Vuosia olen jo ollut yksin. Siis olen kyllä perheellinen, mutta mies on työn vuoksi aina menossa (tekee joko pitkiä päiviä tai on työmatkoilla), esikoinen on viikonloput mummolassa tai oman isänsä luona ja minä vaan olen yksin kotona. Olen ns. kotirouva, vaikkakin olen lähetellyt viime vuosina miljoona työpaikkahakemusta, että saisi edes jonkun oman kontaktipiirin ympärilleen. Mutta tässä jumalanhylkäämässä paikassa on yhtä työpaikkaa kohden viisisataa hakijaa, joten...
Nyt meillä on vielä tuo vauvakin, luojan kiitos kiltti ja helppohoitoinen. Mutta vauva on sitonut minut lopullisesti kotiin.
Mulla on yksi ystävä, mutta yhteistä aikaa hänen kanssaan ei ole. Tuntuu, että kohta en osaa enää edes jutella kenenkään kanssa, minä pelkään ihmisiä ja itsetuntoni on läsähtänyt ihan täysin. Haluaisin välillä irrottautua tästä arkisesta elämästä, mutta mieheni haluaa kotonaollessaan "viettää laatuaikaa" minun ja vauvan kanssa eli katsoa telkkaria tms ja syyllistää, jos haluaisin lähteä käymään jossain ilman miestä ja lasta.
Ahdistaa ja vituttaa, pelottaa sekin, että milloin pää ei enää kestä.
Nyt meillä on vielä tuo vauvakin, luojan kiitos kiltti ja helppohoitoinen. Mutta vauva on sitonut minut lopullisesti kotiin.
Mulla on yksi ystävä, mutta yhteistä aikaa hänen kanssaan ei ole. Tuntuu, että kohta en osaa enää edes jutella kenenkään kanssa, minä pelkään ihmisiä ja itsetuntoni on läsähtänyt ihan täysin. Haluaisin välillä irrottautua tästä arkisesta elämästä, mutta mieheni haluaa kotonaollessaan "viettää laatuaikaa" minun ja vauvan kanssa eli katsoa telkkaria tms ja syyllistää, jos haluaisin lähteä käymään jossain ilman miestä ja lasta.
Ahdistaa ja vituttaa, pelottaa sekin, että milloin pää ei enää kestä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet varmaan yksinäinen ja kaipaisit enemmän kontakteja aikuisten kanssa, vaikka sinulla on mies.
Se on ymmärrettävää.Onko sinulla sukulaisia lähettyvillä tai naapureita?
Yksi konsti on tehdä "tikusta asiaa" ja silleen
saada kontaktia vaikka johonkin naapuriin.
Minulla oli aikoinaan ihana naapuri maalla
joka joskus poikkesi tai soitti jonkun asian varjolla ja kutsui kahville.
Minun olisi silloin pitänyt enemmän arvostaa
hänen naapuruuttaan, sittemmin hän muutti.
Asut ilmeisesti maalla.
Nauti luonnon rauhasta ja vaikka lue jotain
mielenkiintoista kirjallisuutta kun vauva
nukkuu.
Olet onnekas kun sinulla on mies joka haluaa
viettää laatuaikaa.
Itse olen yksin lapsen kanssa ja olisi ihanaa
jos lapsen isä edes joskus olisi meidän kanssamme,mutta ei.
Olen käytännössä aina yksin, siis ilman aikuisen seuraa. Se masentaa.
Arvosta sitä että miehesi haluaa olla teidän kanssanne ja seuraavasti kun nojaat hänen olkapäähänsä, ajattele tätä hyvää asiaa.
Missä ihmeen paikassa oikein asut? Kutsut sitä "jumalanhylkäämäksi" ja silti joka työpaikkaan on tuollainen määrä hakijoita?
Selvää on, että kaipaat toisten aikuisten seuraa, ja muutakin kuin miehesi ja lapsesi ympärillä pyörimistä. Jokainen, joka jää kotiin lapsia hoitamaan vuosiksi, tuntisi samoin. Osa ei ehkä osaa ajoissa lähteä ulos kotiympyröistä ja masentuu. Sinulla on oikeus silloin tällöin lähteä omiin harrastuksiisi ja ystävääsi tapaamaan, suotta tunnet siitä syyllisyyttä. En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta ystäväni on ollut. Minulla on myös ollut yksinhuoltajaystäviä, joille pitää suoda välillä hengähdystauko ja olla apuna lasta hoitamassa, että hän pääsisi kodista pois joskus. Puhu miehellesi, äläkä anna hänen saada sinua tuntemaan asiasta syyllisyyttä. Hänhän pääsee tuulettumaan töihin, ymmärtääkö hän todella tilanteesi? Onko hän niin itsekäs ettei näe sinun tarpeitasi? Keksi jokin harrastus kodin ulkopuolelta johon pääsisit säännöllisesti, se olisi alku.
Tilanne on sellainen, että nytkin mies on reissussa ulkomailla. Kyse ei ole nytkään työmatkasta, työmatkat ymmärrän, ymmärrän ja sallin myös nämä hänen harrastusmatkat, mutta ottaa päähän, kun itse en sellaisia saa tehdä.
Joo, tämä paikkakunta jossa asumme on pienehkö kaupunki, jossa työttömyyttä on kamalasti. Mulla itselläni on jäänyt koulu kesken (korkeakoulu) tänne muuton vuoksi. No, silloin tapahtui monenlaista pahaa mun elämässä ja hommat jäi siksi...
Tämä yksinäisyys on vaan kauhean musertavaa. On minulla joitain sukulaisia, joissa yritän puljata, mutta kaipaisi sellaisia omia ystäviä ja menoja, jossa voisi puhua omista ajatuksista eikä vain esittää, kuinka hienosti asiat on.
Kun minua ahdistaa todella, niin yritän ajatella niitä yksinhuoltajia, jotka ovat todella yksin. Mutta ei se oikein enää auta.
Huominen pelottaa, kun esikoistytär lähtee taas isänsä luokse ja jään viikonlopuksi vauvan kanssa taas yksin... se tunne on kamala.
Mutta on jaksettava, harmittaa vaan, kun tuntuu elämän valuvan hukkaan.
Jaksamisia toisille yksinäisille.
Oletko pystynyt kertomaan miehellesi miltä sinusta oikeasti tuntuu? Älä jää tuohon tilanteeseen murehtimaan ja ahdistumaan pitkäksi aikaa. Äitiydestä ja pienen ihanan vauvan hoitamisesta menee kaikki hohto jos on ahdistunut koko ajan. Lähde liikkeelle apua hakemaan tilanteeseesi. Onko paikkakunnallasi mitään paikkaa, johon voisi mennä tapaamaan muita pienten lasten äitejä esim. Sieltä voisi löytyä ystävä. Toivon sinulle hyvää viikonloppua vaikka arvelet olevasi ahdistunut. Ehkä valo pilkottaa tunnelin päässä...
mitä jos murhaisit perheesi!!! et ois ensimmäinen etkä viimenen...