Euroviisuthan on myös ystävyyden juhlaa ja on selvää, että tietynlaista liennytystä ja naapurien hyvien välien hoitoa.
Suomi ei ole viime aikoina kunnostautunut kunnon kumppaniksi edes omille kansalaisilleen ja on ihan selvää, että uutisten levittyä ympäri Eurooppaa, oli tässä myös hyvä palautteen paikka.
Valitettavasti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paikka missa muutamat maat voivat PULLISTELLA rahoillaan ja toiset sitten tekee saman mihin rahkeet riittää. Biisien taso nyt oli taas surkee. Muutama "tyttö" oli lähäs ilkosillaan ja yritti saada ääniä. Ranskan touhu on aivan patongista, kun pakottivat lisäämään sinne ranskaa.
Naapurimaat selkeästi kannustivat toisiaan, kun kyse on ITÄ alueen maista. Euroviisut on menneet pilalle, kun kaikki kummallisia maita on tungettu mukaan, kuten tuo ITÄ naapuri, joka ei ole oikeesti eurooppaa nähnyt, kun unissaan.
Ettei itä sen enempää kun länsikään tukenut Suomen rahoilla pullistelevaa maata.