Järvisen suksitehdas oli aikoinaan maailman suurin, ja taidettiin siellä valmistaa muutakin kuin suksia.
Onko kellään tietoa mitä siellä tehtiin paitsi suksia, ja paljonko oli työntekijöitä?
Järvisen suksitehdas
10
5215
Vastaukset 10
- Syndrooma Lahti
Noita on vaikea muistaa, mutta asiasta lienee lisää kirjassa:
Esko Järvinen Oy 1932-1991; Helena Peippo, Raimo Toivonen
Historiikki on kertomus suksitehdas Esko Järvinen Oy:n vaiheista, mutta samalla siinä kuvataan suomalaisen murtomaasuksen teollista valmistusta yksipuisesta suksesta sälesukseen ja edelleen nykypäivän lasikuitusukseen.
23 s. 1992, 3 €
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Järvinen
Olisi tietenkin hyvä, mikäli tästä kirjoitettaisiin edes hieman perusteellisemmin. Luulisin, että jotain tietoa voi olla Lahden kaupunginkirjasto-Maakuntakirjastossa Päijät-Hämeen maakunta-arkistossa.- Osund
Hei!
Onko suksitehdas Esko Järvinen Oy:n historiikki edelleen myytävänä?
Ystävällisin terveisin
Ola Sundqvist
- Syndrooma Lahti
Murtomaahiihtosuksien lisäksi siellä valmistettiin ainakin 1980-luvulla purjelautoja.
- Esko-tuotteita
Järvinen oli melkoinen sporttitehdas. Sukset toki oli pääartikkeli mutta mielenkiintoinen vaihe oli sekin kun pesäpallomailat muuttui lasikuituvalmisteisiksi. Järvinen toi markkinoille Kanuuna pesäpallomailan, sitä käytti monet Super-pesisjoukkueetkin. Maila oli väriltään punainen ja kädensija musta. Myös Esko-nimisiä räpylöitä valmistettiin. Hieno juttu myös tämä pesäpallo-osaaminen Järviseltä.
- AOJ
Minulla on pyykkilauta jossa lukee Järvinen
- Sukspert
Ja minulla postilaatikko. Ja sitten asiaan, missä suksitehdas toimi ennen soramäen tehdasta? Liittyykö tien toisella puolella, vähän kukonkoivuunpäin, oleva navetannäköinen rakennus jotenkin siihen?
- Anaantsa1
Sukspert kirjoitti:
Ja minulla postilaatikko. Ja sitten asiaan, missä suksitehdas toimi ennen soramäen tehdasta? Liittyykö tien toisella puolella, vähän kukonkoivuunpäin, oleva navetannäköinen rakennus jotenkin siihen?
Järvisen suksitehdas aloitti Lahdessa Takojankadulla.(Kärpäsenmäen alapuolella) uusi tehdas valmistui 60-luvun lopulla soramäkeen.
- mukana15
nuorena poikas olin siellä töissä, silloin siellä myös valmistettiin suksiprässejä Venäjälle (sikkoiseen NL )
- Suxiaddikti
Äkkiä sekin tehdas kammettiin kaatopaikalle, olin nelisen vuotta ruåttissa töissä ja palatessa ajattelin käydä töitä kyselemässä ni paikalla oli rivitaloja, tuli melkoinen OHO!-tunne.
- Anaantsa1
mm.purjelautoja ja jääkiekkomailoja.Työntekijöitä oli yli 300 -80 luvun alussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 71579
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 54563
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?104535- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478