Kammottava uni

Unessani olin jo edesmenneen äitini luona. Me asuimme myös siellä mieheni ja poikamme kanssa. Mieheni oli makuuhuoneessa nukumassa poikamme kanssa ja me menimme huoneeseen äitini kanssa ja huomasimme että mieheni oli puukottanut poikaamme. Pojalla oli veitsenpisto haavoja kasvoissa ja kaulalla. Haavat eivät olleet syviä ja ne arpeutuivat heti. Haavoista ei ehtinyt tulla edes verta vaikka niitä oli paljon. Mieheni sanoi, että kaulasta oli tullut paljon verta mutta se oli jo tyrehtynyt. Poikamme oli puukotuksesta huolimatta ihan kunnossa eikä edes itkenyt. Häntä ei viety edes sairalaan. Olin unessa erittäin järkyttynyt ja tuskainen. Kyselin mieheltäni että miksi hän oli tehnyt niin ja hän ei osannut siihen syytä sanoa. Itkin äidilleni ja sanoin että en uskalla lapsia enää mieheni kanssa jättää. Mitähän tämä kamala uni tarkoittaa?
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pelottavista aineksista koostunut juoni tarkoittaa minun tietojeni mukaan pelkkää hyvää. Toivottavasti saan sinutkin näkemään niin!

Asetit tapahtumat äidin kotiin, koska koet äitisi turvalliseksi aikuiseksi.

Puukotus symboloi tässä tappamista, joka taas merkitsee jonkin kuolemista: miehesi avulla pojastanne kuolee jokin sellainen piirre/asia, joka ei olisi hänelle hyväksi TAI sitten näin, että jos poikanne on vielä lapsi eikä murrosikäinen, niin alitajuntasi kuvasti sitä tulevaa tapahtumaa, että mies kasvattaa pojastaan miehen ja pojassa oleva lapsi kuolee. Haavat, veri ja miehen kuvaus, että verta oli tullut paljon, viittaisi myrskyisään murrosikään.

Itku on ilon ja onnen symboli, joten voitaneen tulkita niin, että olet tulossa onnelliseksi siitä, että miehesi otti vastuun kasvattajana ja teki pojastanne miehen. Tai sitten, mikäli poikanne on jo aikuinen tai murrosiästään selvinnyt, voisi tuo uni olla alitajunnassa käyty vaihe läpi pojan nuoruusvuosista ja nyt on sitten sen onnenitkun aika: selvisitte lapsen kasvattamisesta aikuisikään.

Alitajunta kutoo yleensä omituisia juonikuvioita arkistenkin asioiden ympärille mutta siten mielenkiintomme pysyy vireillä unen alusta loppuun asti ja saa meidät vielä valveillakin puntaroimaan, mitä ihmettä moinen tarkoitti! Tuo on yksi syy siihen, miksi unia arvostetaan sillä se kertoo luovuudestamme ja keinoista yrittää ymmärtää arkeamme. Vaikka sarjakuvallisin tai elokuvamaisin keinoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauhistunut äiti kirjoitti:

Unessani olin jo edesmenneen äitini luona. Me asuimme myös siellä mieheni ja poikamme kanssa. Mieheni oli makuuhuoneessa nukumassa poikamme kanssa ja me menimme huoneeseen äitini kanssa ja huomasimme että mieheni oli puukottanut poikaamme. Pojalla oli veitsenpisto haavoja kasvoissa ja kaulalla. Haavat eivät olleet syviä ja ne arpeutuivat heti. Haavoista ei ehtinyt tulla edes verta vaikka niitä oli paljon. Mieheni sanoi, että kaulasta oli tullut paljon verta mutta se oli jo tyrehtynyt. Poikamme oli puukotuksesta huolimatta ihan kunnossa eikä edes itkenyt. Häntä ei viety edes sairalaan. Olin unessa erittäin järkyttynyt ja tuskainen. Kyselin mieheltäni että miksi hän oli tehnyt niin ja hän ei osannut siihen syytä sanoa. Itkin äidilleni ja sanoin että en uskalla lapsia enää mieheni kanssa jättää. Mitähän tämä kamala uni tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu