En saa sinua mielestäni. Olen kuin pieni poika, joka istuu ja itkee ikävää. Olisin ollut valmis tekemään melkein mitä vain vuoksesi. Nyt en voi, en tiedä mitä tehdä. Haluaisin vain unohtaa.
Odotan, että laittaisit viestiä. Kertoisit, että haluat sittenkin olla kanssani. Kertoisit, että kokeiltaisiin uudestaan, että sinulla olisi ikävä minua. Tiedän että kaipaat minua. Tiedän että minkä teit, teit sen raskaalla mielellä. Olen murtunut mies ja tiedän, että niin olet sinäkin.
Odotan, että laittaisit viestiä. Kertoisit, että haluat sittenkin olla kanssani. Kertoisit, että kokeiltaisiin uudestaan, että sinulla olisi ikävä minua. Tiedän että kaipaat minua. Tiedän että minkä teit, teit sen raskaalla mielellä. Olen murtunut mies ja tiedän, että niin olet sinäkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Elämä on aivan liian lyhyt hukattavaksi. Älä odota toisen viestiä, vaan toimi itse ja mene heti soittamaan hänelle! Jos et edes yritä, jälkeenpäin kaduttaa varmasti.
Tiedän tuon tunteen. Ei siitä pääse yli muuten kuin ajan kanssa. Miten kauan erostanne on?
Reilu viikko on mennyt ja tämä poika on edelleen ihan riekaleina. On ikävä joka aamu kun herään ja joka ilta kun menen nukkumaan. Tuskaisen tukkoinen olo, tuntuu ettei helpota, pahenee vaan.
Välillä jo näytti paremmalta, mutta sitten taas romahdin, ei helvetti, ei tää voi mennä näin. Ei näin vaan voi käydä.
"You let my hand go, and you faked a smile for me. I have a feeling, you don´t know what to do. I look deep in your eyes, hesitate while. Why I you crying?..."
Hei, koita jaksella. Välistä elämä riepottelee, mutta kyllä asiat vielä saavat järjestyksen.
Mun on kyllä vaikea puhua, kun en tilannetta tiedä, mutta se, että välillä on näyttänyt paremmalta, on jo hyvä juttu. Se kertoo, että palikat voivat loksahtaa vielä kohdalleen.
Tsemppiä.
Onneksi on elämässä jotain muutakin; työ, kaverit jne, on jotain muutakin ajateltavaa. Mutta aina näin iltaisin se taas iskee, ikävä tuskaisen voimakas ja kipeä.
Ei mulle yleensä käy näin, en minä ole se joka itkee toisen perään. Ehkä tämäkin on vain koettava, eroamisen tuska. Jotenkin tätä tuskaa jopa pahentaa se, että ymmärtää toista liian hyvin. Tajuaa missä mennään. Nyt kun tiedän tilanteen, en vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelottaa, ettei tästä pääse "tarpeeksi" helpolla yli.
Kannattaa myös kääntyä ystävien puoleen. Jos koet että näin iltaisinkin ois joku ihminen, jonka kanssa voisit asioistasi puhua, niin puhu ihmeessä. Tiedän omasta kohdasta ton, että ne asiat alkavat iltaa vasten taas vaivaamaan voimakkaammin.
Ja tarpeeksi helpolla yli ei tarvitse päästäkkään. Kunhan muistat pitää itsestäsi vaan huolta. Tulevaisuudessa olet sitten vahvempi.
Tää tilanne on nyt vähän semmoinen ettei tästä voi ihan kaikille kertoa. Onneksi on kuitenkin kaveri, jolle olen päässyt avautumaan. Jotenkin tuntuu, että ikävä alkaa muuttumaan pikku-hiljaa kaipaukseksi. On edelleenkin niin paska olo.
Tekisi niin mieli ottaa tähän tyyppiin yhteyttä, mutta kun en vain voi. Meinaan vielä joskus lähestyä tätä mun sankaria, mutta ehkä en taida vielä. Toisaalta, ei koskaan tiedä vaikka se ottaisi ensin minuun yhteyttä. Taitaa olla turhaa toive ajattelua. Sen tiedän, että kun uudestaan sitä lähestyn ja jos se ei syystä tai toisesta lämpene ajatukselle, niin se tulee repimään kaikki mun haavat auki. Mutta perkele, mä en ole vielä antanut periksi. Nyt mun pitää vaan hillitä itseni.
No onneksi sulla on kaveri, jolla olet päässyt puhumaan. Uskon sen helpottaneen ainakin vähän, vai olenko väärässä? Ei ehkä ikävän tunnetta, mutta ainakaan et ole asian kanssa täysin yksin.
Mut älä missään nimessä anna periksi. Ajan kanssa, jos siltä tuntuu. Kyllä tää toinen osapuoli leppyy vielä. Jos välinne ovat vasta jotenkin tulehtuneet, niin ei ehkä kannata ihan vielä yrittää mitään, kuten itsekkin sanoit. Ja miksei hänkin voisi sinuun ajan myötä ottaa yhteyttä, ei kai sekään nyt täysi mahdottomuus ole?
Mutta toivotan sulle tsemppiä, ja kaikkea hyvää. Pidä ittestäs huolta, ja muista, että et ole asioittesi kanssa yksin. Tapahtui sitten mitä tapahtui. Parasta tietenkin toivoen.
Kyllä tuo kaverin kanssa jutteleminen hieman helpotti, mut kyllä se ikävä on niin voimakas, ettei se puhumalla häviä. Niin kuin kirjoitit.
Jännä tämä tunne, kun se ikävä ja tuskainen tunne saattaa iskeä ihan yhtäkkiä. Kuten nyt kun olen töissä. Yhtäkkiä vaan tuli tää tyyppi mieleen ja sit se ikävä kasvoi taas omiin mittoihinsa. Niin kovasti haluaisin ottaa puhelimen käteen ja soittaa sille, mutta kun en vain voi.
Tää homma meni nyt suunnilleen niin, että me edettiin liian nopeesti ja tää toinen ahdistui siitä. Löi sit kertaheitolla homman poikki. Ilmoitti ettei halua olla enää missään tekemisissä. No koska olen itse ollut joskus "ahdistettuna", niin tiedän tunteen. Tiedän, että se tykkää minusta ihan pirusti, mutta se ei vaan uskalla päästää mua lähelleen. Enkä missään nimessä halua sitä nyt ahdistaa yhtään enempää. Sen vuoksi en voi olla yhteydessä siihen. Toivon vaan kovasti, että se olisi minuun yhteydessä.
Ei tässä kuitenkaan ihan masentuneita olla ja kyl tää elämä kasassa pysyy. Ei hyvät tyypit tästä maailma kesken lopu, mutta kun tämä olisi just se aivan mahtava tyyppi.
Voi hellan lettas mitä soopaa.
Kyllä näyttävästi voi! Voi v..tu ku mua säälittää sut. Etkö oo saanu munaa?