onko sulle tehty olkapää leikkausta? mitä leikattiii? kuinka nopeesti aloitit kuntoutuksen ja koska kättä kärsi nostaa niskaan.... kuinka kauan meni paranemiseen kaikkiaan....
itellä avarrettiin ahdasta olkapäätä, tähystyksessä. seuraavana päivänä alko kuntoutus. leikkauksesta 3pv. kipuja ei ole ollut kun eka yönä.
itellä avarrettiin ahdasta olkapäätä, tähystyksessä. seuraavana päivänä alko kuntoutus. leikkauksesta 3pv. kipuja ei ole ollut kun eka yönä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mulla ommeltiin jokseenkin useita kohtia mm nivekapselia...muusta en vielä oikein ole perillä, jostakin HAGL- vauriosta tossa sanotaan.
jatkohoito 6vkoa kantosidettä, olkaa ei saa liikuttaa.kamalat kivut.
minulle tehtiin olkapäänleikkaus noin vuosi sitten oli kalkkeutumaa sekä repeytymä kuntoutuminen kesti noin puoli vuotta.Nyt tilanne kipu on hävinny mutta liikerajoitus jäi eli en saa nostettua kättäni sille tasolle kuin vasempaa kuntouktuksesta huolimatta mutta pärjään asian kanssa ihan hyvin.
Minulle tehtiin olkapäänleikkaus puoli vuotta sitten. Olkapääni meni sijoiltaan viime syksynä, heittäessäni keihästä firman "olumppialaisissa", heittoalusta oli märkä sateesta ja kaaduin, minkä seurauksena olkapää meni sijoiltaan.Kyseisen tapaturman jälkeen menin sairaalaan, missä olkapää asennettiin paikoilleen. Sitten alkoi fysikaalinen kuntoutus,jossa oli asiantunteva fys.terapeutti, joka parin hoitokerran jälkeen sanoi, että olkapää ei parane fys.hoidolla vaan vaatii tarkempaa tutkimusta. Työpaikan kautta sain aktiivisesti yrittämällä maksusitoumuksen mangneettikuvaukseen jossa huomattiin olkapääni kiertäjäkalvosimen olevan vaikeasti repeytynyt ja jänteet olivat myös paikoiltaan pahasti.Siispä tilasin yksityiselle lääkäriasemalle ( ortopedille ) ajan, joka leikkasi olkapääni.Hän oli mukava ja asiantunteva, hän sanoi leikkauksen jälkeen, ettei ollut aikaisemmin "pahempaa tapausta " operoinnut ja paremmaksi sitä ei saa.Nyt olen käynyt fysikaalisessa hoidossa useita kertoja ja itsekin kuntouttanut olkapäätä. Olkapää toimii aika hyvin alle olkapään tason alle jäävässä toiminnassa, mutta en saa sitä nostettua ilman toisen käden apua ylös ( olkapään tason yläpuolelle ). Töissä olen nyt käynyt n. kuukauden ajan ja pystyn työni hoitamaan rajoitetusti ( sovin työnantajan kanssa, että menen töihin ja teen sitä mitä pystyn, pääasiassa pc- töitä.).Loppuvuodesta menen vielä käymään ortopedillä, joka minut leikkasi ja katsotaan sitten jatkotoimenpiteet.Harrastuksia olen joutunut muuttamaan, harmittaa mutta näillä eväillä on pärjättävä ja ajatella positiivisesti.
En halua kiertää puukkoa haavassa, mutta ajattelin, josko jollekin olisi lohtua omasta (toistaiseksi) onnistuneesta tarinasta. Itse ennen omaa operaatiota selailin tämän palstan vanhoja olkapää-aiheisia keskusteluja ja huomasin, että huonoja kokemuksia oli enemmän kuin hyviä.
Loukkasin olkapääni lasketteluturmassa viime maaliskuussa. Omasta mielestäni lento ei ollut kummoinen (ennemmin tämmöisen keski-ikäisen naisen pyllähdys); olkapää lähti kuitenkin - lääkärin sanoja lainaten, rajusti pois sijoiltaan.
Kun levosta ja kuntoutuksesta ei näyttänyt olevan apua käden liikkuvuuteen eikä viiltävään olkapääkipuun, päädyttiin magneettikuvaukseen.
Magneettikuvaus ei ollut mikään miellyttävä kokemus; Puudutusaineesta huolimatta, pitkän varjoainepiikin työntäminen tulehtuneeseen olkapäähän sattui tolkuttomasti! Niille jotka olette vasta menossa kuvaukseen kerrottakoon, koko piikitys operaatio kestää vain minuutin, joten kaikesta inhottavuudesta huolimatta sen kyllä kestää.
Itse magneettikuvaus on kivuton, vaikkakin pitkä ja ahdistava. Klaustrofobia oli lähellä...
Magneettikuvien perusteella olkapäästä löytyi erinäisiä vammoja (mm. etulabrumin repeämä) jotka vaativat leikkausta. Olkapää oli jo tässä vaiheessa myös lähes liikkumaton (pukeutuminen ja peseytyminen onnistuivat vain avustettuna). Huolimatta jatkuvasta repivästä kivusta ja unettomista öistä toivoin, että kättä vielä yritettäisiin kuntouttaa ensin fysioterapialla??? Kaikki tämä vain, koska pelkäsin kuollakseni elämäni ensimmäistä leikkausta! Turhaan!!!
Kun kuntoutus ei muuttanut tilannetta, päädyttiin leikkaukseen.
Leikkaus suoritettiin Diacorissa, missä henkilökunta oli aivan loistavaa! Kohtelu kuin 5* hotellissa. Menin aamulla aikaisin poliklinikalle ja pääsin illalla kotia. Mukaan sain kantositeen ja reseptit särkylääkkeisiin. Ja uskokaa tai älkää, kaikkinainen kipu jäi leikkaussaliin. Kipulääkkeitä (Panacod) söin 2 ensimmäistä päivää 3x päivässä, varmuuden vuoksi. Sen jälkeen lopetin särkylääkkeet.
Liikkeitä haittaavien kiinnikkeiden poistaminen leikkauksessa auttoi selkeästi käden liikkuvuuteen. Uusien kiinnikkeiden estämiseksi fysioterapia aloitettiin heti leikkauksen jälkeen. Viikko leikkauksesta aloitin kevyen kuntosaliharjoittelun, fysioterapeutin neuvoja noudattaen. Kättä olen jumpannut ahkerasti 15-20min aamuin illoin sekä yrittänyt harjoituttaa sitä kaikissa arjen askareissa. Itselle sopivia liikkeitä oli; astiapesukoneen tyhjennys, imurointi, pöydän pyyhkiminen, tavaroiden laittaminen ja ottaminen hyllyille/-ltä, puukasan pinoaminen, ikkunoiden pesu, sudilla vaakatasossa maalaaminen jne.
Ja tulosta on syntynyt. 3 viikkoa leikkauksesta, elän vihdoin kivutonta ja lähes normaalia elämää. Ja mikä parasta, yöt menevät nukkuessa kuin tukki. Leikkauksen jälkeisenä yönä nukuin 8 t heräämättä !!
Muutamia liikkeitä lukuun ottamatta käsi toimii lähes normaalisti. Lihakset ja voimat ovat kadonneet, mutta uskon, että kovalla harjoittelulla nekin saadaan uudelleen palautettua.
Itselleni koko tämä onnettomuus, kuntoutus ja operaatio olivat äärimmäisen raskaita, ei pelkästään fyysisesti mutta myös henkisesti. Oli aikoja, jolloin olisin kaivannut enemmän psykiatria kuin fysioterapeuttia.
Tällä palstalla on paljon kehuttu Ortopedi Harri Heliötä, joka varmasti on erittäin taitava. Itse olin onnekas saadessani hoitavaksi lääkäriksi Ilkka Sinisaaren. Suosittelen!
Kaikki niille, joille kaikki tämä on vasta edessä; onnea matkaan! tarinoita ja kokemuksia on yhtä monta kuin on kokijaa. Kertokaa rohkeasti peloistanne lääkärille ja hoitohenkilökunnalle. Oma kokemukseni on, että se kannattaa. Etsikää hyvä fysioterapeutti ja panostakaa kuntoutukseen.
Teille, jotka vielä taistelette olkapään kuntoutuksen kanssa, toivotan parempaa huomista. Muistaen oman 3 kk tuskan, voin kokemuksia lukiessa samaistua epätoivon tunteeseen. …vaikka vaan viimeisenä oljen kortena, käykää Sinisaaren vastaanotolla, josko hän voisi auttaa teitäkin.
Olkapää leikattiin aikanaan 18-vuotiaana vamman (sijoiltaanmeno) takia. Lonkasta siirrettiin luuta, josta tehtiin "valli" estämään nivelen sijoiltaanmenoa. Käsi oli siteessä vartalossa kiinni 4 vkoa, jonka jälkeen kuntoutus. 2 pv jälkeen sai nostettua käden silmien tasolle ja vajaan viikon jälkeen oli liikeradat lähes lopulliset. Voimaa ei siis vielä ollut yhtään, mutta kun toisella kädellä auttoi, niin sai nivelen liikkumaan ääriasentojen välillä. Neljä viikkoa kuntoutin ohjatusti ja sen jälkeen omatoimisesti punteilla ja kuminauhalla. Vasta n. puolen vuoden jälkeen olo oli suunnilleen normaali.
Täysin terveeksi, eli samanlaiseksi kuin ennen onnettomuutta käsi ei tullut koskaan. Nivel rutisee varsinkin monimutkaisemmissa liikeradoissa, liikealue on hieman suppeampi ja tietyssä liikkeessä tuntuu pieni pykälä. Saan kuitenkin kädet yhteen selän takana, eikä kipuja tai särkyjä ole. Eli tyytyväinen täytyy kuitenkin olla.
Lääkäri kertoi vasta leikkauksen jälkeen, että 2-5 astetta jää liikeradat suppeammaksi kuin ennen leikkausta. Kuuluu kuulemma asiaan tässä leikkaustavassa. Fysioterapeutilta sain leikkauksen jälkeen selvityksen alkuperäisen vammautumisen syystä, mitä lääkäri ei ollut kertonut. Samoin jälkikäteen kuulin, että tällaisen leikkauksen jälkeen 70 %:lle potilaista kehittyy aikaa myöten nivelrikko.
Kaaduin marraskuussa 2008 liukkaalla työpaikan pihalla ja olkapäässä rusahti pahemman kerran. Parin päivän päästä minut leikattiinTöölön sairaalassa. Leikkaava lääkäri oli Ilkka Sinisaari. Aluksi olin varma, että ei siitä kättä tule ollenkaan enää. Alkuasetelma oli se, että oikea käteni ei noussut lainkaan. Diagnoosi oli humeruksen proksimaalinen murtuma. Noin 3 kuukauden kuluttua aloitin työt. Käsi väsyi vielä vähän, koska joudun käyttämään pc:tä ajoittain työssäni. Fysioterapia alkoi heti leikkauksen jälkeisenä päivänä ja lisäksi voimistelin itse käteni kanssa todella annettujen ohjeiden mukaan tiukasti useamman kerran päivässä tuon 3 kuukauden ajan ja vielä pidempäänkin. Tapaturmasta oli kulunut ehkä puoli vuotta, kun sidoin esiliinan nauhat selän taakse kiinni. Hämmästykseni oli suuri, sillä käden liikelaajuus oli juuri taakse
selkään päin ollut huono. Vähitellen tästä tuli ihan oikea käsi. Liikelaajuudet ovat joka suuntaan hyvät ja
saan kädet myös niskan taakse. Harrastan vesijumppaa ja vesijuoksua kaikkein mieluiten. Kuntosalilla en käy, koska minulla on sellainen tunne ettei käsi kuitenkaan pitäisi esim. punnerruksista tai puolapuussa
roikkumisesta tai soutamisesta. Enhän kuitenkaan ole armeijaan menossa, joten ei minun enää punnertaa tarvitsekaan. Lausun näin suurimmat kiitokseni ortopedi Ilkka Sinisaarella ja Töölön sairaalan anestesialääkärille (X) sekä ihanalle leikkaussalin henkilökunnalle. Silloin kun minut leikattiin olin 57 - vuotias. Paikallisessa sairaalassa minulle sanottiinkin, että jos vuosia olisi muutama lisää, ei minua leikattaisi enää ollenkaan. Töölössä oli kyllä samaan aikaan nainen, jolla oli samanlainen vamma ja hän oli jo eläkkeellä. Jäin hieman miettimään tuota priorisointia eri sairaaloissa. Nyt olen vanhempi ja joskus hieman pelkään ikäni puolesta tulevia mahdollisia tapaturmia tai sairauksia.
Onks kyse tästä Sinisaaresta?
http://espoo04.hosting.documenta.fi/kokous/2011216563-4.HTM