SINUA, joka olet ja olit!Sinä panit liikkeelle suuren voimasi ja otit käsiisi kunikuuden .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

teutatess kirjoitti:

ÄLÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN; VAN PELASTA MEIDÄT PAHASTA.

Nämä kaksi viimeistä rukousta ovat aseemme saatanan kiukkua ja kavaluutta vastaan. Sillä hän se on, joka ihmisiä pahuuteen kiusaa ja jota Raamatussa nimenomaan "kiusaajaksi" kutsutaan (1 Tess. 3:5). Hän tekee työtään uppiniskaisuuden lapsissa (Ef. 2:2) ja hallitsee pahoine henkineen tämän mailman pimeydessä (Ef. 6:12).

Siksi häntäkutsutaankinmaailman "ruhtinaaksi" ja "maailman jumalaksi" (Joh. 14:30)ja 2 Kor. 4:4 ). Mutta Kristuksen omia hän erityisesti kiusaa, saattaakseen heidät epäuskoon tai lankeemukseen. Niin kuin kiljuva jalopeura etsii saalistaan, niin tavoittelee tuo vanha kyy ja sielunsurmaajakin kaikella kiukulla ja kavaluudella meitä, nielläkseen meidät (1 Piet. 5:8) .

Hän kiusasi esivanhempiamme paratiisissa ja petti heidät, jotka Jumala kuitenkin oli luonut omaksi kuvakseen, eikä hän hävennyt kiusata Herraamme Kristustakaan erämaassa, vaikka ei kuitenkaan saanut Hänestä pienintäkään voittoa.

Hän sai käsiinsä hurskaan Jobinkin ( Job. 2:6), pyysipä saada paulaansa Kristuksen opetuslapsiakin, " seuloakseen heitä niin kuin vehnää", ja olisi epäilemättä tuhaksi musertanut ja tuuleen tuiki lennättänyt heidän uskonsa, jollei Jeesus olisi rukoillut heidän edestään ( Luuk. 22:31-32).

Sentähden ei Herran uskovaisten sovi milloinkaan suruttomaksi heittäytyä, kun tämmöinen vihollinen meitä täällä väijyy ! Vaikka uskon kautta kyllä oletkin hengessä altis seuraamaan Herraasi Kristusta, niin muista kuitenkin lihasi heikkous, jonka kautta vihollinen pian saattaa sinut lankeemukseen niin kuin Pietarinkin, jollet valvo ja rukoile, ettet joutuisi kiusaajan käsiin.

"Älä saata meitä kiusaukseen " on siis meille varsin tarpeellinen jokapäiväinen rukous, jolla rukoilemme, etti taivaallinen Isä kovin laskisi meitä kiusaajan käsiin eikä sallisi meitä kiusattavan yli voimiemme, vaan salliessaan kiusauksen valmistaisi pääsönkin siitä, niin että voisimme sen kestää (1Kor. 10:13).

"Vaan pelasta meidät pahasta"! Näin huokaamme ja huudamme avuksemme taivaallista Isää, että Hän pelastaisi meidät kokonaan pahan perkeleen pauloista, päästäisi meidät kerraN JA PIAN KAIKISTA SYNNIN JA KUOLEMan siteistä. Tämä tapahtuu autuaallisessa kuolemassa ja vanhurkasten kunniakkaassa ylösnousemuksessa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu