Kasvokkain

erään tutun miehen kanssa niin keskustelu ei oikein meinaa lähteä käyntiin. Esimerkiksi kerran kun olimme porukalla syömässä niin tämä mies tuli paikalla vähän myöhemmin. Hän jutteli todella paljon muiden kanssa ja jotenkin "ignoorasi" minut, ei oikein edes katseita vaihdettu, vaikka koitin hänelle hymyillä tervehdykseksi.

Mies vaihtoi jopa istumapaikkaa pari kertaa, muttei edelleenkään sanonut minulle mitään. Minä sitten aloitin juttelun ja kysäisin jotakin aikas tavallista. Sitten alkoi juttu pikkuhiljaa kulkea. Mies ei ole ujo, vaan sosiaalinen ja usein äänessä, joten ujoudesta ei ole kysymys.

Mielestäni huvittavinta jotenkin on, että olemme saattaneet edellisenä päivänä laittaa sähköpostia tai tekstareita ja niissä on sitten taas ollu huumoria ja hauskuutta ym, mutta kasvokkain emme saa samaa draivia päälle. Juttelemme aika tavallisia, mutta viesteissä sitten menee välillä jo vihjailunkin puolelle siitä että toinen kiinnostaa, mutta kuitenki hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa. Jonkinlaista sähköä on kuitenkin ilmassa kun tapaamme.

Kerran kun olimme kahdestaan pelaamassa pingistä, niin molemmilla oli kesto pepsodent hymy päällä jatkuvasti ja pitkiä katseita.

Voisiko mies olla kiinnostunut, vai onko vain kaveruutta?
31284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ota ilo irti ja ohjat omiin käsin! Näin kaikki onnistuu paremmin:)

Äänestä
  • vain se pieni juttu, että olemme molemmat varattuja..

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    vain se pieni juttu, että olemme molemmat varattuja..

    ihan normi käytös muiden seurassa, ei halua että muut huomaa että jotain on välillänne. Jopa ylireagoitu, ei välttämättä halua edes keskustella kanssasi muiden nähden. Mutta kaksistaan sitten eri asia ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun olemme kirjoitti:

erään tutun miehen kanssa niin keskustelu ei oikein meinaa lähteä käyntiin. Esimerkiksi kerran kun olimme porukalla syömässä niin tämä mies tuli paikalla vähän myöhemmin. Hän jutteli todella paljon muiden kanssa ja jotenkin "ignoorasi" minut, ei oikein edes katseita vaihdettu, vaikka koitin hänelle hymyillä tervehdykseksi.

Mies vaihtoi jopa istumapaikkaa pari kertaa, muttei edelleenkään sanonut minulle mitään. Minä sitten aloitin juttelun ja kysäisin jotakin aikas tavallista. Sitten alkoi juttu pikkuhiljaa kulkea. Mies ei ole ujo, vaan sosiaalinen ja usein äänessä, joten ujoudesta ei ole kysymys.

Mielestäni huvittavinta jotenkin on, että olemme saattaneet edellisenä päivänä laittaa sähköpostia tai tekstareita ja niissä on sitten taas ollu huumoria ja hauskuutta ym, mutta kasvokkain emme saa samaa draivia päälle. Juttelemme aika tavallisia, mutta viesteissä sitten menee välillä jo vihjailunkin puolelle siitä että toinen kiinnostaa, mutta kuitenki hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa. Jonkinlaista sähköä on kuitenkin ilmassa kun tapaamme.

Kerran kun olimme kahdestaan pelaamassa pingistä, niin molemmilla oli kesto pepsodent hymy päällä jatkuvasti ja pitkiä katseita.

Voisiko mies olla kiinnostunut, vai onko vain kaveruutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu