Kannan Aspergeria. Koulussa minun oli helppo oppia eräitä aineita. Monissa muissa asioissa kuten varsinkin ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpidossa on suuria ongelmia.
Sain maisterin tutkinnon suoritettua, vaikka opiskelut venyivätkin. Opiskeluaikanani kärsin masennuksesta ja alkoholin liikakäytöstä, jotka lietsoivat toinen toisiaan. Join itseni usein tukkihumalaan, sillä vain humalassa tunsin tai luulin olevani samanlainen kuin muut tai ainakin samanlainen kuin muut juomarit.
Työelämästä ei ole tullut oikein mitään. Saan kyllä jonkinlaisia työpaikkoja hankittuakin, mutta töissä sitten ajaudun aina ongelmiin esimiesten, kollegoiden tai asiakkaiden kanssa.
Koitin hakeutua yksinäisen tutkijan uralle. Hain kahteenkin yliopistoon jatko-opiskeliojaksi, mutta minua ei hyväksytty. Näin jälkikäteen minusta tuntuu siltä, etten osannut asian valmisteluvaiheessa olla kunnon vuorovaikutuksessa yliopiston professoreiden kanssa.
Eräässä vaiheessa tein työtä, jossa pääpaino oli olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Se oli minulle hyvin stressaavaa, mutta jonkilaisella tahdonvoimalla sain puskettua eteenpäin jonkin aikaa. Lopulta kuitenkin romahdin henkisesti.
Olen koittanut hakea kavereita mitä moninaisimmista harrastuksista ja yhdistyksistä, mutta muut eivät ole kiinnostuneita seurastani pitkän päälle. En oikein tiedä, olenko itsekään kenestäkään kiinnostunut.
Minulla on kaksi alaikäistä lasta. En osaa ilmaista kiintymystäni heihin niin kuin haluaisin. Koitan opettaa eräitä tietopuolisia asioita heille. Elämänkumppanini stressaantuu minusta.
Viimeksi olen ollut vakinaisessa työssä kymmenen vuotta sitten. Kykenen ajattelemaan vain yhtä asiaa tai projektia kerrallaan.
Sain maisterin tutkinnon suoritettua, vaikka opiskelut venyivätkin. Opiskeluaikanani kärsin masennuksesta ja alkoholin liikakäytöstä, jotka lietsoivat toinen toisiaan. Join itseni usein tukkihumalaan, sillä vain humalassa tunsin tai luulin olevani samanlainen kuin muut tai ainakin samanlainen kuin muut juomarit.
Työelämästä ei ole tullut oikein mitään. Saan kyllä jonkinlaisia työpaikkoja hankittuakin, mutta töissä sitten ajaudun aina ongelmiin esimiesten, kollegoiden tai asiakkaiden kanssa.
Koitin hakeutua yksinäisen tutkijan uralle. Hain kahteenkin yliopistoon jatko-opiskeliojaksi, mutta minua ei hyväksytty. Näin jälkikäteen minusta tuntuu siltä, etten osannut asian valmisteluvaiheessa olla kunnon vuorovaikutuksessa yliopiston professoreiden kanssa.
Eräässä vaiheessa tein työtä, jossa pääpaino oli olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Se oli minulle hyvin stressaavaa, mutta jonkilaisella tahdonvoimalla sain puskettua eteenpäin jonkin aikaa. Lopulta kuitenkin romahdin henkisesti.
Olen koittanut hakea kavereita mitä moninaisimmista harrastuksista ja yhdistyksistä, mutta muut eivät ole kiinnostuneita seurastani pitkän päälle. En oikein tiedä, olenko itsekään kenestäkään kiinnostunut.
Minulla on kaksi alaikäistä lasta. En osaa ilmaista kiintymystäni heihin niin kuin haluaisin. Koitan opettaa eräitä tietopuolisia asioita heille. Elämänkumppanini stressaantuu minusta.
Viimeksi olen ollut vakinaisessa työssä kymmenen vuotta sitten. Kykenen ajattelemaan vain yhtä asiaa tai projektia kerrallaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...kuvittelen myös itselleni käyvän tulevaisuudessa. Tämä päivä on niin sitä, että edellytetään tehokkuutta ja lääkitään sekä ¨sairaita¨ että vähänkin ¨erilaisia¨ synkän tasapäistämisaatteen mukaisesti. ¨Heikot¨ sorretaan ¨elämän tieltä,¨ eikä heille jätetä paikkaa yhteiskunnassa, mikä on jo vastoin tasa-arvon periaatteita.
Autismijärjestöt yrittävät hampaat irveessä muistutella ihmisiä Aspergerin yms. olemassaolosta ja lisätä suvaitsevaisuutta, mutta en itse näe juuri mitään hyvää tapahtuneen.
Lääkkeet ovat kalliita, joten lääketeollisuudella on paljon rahaa vaikuttaa lääkäreiden saamiin "hoito"suosituksiin sekä virkamiesten ja poliitikkojen mielipiteisiin.
Suomessa käytetään raskaita psyykelääkkeitä enemmän kuin missään muussa maailman maassa.
...todeta, että sopiva lääkehoito voi olla eduksikin ja toimia joskus muun terapeuttisen yms. hoidon täydentäjänä. Kuitenkin tahdon itse korostaa juuri ¨potilaan¨ oikeutta paremman elämänlaadun takaavaan hoitoon, ja sen kautta muistuttaa ettei ylipäänsä hyvässä hoidossa pelkästään ¨poisteta sairauksia¨ vaan parannetaan potilasta.
Näin on myös AS-persoonien kohdalla, ja ennen kaikkea haluan kerrata ja valistaa suvaitsemattominpia ihmisiä sanoen, että kenenkään niin neurologisista kuin temperamenttisistakin syistä johtuvia persoonallisuuden piirteitä ei kukaan avarakatseinen yritä poistaa yhdenmukaisuuden nimissä, vaan hän yrittää taata tälle turvallisen mahdollisuuden olla oma itsensä ja kokea erikoisuuksistaan huolimatta samoja asioita kuin muutkin.
Ja siksi olen valinnut työkseni sellaisen, jota saan tehdä yksin, kotona, ja projektinomaisesti. Asiakkaat ottavat yhteyttä sähköpostitse. Toimii hienosti. Kirjoitan myös, vähitellen toivoakseni jopa tuottoisasti. Kirjoittaminen ja taide ovat meille asseille täydellisiä uravalintoja, jos taitoa riittää.
Älä anna periksi. Aukaise oma latusi.
Tuttu elämänura - ihan niinkuin kirjoittaisit meikämannen historiaa;)
Kotona on suuria ongelmia. Puolisoni mielestä olen vain psyykkisesti sairas niin, että minua on kurilla ja ivalla hoidettava. Hänen näkemyksensä mukaan olen tällaisen sairauden itse itselleni väärällä asenteella ja toiminnalla aiheuttanut. Minä ja puolisoni kyllä kunnioitammekin toisiamme, mutta molemmat meistä stressaantuvat yhdessä ollessa. Yhdessä meitä pitävät yhteinen lapsemme sekä verotekniset syyt. Välillä olimme jo asumuserossakin enkä oikein yksinäänkään tuntunut pärjäävän. Puolisoni mielestä voisin muuttua "normaaliksi" jonkinlaisella tahdonvoimalla, jos vain haluaisin.
myös puolisoltasi vaaditaan tahdonvoimaa!