Huomasin eilen etteei meidän kissaneidolla 5kk ole kaikki ihan kunnossa. Ensin ihmettelin että miksi se maukuu paniikissa joka kerta kun otan syliin vaikkei ennnen olekaan niin tehnyt. Sitten huomasin neidin roikottavan häntäänsä. Häntä siis vaan tuli perässä täysin elottomana roikkuen maata kohti. Häntää koskiessani neiti alkoi taas maukua, ilmeisesti kivusta. Sylissäkin ollessaan ilmeisesti maukui kivusta. Mikä kisuni hännässä voisi olla? Jotain vakavaa vai meneekö itsestään ohi?
Häntä kipeä
vaavistaan huolestunut
1313471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jotain kissallesi on varmaan sattunut, olisiko häntä jäänyt mahdollisesti oven väliin tms. Ei varmaankaan mene itsestään ohi, joten kannattaa pikimmin viedä kissa eläinlääkäriin, koska on kipujakin. Toivottavasti lääkäri saa avun kissallesi, muutoin häntä joudutaan amputoimaan.
Vähän vastaava sattui omalle kissalleni, roikotti häntäänsä ja se heilui ihan minne sattui, toinen kissa oli puraissut hännänjuuresta ja siinä oli puremajäljet tulehtuneet, ilman antibioottikuurin apua häntä olisi pitänyt amputoida.
Kiitos neuvosta
Jos häntä on samanlainen vielä huomenna niin soitan eläinlääkärille.
pitää viivytellä sinne eläinlääkärille soittoa? Soitat tänään heti, huomena et välttämättä saa aikaa.
Käsittämätöntä, ettei ihmiset viitsi hoitaa ottamiaan eläimiä. Hoitamatta jättäminen on eläinrääkkäystä.
Menisitkö itse vasta huomenna lääkäriin, jos jalkasi olisi poikki?
Kissallasi voi olla todella kovat kivut!
Soitin eläinlääkärille ja tämä käski seurata tilannetta viikonlopun yli ja maanantaina tulla paikanpäälle jos tilanne vielä sama.
kyllä näytillä ennen maanantaita. Kissa tarvitsee vähintään kipupiikin vaikkei hännässä varsinaista murtumaa olisikaan
Onko teillä muita kissoja? Jos pentu on ainut, seuraa laatikon täyttymisestä käykö laatikolla normaalisti.
Kipeä häntä saattaa estää kissan asioillaan käymisen. Kissa ulostaessaan jännittää häntäänsä ja jos häntä on todella kipeä, ei vessassa käynti onnistu ja tilanne saattaa mennä nopeastikin hengenvaaralliseksi.
Kisu käyttäytyy ihan normaalisti (on ainokaisemme) syö, juo, käy laatikolla, tänään on jopa leikkinyt. Antaa jo koskea häntään. Kipuja ei ilmeisesti ole enää niin paljoa. Ei mau-u kun ottaa syliin. Muuten siis ihan pirteä ja normaali kisuli, häntä vaan roikkuu edelleen velttona. Soitan vielä huomenna uudestaan (toiselle eläinlääkärille)
Soitin juuri toiselle eläinlääkäeille ja sain ajan iltapäiväksi. Ottavat kuulemma röntgen kuvat. Kisuni häntä on alkanut tämän aamun aikana jo hieman liikkumaan, ja kipuja ei tunnu olevan. Häntä tosin liikkuu edelleenkin ainoastaan hännän tyvestä. No iltapäivällä selviää mikä on vikana
vakavaa.
Kerrothan kuulumiset sitten.
kissalla olla ns. vesihäntä? Tämähän on yleensä koiran tauti, tulee kylmästä/vedosta ja kestää muutamia päiviä.
Käytin kisun tänään eläinlääkärillä. Röntgenkuvat otettiin ja hännässä todettiin murtuma (ei mitään tietoa mistä moinen olisi voinut tulla) Kahdenviikon kipulääke kuuri saatiin ja jos se ei auta (eli kissa ei ala liikuttaa häntää normaalisti) joudutaan turvautumaan hännän amputoimiseen. Toivotaan että kuuri auttaa
Hyvä, että tosiaan käytit kissasi lääkärissä, toivottavasti häntä palautuu ennalleen, näin vähän arvelinkin, kun kuvailit kissasi oireita.
silloin hakemaan kipupiikki häntään kun kissa myös 5 kk:n ikäisenä tipahti kirjahyllyn päältä takamuksilleen keskelle olohuoneen pöytää.
Kissat on niin vikkeliä liikkeissään ja puuhaa öisin ihmisten nukkuessa omiaan, että kaikkea ehtii sattua omistajan huomaamatta.
Pääasia että häntäkipu on nyt hoidossa ja toivottavasti amputaatiolta vältytään. Onneksi et jäänyt odottamaan tähän päivään asti lääkärille menoa.