Asperger

tunnetaan

vielä huonosti ja onneksi siitä puhutaan monilla palstoilla. Tuolta löysin sattumalta yhden ja saatteena on hyvä alustus. Kun suomessa on n 50 000 assia niin usea tuntee assin tietämättään. Kuitenkin se pitää muistaa, ettei kaikki assit -erityisesti lapset - ole niin ongelmallisia, jotta tarvitsee dg:n ja vain murto-osalla on diagnoosi.
Dg voi kyllä auttaa aikuistakin, kun minuus on hukassa ja ihminen kaipaa varmuutta erilaisuudelleen.

http://plaza.fi/ellit/perhe/lapset-kasvatus/asperger-on-vaikeus-ja-voimavara

14

1043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ritalin

      "As-henkilöiden kuntouttaminen on harjaannuttamista. Harjaannuttaminenhan tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi tehdä jotain muuta kuin mitä he haluaisivat."

      Minun mielestä tämä on juuri sellainen asia, mitä ei pitäisi tehdä. Aspergerin ongelmat johtuvat paljolti juuri tuon tapaisesta elämän kestävästä terapiasta. Tuollaisen "harjaannuttamisen" filosofia perustuu minän korvaamiseen yliminällä(mikä jo ennaltaan on keskeisin haittaava tekijä) ja voi johtaa työkyvyttömyyteen.(tai, toki likuhihnalle aina pääsee, mutta se ei pidä olla tavoite).
      Tärkeää olisi paremminkin auttaa aspergeria toimimaan sen oman halun kautta ja näkemään asiat laajemmin oman "halun" kautta. Se halun tukahduttaminen kuvaa hyvin vahvasti jälleen sadomasokistista ajattelumallia ja yhteisökeskeskeistä ajattelua, missä ihminen pyritään selittämättömästi valjastamaan ja kouluttamaan yhteisön käyttöön, kuin sotilas armeijaan.

      • yliminällä?

        Mitä tarkoitat?

      • ritalin
        yliminällä? kirjoitti:

        Mitä tarkoitat?

        Tarkoitan siis sitä, että tämä "harjaannuttaminen" ohjaa pakonomaiseen toimintaan sellaisen omasta tahdosta lähtevän iloisen tekemisen sijaan. "Harjaannuttamalla" voidaan tappaa assilta tahto ja saada tämä tekemään tehokasta työtä liukuhihnalla, mutta juuri muuhun tällainen "harjaannutettu" assi ei sitten kykenekään.

        "Harjaannuttaminen" siis suosii pakonomaista toimintaa yli omasta halusta lähtevän iloisen tekemisen. Yliminän kautta toimiminen on juuri pakonomaista ja siitä puuttuu oma tahto ja ikäänkuin iloisuus.
        Se, mistä käytetään nimeä "harjaannuttaminen" tässä jutussa, on sama, kuin toimittaisiin lasta vastaan, eikä tämän tukemiseksi.

      • Gatesia
        ritalin kirjoitti:

        auttanut kovastikin, jos hänet olisi pakotettu pois tietsikkansa äärestä ja harjoittelemaan vaikkapa balettitanssia? Ja Rowlingilta olisi takavarikoitu kynä ja paperi ja alettu harjaannuttamaan lentoemännäksi? Niin ja Einstein tosiaan olisi hyötynyt räätälin- tai kampaajan opista. Ei olisi sitten kenelläkään heistä ollut niin yksipuolista tuo osaaminen:)

      • että toi Rowling
        Gatesia kirjoitti:

        on assi? Mistä ko tieto on peräisin? Hänhänon opettaja ammatiltaan ja olen kuunnellut hänen haastatteluitaan, hänellä on ollut ystäviä jne. En usko että hän on assi.

        Mutta Edison selvästi hyötyi siitä, että hän sai kenkää koulusta. :)

      • Näin hänet
        että toi Rowling kirjoitti:

        on assi? Mistä ko tieto on peräisin? Hänhänon opettaja ammatiltaan ja olen kuunnellut hänen haastatteluitaan, hänellä on ollut ystäviä jne. En usko että hän on assi.

        puhumassa Potteristaan, ja hän oli ihan kankeana yleisön edessä, jotenkin kuin omassa maailmassaan. Ja oli hän tosi sinnikä sen ensimmäisen kirjansa kanssa. Joku olisi luovuttanut kauan sitten.

        Kyllä kai assilla saa ystäviä olla? On minulla ainakin - ei monta, mutta hyviä.

        Mutta tämä oli tosiaan vain minun ajatukseni, eikä välttämättä ollenkaan oikeassa.

      • Per ASpera
        Näin hänet kirjoitti:

        Asperger on muutakin kuin esiintymiskankeutta ja sinnikkyyttä.

      • yhteistä
        ritalin kirjoitti:

        Mutta Edison selvästi hyötyi siitä, että hän sai kenkää koulusta. :)

        tehneet intohimonsa eteen hirveästi töitä

      • ja jos haluaa
        yhteistä kirjoitti:

        tehneet intohimonsa eteen hirveästi töitä

        saavuttaa jotain, on tosiaan vain eduksi pysyä alalla, joka tuntuu omalta, ja pistää kaikkensa likoon. Minä ainakin assina arvostan enemmän saavutuksiani (jospa niitä vielä alkaa tulla, kun sinnittelen), kuin sitä, jos olisin seurapiirin suosituin nainen. En ole kovin suosittu, kun elän yksin, ja puurran töitäni. Mutta olen onnellinen näin. Jospa joku päivä vielä törmään assimieheen, jonka kanssa voi elää ja tehdä työtä toinen toisiamme ymmärtäen.

        Olen kokeillut aloja, jotka minulle eivät sopineet, asiakaspalvelua esimerkiksi. Olisin yhä stressaantunut, jos en olisi vetäytynyt omiin oloihini. Nyt elän tuottoisasti ja rauhassa. En edes yritä olla joku normikansalainen. Yritän olla minä.

    • kosssikka

      Väitettiin jotain sen tapaista että naisten asperger voi paljastua vasta aikuisiässä mitä tämä meinaa?

      • eri tavoin

        assitytöt näyttävät leikeissään sosiaalisimmilta kuin pojat - siksi he jäävät lapsena useammin ilman diagnoosia kuin pojat.

    • Breda

      Aspergerin syndrooma todella yhä tunnetaan aika huonosti. Tämä ketju on vuodelta 2008. Edelleen pitää paikkansa se, minkä aloittaja toteaa AS-ihmisten tilanteesta: "Vain murto-osalla on diagnoosi". Tämäkin tosiasia tunnetaan todella aika huonosti. On paljon AS-ihmisiä, varsinkin aikuisia, jotka ovat tunnistaneet aspergerinsa itse ja joille se itsetunnistuksen antama tietoisuus riittää. On myös paljon aikuisia AS-ihmisiä, jotka eivät ole aspergeristaan tietoisia.

      Tämän ketjun keskustelu (yhdeksän vuoden takaa) on ihailtavan sujuvaa eli trollivapaata. Oi niitä aikoja! Keskeisenä aiheena tässä on AS-ihmisten "harjaannuttaminen", toisin sanoen assien sopeuttaminen (pakkosopeuttaminen?) suuren ns. normaalin eli neurotyypillisen yhteisön jäseneksi. Onko sellainen yhteisökeskeinen "normaalistava" lähtökohta järkevää. Miten AS-vähemmistöön olisi paras suhtautua. Pitäisikö assit siis "nenttiyttää" ja mitä se merkitsisi. Ja miksi niin pitäisi tehdä. Kuka sellaista haluaa.

      Assien erilaisuus tuntuu häiritsevän todella monia ns. normaaleja eli "normoja" eli neurotyypillisiä eli nenttejä eli "ännäreitä", jotka muodostavat ylivoimaisen enemmistön. Vähemmistössä olevat assit ovat kautta aikojen kyselleet, mikä ihme siinä assiudessa oikein niin paljon häiritsee, että niin moni normaali haluaisi pyyhkiä sen AS-erilaisuuden kokonaan pois ja "harjaannuttaa" asseista ns. normaalien kaltaisia eli täysin "nenttiyttää" heidät.

      Ensimmäisenä minä ihmettelen tässä "normaalistamis"-touhussa sitä, mitä tapahtuu AS-ihmisten vahvuuksille. Ne tietysti menetetään, koska ne eivät ole normaaleja ja tässä älyvapaassa "normaalistamis"-touhussa vain normaali sallitaan. Todella kyseenalaista! Olisiko mahtanut Einstein sallia sen, että enemmistöyhteisö olisi halunnut häivyttää hänen vahvuutensa!

      Ritalin toteaakin tässä ketjussa:
      "...tämä "harjaannuttaminen" ohjaa pakonomaiseen toimintaan sellaisen omasta tahdosta lähtevän iloisen tekemisen sijaan. "Harjaannuttamalla" voidaan tappaa assilta tahto ja saada tämä tekemään tehokasta työtä liukuhihnalla, mutta juuri muuhun tällainen "harjaannutettu" assi ei sitten kykenekään."
      Todella hyvin sanottu. Juuri tuosta on kysymys.

      Onko ns. normaalien muodostama enemmistö sokeutunut kuvittelemaan, että sen keskeisesti hyvin sosiaalinen, jopa ajoittain selvästi ylisosiaalinen, asennoitumistapa on ainoa oikea ja tehokkain tapa johdattaa ihmiskuntaa kohti yhä korkeampaa sivistystä. Mieleeni tulee hiljakkoin jostain lukemani lause: "Seuraelämä tekee kaltaisekseen." Samoin ajattelevien seurapiirikö on jotenkin tavoittelemisen arvoista. Sekö että vain samoinajattelu sallitaan ja toisinajattelu (eli ylipäänsä ajattelu) kielletään. Samoinajatteluhan ei vaadi ajattelua ollenkaan, siinä voi huoletta heittää omat aivonsa vaikka roskiin.

      Erilaisuuden pelkääminen ei ainakaan palvele ihmiskunnan edistymistä ja valistumista. Ei varsinkaan AS-erilaisuuden pelkääminen, sillä juuri AS-erilaisuus on antanut pitkin historiaa aika monia keksintöjä, aika monia suuria taideteoksia ja aika monia tieteen huippusaavutuksia. Aika
      usein tuntuu, että normaalien muodostama enemmistöyhteisö ei oikein uskalla nähdä AS-ihmisissä mitään muuta kuin häiritsevää erilaisuutta, "jumittuneisuutta", kauheaa seurapiirielämän karttamista ja muita "alhaisia heikkouksia". Jokainen assi tietää, miten outo ja vajaa tuollainen AS-käsitys on.

      Lopetan tämän viestin tasokkaasti ja siteeraan nimimerkkiä "ja jos haluaa". Hän kirjoitti tässä ketjussa (siis vuonna 2008) hyvin napakasti näin:

      "... jos haluaa saavuttaa jotain, on tosiaan vain eduksi pysyä alalla, joka tuntuu omalta, ja pistää kaikkensa likoon. Minä ainakin assina arvostan enemmän saavutuksiani (jospa niitä vielä alkaa tulla, kun sinnittelen), kuin sitä, jos olisin seurapiirin suosituin nainen. En ole kovin suosittu, kun elän yksin, ja puurran töitäni. Mutta olen onnellinen näin. Jospa joku päivä vielä törmään assimieheen, jonka kanssa voi elää ja tehdä työtä toinen toisiamme ymmärtäen. ... Olen kokeillut aloja, jotka minulle eivät sopineet, asiakaspalvelua esimerkiksi. Olisin yhä stressaantunut, jos en olisi vetäytynyt omiin oloihini. Nyt elän tuottoisasti ja rauhassa. En edes yritä olla joku normikansalainen. Yritän olla minä."

    • Aspergerinfo_

      Hauskuudesta on viestisi kaukana sisällöllisesti, vaikka se hieman hymyilyttikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2860
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2135
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1003
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe