Kysymys!!

Olen yh-äiti ja kohta aloittamassa työt eli lapsi menee perhepäivähoitoon.

No... tähän saakka olen päässyt 2xviikossa harrastuksiin ja lapsi on tuttavalla hoidossa sen ajan. Entä kun menen töihin ja lapsi on jo 8 tuntia päivällä hoidossa niin raaskinko enää illalla viedä hänet tunniksi hoitoon tai kysyisinkö mieluummin päivähoitajalta, että voisko pienokainen olla tunnin pidempään muutamana päivänä???

Vai onko fiksuinta lopettaa kokonaan harrastaminen??

Kokemuksia??!!!
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minun mielestäni kannattaa aluksi jättää harrastus tauolle. Lapsi voi olla aluksi todella kiinni äidissä iltaisin ja viikonloppuisin. Mutta parin kuukauden päästä, kun lapsi on jo tottunut hoitorutiineihin, ja alun takertumisvaihe on ohi, voit kokeilla sitä tunnin iltahoitoa aluksi vaikka kerran viikossa.

Äänestä

ehkä parina eka viikkona, kun totullelee hoitoon, ei olisi hoidossa pidempään kuin pakko. ja ehkä ainakin ekan viikon olisit poissa hararstuksesta. lapsihan saattaa olla väsynyt ja muutenkin kiukutella, kun joutunut olemaan erossa sinusta. hän purkaa pelkoaan yms sinuun. Hän aluksi pelkää, että et muista hakea häntä jne. Mutta kun oppii luottamaan, että aina palaat, niin alkaa menmään paremmin. Onko harratus sellainen, että lapsen voisi otata mukaan? Sit jos seuraavalla viikolla menisit kerran ja lapsi menis sille tuttavalle. Sit voisit jatkossa vaikka tehdä sillain, että on kerran viikossa myöhempään hoidossa ja kerran menis sille tuttavalle. Ei sun nyt kokonaan kannata harrastamista lopettaa. Tai sitte käyt kerran viikossa ihan ite hararstamassa ja sitte toisen kerran etsit teille yhteisen harrastuksen, jonkun sellaisen, että lapsi vois tulla mukaan.

Äänestä

Jos harrastuksella on iso merkitys omaan jaksamiseesi niin pari tuntia lisää hoitoa ei lapsen maailmaa kaada. Toisaalta pitkää hoitopäivää ei liene syytä venyttää turhaankaan. Itse varmaankin jatkaisin harrastusta sillä harrastukseni ovat minulle merkityksellisiä.

Olethan kuitenkin yksin vastuuss alapsesta jatkuvasti niin eipä tuo iso ongelma siksikään voi olla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Enttententten kirjoitti:

Olen yh-äiti ja kohta aloittamassa työt eli lapsi menee perhepäivähoitoon.

No... tähän saakka olen päässyt 2xviikossa harrastuksiin ja lapsi on tuttavalla hoidossa sen ajan. Entä kun menen töihin ja lapsi on jo 8 tuntia päivällä hoidossa niin raaskinko enää illalla viedä hänet tunniksi hoitoon tai kysyisinkö mieluummin päivähoitajalta, että voisko pienokainen olla tunnin pidempään muutamana päivänä???

Vai onko fiksuinta lopettaa kokonaan harrastaminen??

Kokemuksia??!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu