Kaunis naisvartija

Mies'61

Tultiin vaimon kanssa lomalta ja kannettiin kamoja sisään. Unohdimme hälyttimen ja kiiruhdin ottamaan huutavaa hälytintä päältä pois.
Vartiointiliike soitti ja kertoi tulevansa kuitenkin varmistamaan tilanteen. Menee jonkin aikaa.
Laitoin saunan päälle ja purettiin laukkuja. Punatukkainen vaimoni pyllisteli edessäni laukkuansa purkaessaan. Hän nosteli laukusta sängylle vaatteitaan. Vaimolla oli kesämekko ja muistaakseni alla oli punaiset pikkarit.
Otin häntä lantiosta kiinni ja kyykistyin nuolemaan kaunista pillua. Vaimo nojasi polvet koukussa sänkyä vasten.
Levitin pakaroita, että saisin paremmin nuoltua tuota ihanaa pesää.
Riisuimme ja vaimo vei kädestäni pitäen minut saunaa kohti. Hän istui alimmalle lauteelle ja piti suutaan kutsuvasti auki. Hänen huulensa olivat tiukkana kaluni ympärillä ja vaimo imi ahnaasti.
Hän kääntyi pyllistäen muhun päin ja pyysi mua sisään. Näky oli kiihottava, märät pakarat ja pillu märkänä silmieni edessä. Ehdin työntää vain pari kertaa vaimon voihkiessa, kun ovikello soi.
Perhana.

Vaimo jäi suihkuun ja saunaan, kun mä suunnistin pyyhe päällä ovelle.
Yllätyin hieman kun oven takana olikin naisvartija. Vaalea, kaunis ja pitkähkö nainen.
Hän oli varmaan 180 cm.
Hän pahoitteli häiriötä ja kysyi minne voi jättää raporttinsa. Viisasin keittiötä ja hän käveli edelläni. Kauniisti peppu keinuen hän käveli edelläni. Haalareistakin näki, että hänellä oli voimakkaat pakarat.
Puolikova kaluni alkoi taas herätä, kun nainen kirjoitti raporttia kumartuen pöydälle. Pitkät jalat, kiinteät pakarat. Vilkaisin saunaan päin ja vaimo oli ilmeisesti vielä saunassa, kun ei suihkusta kuulunut ääniä.
Menin naiseen kiinni takaapäin enempää ajattelematta, olinhan jäänyt tyydytystä vaille saunassa.
Nainen pyörähti nopeasti ympäri ja perääntyi pöytään asti.
"Mitä helv... sä teet? Mitä sä teit!?"
Pyyhkeeni tippui lattialle ja naisen katse viipyi hetken kalullani.
"Olit vain niin haluttavan näköinen.... ja vaimollani jäi suihinotto äsken pahasti kesken... halut jäi jylläämään....."

Nainen alkoi riisua haalariaan ja paljasti vaaleansiniset luotiliivit. Haalarit tippuivat jalkoihin raskaan varustevyön ansiosta. Nyt naisella oli vain luotiliivit ja valkoiset pikkuhousut. Avasin liiveistä vetoketjun.
Alta paljastui urheilulliset rintalivit ja c- kupin tissit. Hämmästyin näystä hetkeksi ja nainen
kyykistyi kalulleni.
"Tää maistuu.., tää maistuu kyllä naiselle. Mmmhhhh, hyvää."
Pelkäsin vaimoni tulevan ja nostin naisen ylös. Haalarit oli vielä nilkoissa, kun asetin vartijan nojaamaan keittiönpöytää vasten. Hoikka lantio ja pieni lihaksikas pylly kutsui kulliani sisään.
Naisen pitkät jalat kiihottivat uskomattoman paljon. Vedin pikkuhousuja alemmas.
Hänen peppunsa oli juuri oikealla korkeudella ja työnnyin vartijattaren sisään hitaalla pitkällä vedolla. Nostin sporttiliivit hänen tissiensä yli ja isot rinnat oli vapaana. Kourin tissejä ja nain vartijaa rajusti kiirehtien.

Pidin naista lantiosta tiukasti ja oma lantioni hakkasi naisen pakaroihin.
Nainen kääntyi ja otti haalarit väkisin jaloistaan. Hän istui pöydälle nostaen jalat korkealle levälleen.
Uskomaton näky. Vartijalla pelkät maiharit ja rintaliivit käänettynä tissien yli.

Pidin naisen sääristä kiinni ja levitin haaroja auki. Kullini työntyi ahtaaseen hunajapesään ja puristi kulliani joka puolelta.
Tissit heilui vapaana, nainen kasteli sormeaan ja pyöritti sormea nännin päällä.
Nain tuota naisvartijaa koko varrellani ja nainen inisi ja vavahteli. Tunsin lastini lähtevän liikkeelle.
"Mä tuun, mä tuun", puhuin hiljaa naiselle.
Nainen otti pakaroistani kiinni ja veti mua itseensä.
"Lämmintäääähhhhh! Anna tulla, kulta. Täytä mut spermallaaaaaahhhhhh."

Pitkät jalat tärisi ja vatsa värähteli rajun orgasmin velloessa naisessa. Tissit poukkoili edestakaisin. Kiihottava nainen. Porno.

Putsasin naisen pimpsan pyyhkeeseeni ja kiitin ripeästä toiminnasta...hälytyksellä.
Vartija antoi puhelinnumeronsa ennenkuin lähti ja lupasin soitella.

Pyyhe tuoksui tuolle seksin jumalalattarelle.

5

11181

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko

      Eikö vaimosi epäröinyt mitään, kun viivyit niin kauan keittiössä? Ja vielä jatkuiko sessiot vaimosi kanssa vielä saunassa??

      • Mies'61

        Ei jatkunut sessio vaimon kanssa sinä iltana. Jäähdyttelin ja varoin näyttämästä kaluani hänelle. Punainen ja turvonnut...
        Sessio seuraavalla viikolla kyllä tuli tämän vartijan kanssa. Vielä kerran tavattiin ;)


      • vage
        Mies'61 kirjoitti:

        Ei jatkunut sessio vaimon kanssa sinä iltana. Jäähdyttelin ja varoin näyttämästä kaluani hänelle. Punainen ja turvonnut...
        Sessio seuraavalla viikolla kyllä tuli tämän vartijan kanssa. Vielä kerran tavattiin ;)

        miksi tarina ei ole totta. Urallani en ole koskaan törmännyt kauniiseen naisvartijaan. mot.


      • Oululaisella on asiaa...
        vage kirjoitti:

        miksi tarina ei ole totta. Urallani en ole koskaan törmännyt kauniiseen naisvartijaan. mot.

        Oulusta löytyy yksi ihan kaunis vartija, ei tosin vaalea... mutta senkin edestä peto sängyssä... Tulipas sit kokeiltua... ajeli ainakin sinä iltana sinivalkoisella toyota corollalla... ;-)

        -- H


      • paljon vartijatar
        vage kirjoitti:

        miksi tarina ei ole totta. Urallani en ole koskaan törmännyt kauniiseen naisvartijaan. mot.

        kai se on ihan subjektiivista minkä määrittelee kauniiksi - riittääkö monen vuoden mallikokemus? Ja silti vartijana tykkään tehdä töitä...Tosin edessä haku poliisikouluun.

        Ehkä olet ollut urallasi väärällä paikkakunnalla? Meidän teamissa on useampikin naisvartija ja kyllä muutamassa naisenkin silmä lepää. Puhumattakaan meidän pikkujouluista joissa tanssimme hitaita tyttöpareissa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe