Asperger

"As-henkilöiden kuntouttaminen on harjaannuttamista. Harjaannuttaminenhan tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi tehdä jotain muuta kuin mitä he haluaisivat."

Minun mielestä tämä on juuri sellainen asia, mitä ei pitäisi tehdä. Aspergerin ongelmat johtuvat paljolti juuri tuon tapaisesta elämän kestävästä terapiasta. Tuollaisen "harjaannuttamisen" filosofia perustuu minän korvaamiseen yliminällä(mikä jo ennaltaan on keskeisin haittaava tekijä) ja voi johtaa työkyvyttömyyteen.(tai, toki likuhihnalle aina pääsee, mutta se ei pidä olla tavoite).
Tärkeää olisi paremminkin auttaa aspergeria toimimaan sen oman halun kautta ja näkemään asiat laajemmin oman "halun" kautta. Se halun tukahduttaminen kuvaa hyvin vahvasti jälleen sadomasokistista ajattelumallia ja yhteisökeskeskeistä ajattelua, missä ihminen pyritään selittämättömästi valjastamaan ja kouluttamaan yhteisön käyttöön, kuin sotilas armeijaan.

Väitettiin jotain sen tapaista että naisten asperger voi paljastua vasta aikuisiässä mitä tämä meinaa?

Aspergerin syndrooma todella yhä tunnetaan aika huonosti. Tämä ketju on vuodelta 2008. Edelleen pitää paikkansa se, minkä aloittaja toteaa AS-ihmisten tilanteesta: "Vain murto-osalla on diagnoosi". Tämäkin tosiasia tunnetaan todella aika huonosti. On paljon AS-ihmisiä, varsinkin aikuisia, jotka ovat tunnistaneet aspergerinsa itse ja joille se itsetunnistuksen antama tietoisuus riittää. On myös paljon aikuisia AS-ihmisiä, jotka eivät ole aspergeristaan tietoisia.

Tämän ketjun keskustelu (yhdeksän vuoden takaa) on ihailtavan sujuvaa eli trollivapaata. Oi niitä aikoja! Keskeisenä aiheena tässä on AS-ihmisten "harjaannuttaminen", toisin sanoen assien sopeuttaminen (pakkosopeuttaminen?) suuren ns. normaalin eli neurotyypillisen yhteisön jäseneksi. Onko sellainen yhteisökeskeinen "normaalistava" lähtökohta järkevää. Miten AS-vähemmistöön olisi paras suhtautua. Pitäisikö assit siis "nenttiyttää" ja mitä se merkitsisi. Ja miksi niin pitäisi tehdä. Kuka sellaista haluaa.

Assien erilaisuus tuntuu häiritsevän todella monia ns. normaaleja eli "normoja" eli neurotyypillisiä eli nenttejä eli "ännäreitä", jotka muodostavat ylivoimaisen enemmistön. Vähemmistössä olevat assit ovat kautta aikojen kyselleet, mikä ihme siinä assiudessa oikein niin paljon häiritsee, että niin moni normaali haluaisi pyyhkiä sen AS-erilaisuuden kokonaan pois ja "harjaannuttaa" asseista ns. normaalien kaltaisia eli täysin "nenttiyttää" heidät.

Ensimmäisenä minä ihmettelen tässä "normaalistamis"-touhussa sitä, mitä tapahtuu AS-ihmisten vahvuuksille. Ne tietysti menetetään, koska ne eivät ole normaaleja ja tässä älyvapaassa "normaalistamis"-touhussa vain normaali sallitaan. Todella kyseenalaista! Olisiko mahtanut Einstein sallia sen, että enemmistöyhteisö olisi halunnut häivyttää hänen vahvuutensa!

Ritalin toteaakin tässä ketjussa:
"...tämä "harjaannuttaminen" ohjaa pakonomaiseen toimintaan sellaisen omasta tahdosta lähtevän iloisen tekemisen sijaan. "Harjaannuttamalla" voidaan tappaa assilta tahto ja saada tämä tekemään tehokasta työtä liukuhihnalla, mutta juuri muuhun tällainen "harjaannutettu" assi ei sitten kykenekään."
Todella hyvin sanottu. Juuri tuosta on kysymys.

Onko ns. normaalien muodostama enemmistö sokeutunut kuvittelemaan, että sen keskeisesti hyvin sosiaalinen, jopa ajoittain selvästi ylisosiaalinen, asennoitumistapa on ainoa oikea ja tehokkain tapa johdattaa ihmiskuntaa kohti yhä korkeampaa sivistystä. Mieleeni tulee hiljakkoin jostain lukemani lause: "Seuraelämä tekee kaltaisekseen." Samoin ajattelevien seurapiirikö on jotenkin tavoittelemisen arvoista. Sekö että vain samoinajattelu sallitaan ja toisinajattelu (eli ylipäänsä ajattelu) kielletään. Samoinajatteluhan ei vaadi ajattelua ollenkaan, siinä voi huoletta heittää omat aivonsa vaikka roskiin.

Erilaisuuden pelkääminen ei ainakaan palvele ihmiskunnan edistymistä ja valistumista. Ei varsinkaan AS-erilaisuuden pelkääminen, sillä juuri AS-erilaisuus on antanut pitkin historiaa aika monia keksintöjä, aika monia suuria taideteoksia ja aika monia tieteen huippusaavutuksia. Aika
usein tuntuu, että normaalien muodostama enemmistöyhteisö ei oikein uskalla nähdä AS-ihmisissä mitään muuta kuin häiritsevää erilaisuutta, "jumittuneisuutta", kauheaa seurapiirielämän karttamista ja muita "alhaisia heikkouksia". Jokainen assi tietää, miten outo ja vajaa tuollainen AS-käsitys on.

Lopetan tämän viestin tasokkaasti ja siteeraan nimimerkkiä "ja jos haluaa". Hän kirjoitti tässä ketjussa (siis vuonna 2008) hyvin napakasti näin:

"... jos haluaa saavuttaa jotain, on tosiaan vain eduksi pysyä alalla, joka tuntuu omalta, ja pistää kaikkensa likoon. Minä ainakin assina arvostan enemmän saavutuksiani (jospa niitä vielä alkaa tulla, kun sinnittelen), kuin sitä, jos olisin seurapiirin suosituin nainen. En ole kovin suosittu, kun elän yksin, ja puurran töitäni. Mutta olen onnellinen näin. Jospa joku päivä vielä törmään assimieheen, jonka kanssa voi elää ja tehdä työtä toinen toisiamme ymmärtäen. ... Olen kokeillut aloja, jotka minulle eivät sopineet, asiakaspalvelua esimerkiksi. Olisin yhä stressaantunut, jos en olisi vetäytynyt omiin oloihini. Nyt elän tuottoisasti ja rauhassa. En edes yritä olla joku normikansalainen. Yritän olla minä."

Hauskuudesta on viestisi kaukana sisällöllisesti, vaikka se hieman hymyilyttikin.