Aspin ruokavaliohoito

Lääkäri Antti Heikkilä suositteli minulle aikoinaan runsasproteiinista, vähähiilihydraattista ruokavaliota. Noudatin sitä äkkimuutoksella hetken aikaa ja kehostani katosi nopeasti useita kiloja läskiä. Myös henkisesti voin paremmin, mutta sitten taas retkahdin nopeisiin hiilihydraatteihin ja vanha meno jatkui.

Nyt olen melkein puoliksi vahingossa alkanut syödä runsaasti vihanneksia, kanaa, kalaa ja lihaa. Runsaasti nopeita hiilihydraatteja sisältävä peruna on jäänyt melkein kokonaan pois, samoin sokeripitoiset tuotteet. Tämä muutos on tapahtunut pikku hiljaa. Mitä vähemmän hiilihydraatteja syön, sitä vähemmän niitä himoankin. Tämä pätee erityisesti teolliseen sokeriin.

Olen laihtunut 10 kiloa ilman liikuntaa ja henkinen vointini on kohentunut.

Antti Heikkilä löytyy Googlella. En mainosta Heikkilää, vaan haluan vain kertoa, millaisista ajatuksista minun tapauksessani on ollut apua. Heikkilän sivuilta voi lukea ajatuksia lääketieteestä, ihmismielestä ja yhteiskunnasta. En väitä niitä ainoiksi oikeiksi näkemyksiksi.
8667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olen myös yrittänyt pysytellä vähähiilarisessa ruokavaliossa ja se välillä onnistuukin, mutta himo hiilareihin kasvaa kokoajan vastustamattomaksi, jolloin taas retkahtaa.
tuollainen alkaa pidemmän päälle masentaa, kun huomaa että kaupasta tuli ostettua taas kerran jotain mitä ei saisi syödä.

kenties se sokerin ja makean himo pikkuhiljaa antaa periksi, kun yrittää vaan jatkaa tuolla ruokavaliolla. 3-4 kiloa on jo lähtenyt ja 10 vielä pitäisi, tosin pyrin käymään edes kävelemässä useita kertoja viikossa.

Äänestä
  • Verrattuna kaikkein pahimpaan aikaaani painan nyt yli 10 kg vähemmän. Varaa ja ehkä tarvettakin pudottaa on, kun sentään painan vielä selkeästi enemmän kuin nuorena.

    Makean himoni katosi, kun lisäsin proteeinin osuutta. Leipää menee vielä jonkun verran (kokojyväleipää), mutta perunoiden ahmiminen on jäänyt.

    Jonkun pienen keksin syön vielä silloin tällöin, jos joku tarjoaa. Itse itselleni en niitä osta.

    Takavuosien runsas sokerin syöntini sai minut voimaan henkisesti huonosti. Sokerilla on selvästikin riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia.

    Äänestä

  • ex pullero kirjoitti:

    Verrattuna kaikkein pahimpaan aikaaani painan nyt yli 10 kg vähemmän. Varaa ja ehkä tarvettakin pudottaa on, kun sentään painan vielä selkeästi enemmän kuin nuorena.

    Makean himoni katosi, kun lisäsin proteeinin osuutta. Leipää menee vielä jonkun verran (kokojyväleipää), mutta perunoiden ahmiminen on jäänyt.

    Jonkun pienen keksin syön vielä silloin tällöin, jos joku tarjoaa. Itse itselleni en niitä osta.

    Takavuosien runsas sokerin syöntini sai minut voimaan henkisesti huonosti. Sokerilla on selvästikin riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia.

    jopa roskaruoasta

    Äänestä

  • riippuvaiseksi kirjoitti:

    jopa roskaruoasta

    Assit ovat varmaankin inhimillisiä yksilöitä siinä missä kaikki muutkin.

    Teollisessa sokerissa on riippuvuutta iheuttavia ominaisuuksia. Erään kirjan mukaan pikaruokaketju McDonlandsin ruuatkin on suunniteltu sellaisiksi, että niistä tulee riippuvaiseksi.

    Äänestä

  • Mäckäri kirjoitti:

    Onneksi se ainakaan toimi, kuin korkeintaan luotaantyöntävästi.

    Äänestä

  • ritalin kirjoitti:

    Onneksi se ainakaan toimi, kuin korkeintaan luotaantyöntävästi.

    Tämäkin ritalinin puheenvuoro todistaa, että jokainen assi on oma yksilönsä.

    Pikaruoka aiheuttaa nopeasti kylläisyyden tunteen ja yhtä nopeasti verensokerin uudelleen laskemisen ja uuden nälän. Itse jotenkin pidän eräiden pikaruokatejujen ruuan tuoksusta/hajusta. Siihenkin voi jäädä koukkuun. Lapsille on monissa pikaruokapaikoissa erilaisia leikkipaikkoja, jotta he yhä uudelleen pyytäisivät päästä sinne.

    Äänestä

  • pihvisämpylä kirjoitti:

    kaikilla asseilla ole sama lempiväri jne. Jotkin tietyt asiat ovat kuitenkin samoja. Vilkkaudesta puhuttaessa pointtini oli, että ympäristö voi merkitä paljon käyttäytymiseen.

    Äänestä

Kysehän ei ole Heikkilän keksinnöstä vaan hänen gurunsa Atkinsin ruokavaliosta. Alkuperäinen Atkinsin dieetti oli suorastaan hengenvaarallinen, mutta hän korjaili sitä paljon mm. kasvisten suuntaan. Atkinsin ongelma oli kaikkien hiilihydraattien niputtaminen samaan kastiin ja leimaaminen huonoiksi. Jako hitaisiin ja nopeisiin on muilta peräisin. Tokihan kannattaa ilman muuta jättää raffinoidut hiilihydraatit (valkoiset vehnäjauhot, sokerit) pois, jolloin terveydentila saattaa Atkinsin dieetillä kohentua huomattavasti. Silloin kuitenkin heitetään lapsi pesuveden mukana, koska menetetään hyvät hiilihydraatit.

Atkins (Heikkilä)-uskovaiset painavat lyttyyn ne ruokavaliomuutokset, joilla esim. Pohjois-Karjala-projektin puitteissa suomalaisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta on saatu alennettua huomattavasti.

Se tekee atkinsin dieetistä "petollisen", että siinähän (nykyisessä versiossa) itse asiassa on paljon hyvääkin (mm. kasvisten suosinta). Lähtöajatus kuitenkin oli, että hiilarit pois ja rasvaa ja proteiinia tilalle.

JOS terveys on pilattu roskaruoalla, Atkinsin dieetillä painon saa pudotettua ja terveyttä kohennettua (saa muutenkin), mutta pitkäaikaiseksi dieetiksi sitä ei voi sellaisenaan suositella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex pullero kirjoitti:

Lääkäri Antti Heikkilä suositteli minulle aikoinaan runsasproteiinista, vähähiilihydraattista ruokavaliota. Noudatin sitä äkkimuutoksella hetken aikaa ja kehostani katosi nopeasti useita kiloja läskiä. Myös henkisesti voin paremmin, mutta sitten taas retkahdin nopeisiin hiilihydraatteihin ja vanha meno jatkui.

Nyt olen melkein puoliksi vahingossa alkanut syödä runsaasti vihanneksia, kanaa, kalaa ja lihaa. Runsaasti nopeita hiilihydraatteja sisältävä peruna on jäänyt melkein kokonaan pois, samoin sokeripitoiset tuotteet. Tämä muutos on tapahtunut pikku hiljaa. Mitä vähemmän hiilihydraatteja syön, sitä vähemmän niitä himoankin. Tämä pätee erityisesti teolliseen sokeriin.

Olen laihtunut 10 kiloa ilman liikuntaa ja henkinen vointini on kohentunut.

Antti Heikkilä löytyy Googlella. En mainosta Heikkilää, vaan haluan vain kertoa, millaisista ajatuksista minun tapauksessani on ollut apua. Heikkilän sivuilta voi lukea ajatuksia lääketieteestä, ihmismielestä ja yhteiskunnasta. En väitä niitä ainoiksi oikeiksi näkemyksiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu