Muistatteko, millaisia oireita ja oliko niitä vauvaiässä lapsellanne, jolla myöhemmin todettu autismi? Meillä poika 10 kk, jolla innostuessaan sormien räpistelyä. Kokonaan kädet ei heilu, vaan ranteesta lähtien. POika ei ole mitenkään poissaolevan tuntuinen räpistellessään, vaan hyvin skarppi tai tarkka. MYös väsyneenä tekee tuota. Toisen asia, joka mieltä painaa on sormien kurkkuun työntäminen. Tekee sitä toisinaan ja sitten kyökkii tai jopa oksentaa. Liikkuminen heikohkoa, ei konttaa. Vaikuttaako oireet tutuilta?
Millaisia oireita ollut vauvana?
17
21334
Vastaukset
- noi on vauvoilla
ihan tavanomaisia oireita. Meidän lapsi teki ihan samaa, räpistelyä ja työnsi sormet kurkkuun ja yökkäili tuossa iässä. Hän on nyt 4 v ja sanotaan ikäistään kehittyneemmäksi, tosin hänellä on todella hirveä oma tahto, menisi vaikka ovien läpi jos pystyisi. Ei kyllä mitään autismiin viittaavaa, tosin äitinsä on assi, että ei sitten tiiä.
- 13-vuotiaana
Asperger todettiin 10-vuotiaana
- Tainakoo
kertoa enemmän? Millaista räpistely oli, minkä ikäisenä alkoi, millaisissa tilanteissa lapsi vauvana räpisteli? Meillä sormet ei räpistele mitenkään nopeasti, sellaista tasaista heilutusta. Voisikohan tuo olla oire jostain...
- hahmottaa maailmaa
Tainakoo kirjoitti:
kertoa enemmän? Millaista räpistely oli, minkä ikäisenä alkoi, millaisissa tilanteissa lapsi vauvana räpisteli? Meillä sormet ei räpistele mitenkään nopeasti, sellaista tasaista heilutusta. Voisikohan tuo olla oire jostain...
kaikilla aisteillaan - myös käsillään.
- ei tule esille
vielä vauvaikäisellä. Esim minun Asperger-poikani kehittyi vauvana suorastaan erinomaisesti. Kävelikin jo 7:n kk:n ikäisenä ja haasteli selvästi jo puolitoistavuotiaana. Ainoa asia, johon kiinnitin huomiota on se, että hän nukkui tavallista vauvaa vähemmän.
- tuplaäiti
Toinen kaksosista sai autismi diagnoosin 13 v. Jo vauvana/leikki-ikäisenä häneen sai paremmin yhteyden koskettamalla ja sylissä pitämällä. Kaksoisveli otti kontaktia etäämmältä ja reakoi puheeseen paremmin. Silloin se oli äidille helpotus."Autisti" oppi puhumaan myöhemmin, mutta lukemaan kumpikin oppi eskarissa.Luetun ymmärtämisessä on tietysti ollut eroja vieläkin.
- ritalin
Meillä autismi näykyi vauvana siten, että imi tissiä hanakkaasti ja siirtyi toisinaan myös "alemmas". ;)
Olen sitä mieltä, että autismin piirteet eivät näy alle vuoden ikäisenä, sillä tällöin niitä ei vielä ole. :)
Eli, jos niitä oireita näkyy alle vuoden ikäisellä, ne on äidin silmissä, jolloin kannattaa alkaa miettimään, miksi tällaisia pelkää. Usein samat äidit pelkäävät lapsellaan kaikkea mahdollista jo raskausajasta lähtien.
Aspergerissa oireet alkavat edes jossain kuviteltavissa määrin näkyä vasta siinä 2v paikkeilla ja mahdollisesti niitä ei tunnisteta henkilön koko elinaikana.- asiantuntija
Olet sinä arvauksillasi maailman paras asiantuntija - mutta arvauksesi ei aina osu oikeaan. Se on osoitettu niin monesti.
Hanki ensin itsesi raskaaksi ja puhu sitten! - ritalin
asiantuntija kirjoitti:
Olet sinä arvauksillasi maailman paras asiantuntija - mutta arvauksesi ei aina osu oikeaan. Se on osoitettu niin monesti.
Hanki ensin itsesi raskaaksi ja puhu sitten!"Äiti on lapsensa paras asiantuntija"
Tottakai. Eihän muuten olisi psykopaattejakaan. ;)
Ihan huumorilla tässä olen... - imettänyt?
ritalin kirjoitti:
"Äiti on lapsensa paras asiantuntija"
Tottakai. Eihän muuten olisi psykopaattejakaan. ;)
Ihan huumorilla tässä olen...Ritalin?
- ritalin
imettänyt? kirjoitti:
Ritalin?
Imetän sisäistä lastani kaiken aikaa. Ehkä sinunkin kannattaisi tehdä niin.
- Trollitutka
Ritalin on trolli, jonka elämäntehtävä on levittää sosiaalisessa mediassa pahaa mieltä. Vsstenmielinen tyyppi. Toivottavasti hajoat trollailuusi.
- hei_kaikille_osa2
Minulla suolisto-oireita sekä sellainen, että ympäristötekijöistä johtuen sairastun fyysisesti. Ymmärsin jo hyvin varhain liikaa ihmisten käyttytymistavoista, jotka olivat vahingollisia alle 3-vuoden ikäiselle lapselle. Siksi luin sairaanhoitajaäitini kaikki 23 hänen erikoistumisjaksollaan vaadittavaa kirjaa jo 5-vuotiaana, minkä sisältöjä hän ei vielä tähän 75-vuoden ikään mennessäkään ole aivan kokonaan sisäistänyt. Erityismielenkiinnonkohteisiini on aina kuulunut ensikädessä lääketiede.
- väsynyt_äiti
Ei nukkunut kokonaisia öitä alle nelivuotiaana. 3-8 herätystä per yö teki äidistä zombin. Valveilla ei viihtynyt hetkeäkään yksin. Melkein koko ajan piti kantaa sylissä. Jos laski johonkin viltille, alkoi heti huuto, eikä se loppunut muuten kuin ottamalla syliin. Ääniyliherkkä, esim. pölynimurin ääntä kammosi. Kesti todella kauan opettaa, ettei toisia saa repiä naamasta tai lyödä.
- Oliivi78
Sama oli meilläkin. Kokoajan levoton ja ärtynyt. Sylissäkin oli itkuinen. 😢
- viinirypäle_
Mulla oli täysin päinvastoin. Olin iloinen vauva. Sitten kun ei ymmärretty oikein, en enää ollut iloinen.
- vanha_stoori
Veljelläni oli autistisia piirteitä. Äitini kertoo, että raskausaika oli jo poikkeava. Vatsa jäi pieneksi, lapsivettä kai tavallista vähemmän. (Siihen aikaan ei paljoa seulontoja ollut.) Myöhemmin veljelläni oli paljon omia tapoja/rutiineja ja erityismielenkiinnon kohteita. Kaikki sukulaiset eivät asiaa tajunneet, yrittivät pakottaa pois tavoista. Yllättäen sen ajan pikkukaupungin koulu oli kuitenkin toimiva ratkaisu hänelle. Ei laitettu tarkkailuluokalle, vaikka siihen aikaan sellaisia oli, ja niille päätyi helposti. Myöhemmin oireet helpottaneet ja sosiaalisuus lisääntynyt, vaikka rutiinit ovat yhä tärkeitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553940Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk853353Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852805Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442699Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722669Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,242411Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402342Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522225Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville392062Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121956