Ihan helvetin paha olla. Paha olla vaikka mikään ei oikeastaan ole huonosti. On hyvä koulutus, hyvä työ, ulkoisestikin olen kaunis ja niin pois päin...mutta. Kun ei ole ketään. Ei ole ketään kuka soittaisi, ei ketään ketä kiinnoistaisi.
Joo joo. "Ole oma-aloitteisempi, tee itse aloite". Mutta jos on tarpeeksi monta kertaa jätetty tai satuttanut itsensä, niin ei sitä vaan enää uskalla tai edes osaa. "Soita sinä sit jollekin". Kenelle, helvetti?? Kun ei oikeasti ole ketään. Ja ei, en oikeasti aio mennä kahvilassa tms. paikassa puhumaan jollekin tuntemattomalle. En halua, enkä edes osaisi.
Haluaisin vaan, että joku tekisi aloitteen ja haluaisi tutustua muhun juuri minun takiani. Voisin olla varma, että juuri sekä vain ja ainoastaan minusta ollaan nyt kiinnostuneita. Mutta ei. Eipä kai niitä kiinnostneita enää eteen osu, kun en käy missään.
Ärsytti aloittaa uudessa työpaikassa ja vastailla maanantaina työkavereiden kysymyksiin siitä, että mitä tein viikonloppuna? En mitään, koska ei ole ketään. Istun taas lauantain kotona niin, että loppuillasta tuli taas itku. Mutta eihän sitä kukaan uskoisi päältäpäin...että mulla ei ole ketään. Eli vian täytyy olla mussa. Mutta kun en ymmärrä, että mitä mä teen väärin tai että mikä mussa on vikana?
Kohta mä en jaksa enää. Tekisi melkein mieli heittää kännykkä roskiin, sillä ei mua kukaan kuitenkaan kaipaisi jos mua ei saisi kiinni.
Jos kävelisin baariin, saisi kyllä huomiota ja seuraa heti, mutta kuka sitä nyt jaksaa? Mulla on vaan niin helvetin paha olla tässä yksinäisyydessäni, että mä en enää kauaa jaksa. Ja sitten jos katoaisin, niin tuskin kukaan edes ymmärtäisi, että miksi. "Mutta sillähän oli kaikki niin hyvin."
Joo joo. "Ole oma-aloitteisempi, tee itse aloite". Mutta jos on tarpeeksi monta kertaa jätetty tai satuttanut itsensä, niin ei sitä vaan enää uskalla tai edes osaa. "Soita sinä sit jollekin". Kenelle, helvetti?? Kun ei oikeasti ole ketään. Ja ei, en oikeasti aio mennä kahvilassa tms. paikassa puhumaan jollekin tuntemattomalle. En halua, enkä edes osaisi.
Haluaisin vaan, että joku tekisi aloitteen ja haluaisi tutustua muhun juuri minun takiani. Voisin olla varma, että juuri sekä vain ja ainoastaan minusta ollaan nyt kiinnostuneita. Mutta ei. Eipä kai niitä kiinnostneita enää eteen osu, kun en käy missään.
Ärsytti aloittaa uudessa työpaikassa ja vastailla maanantaina työkavereiden kysymyksiin siitä, että mitä tein viikonloppuna? En mitään, koska ei ole ketään. Istun taas lauantain kotona niin, että loppuillasta tuli taas itku. Mutta eihän sitä kukaan uskoisi päältäpäin...että mulla ei ole ketään. Eli vian täytyy olla mussa. Mutta kun en ymmärrä, että mitä mä teen väärin tai että mikä mussa on vikana?
Kohta mä en jaksa enää. Tekisi melkein mieli heittää kännykkä roskiin, sillä ei mua kukaan kuitenkaan kaipaisi jos mua ei saisi kiinni.
Jos kävelisin baariin, saisi kyllä huomiota ja seuraa heti, mutta kuka sitä nyt jaksaa? Mulla on vaan niin helvetin paha olla tässä yksinäisyydessäni, että mä en enää kauaa jaksa. Ja sitten jos katoaisin, niin tuskin kukaan edes ymmärtäisi, että miksi. "Mutta sillähän oli kaikki niin hyvin."
Vastaukset 11
Vanhimmat
moi.kun luin tota sun juttuas,niin se oli ihan mun elämästä,oon yrittänyt alkaa harrastaa kaikkea,mut minkäs teet ku teet 2 vuoroa niin on aikas hankalaa ja ei mulle ketään soita eikä tuu käymäänkään ja tiedän todella hyvin miltä susta tuntuu ja olis niin kivä lähtee bulgariaan,mut en sinne yksin haluis lähtee,et jos haluut vaikka kirjoitella tai jutella niin mielelläni juttelisin.olen muuten kangasalta.
uudeltamaalta jos kaipaat juttuseuraa!!
moi.jos kaipaat vaikka juttuseuraa niin mulle voi aina kirjoittaa ja on mulla [email protected]/[email protected]
Mitä mä tätä Riinaa tunnen niin kovasti pitäisi kavereita olla, mutta ei vastaa kuitenkaan yhteydenottoihin, sitten jos vastaa niin ei ole mitään nättiä tekstiä :(
kukahon sä oot?
aikalailla samalta tuntuu myös minusta, yksin saa viikonloppunsa ja muutkin päivät viettää...kukaan ei kaipaa..kukaan ei välitä. tuntee itsensä vain täysin turhaksi ihmiseksi :(
Käännä koko homma nurin päin. Ota tehtäväksesi olla itse aoitteellinen. Aloita työtovereistasi, juttele heidän kanssaan aidosti yrittäen kuunnella ja kiinnostua heidän elämästään.
Itseesi käpertymällä ja odottamalla että ulkoapäin sinua autetaan ja rakastetaan, kääriydyt vain kuin simpukka itseesi, eikä sellainen ole omiaan vetämään ihmisiä luoksesi.
Lakkaa vaatimasta ja ala itse antaa. Aikaasi, kuuntelemistasi, luoksetulemista. Ujollekin se onnistuu, kun tekee asennemuutoksen. Kun ei käänny koko ajan itseen päin vaan yrittää avautua havaitsemaan ja kohtaamaan toista.
Harjoittele sosiaalisuutta ensin vaikka työtovereittesi kanssa. Kuka tietää, milloin he kutsuvat sinut viikonloppuna johonkin kivoihin grillijuhliin?
Nyt todenäköisesti viestität heille, ettet edes halua tulla häirityksi. Ehkäpä he pitävät sinua ylpeänä?
Kukaan ulkopuolinen ei pysty lukemaan ajatuksiasi, vaan he joutuvat tekemään päätelmänsä pelkän käytöksesi perusteella. Se ei ehkä ole reilua, mutta siitä ei pääse mihinkään että itseensä kääntyvät ihmiset on usein muiden mielestä hankalasti lähestyttäviä. Ihmisen, joka ei ota muihin kontaktia "muuten vaan" eikä olemuksensa puolesta vaikuta selvästi avoimelta sosiaalisille kontakteille, ajatellaan helposti viihtyvän parhaiten yksin. Useimmat viettää ennemmin aikaa sellaisten kanssa, joiden suhtautuminen on selvästi positiivista - usko pois, ei ne muutkaan halua tulla torjutuiksi.
Muita et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi. Jos selkeiden aloitteiden tekeminen ei vielä onnistu, oletko yrittänyt edetä pienin askelin eteenpäin? Jos tavallisten ihmisten lähestyminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta, harjoitella voi vaikka kaupan myyjien kanssa, esim. hymyilemällä kassalla tai kysymällä myyjältä jotain. Siitä voi pikkuhiljaa edetä vaativampiin asioihin. Edistys voi olla hidasta, mutta suunta on ainakin oikea.
Minulla on ehkä vähän sama tilanne kuin sinulla.En minäkään uskalla olla oma-aloitteinen.En uskalle puhua/lähestyä vieraita ihmisiä,syynä on varmaankin se kun on tarpeeksi monta kertaa "saanut nenilleen" yrittäessä.Niin ja baarista ei oikeita ystäviä/kavereita löydä...
Mua pelottaa. Mua pelottaa ja mä en oikein ymmärrä, että miksi? Nyt olisi tilaisuus laittaa viestiä uudelle ihmiselle, ihmiselle, kuka on samassa tilanteessa ja ymmärtäisi. Voisi nyt kirjoittaa jollekulle ja löytää ihmisen kenelle puhua ja ketä kuunnella. Jonkun, kenen kanssa jakaa jotakin. Jakaa sitten vaikka tämä tylsä arki, jos ei muuta ole tarjota.
Mutta kun pelottaa - niin säälittävää kuin se onkin. En uskalla vastata täällä ihmisten viesteihin...mutta mielelläni otan kyllä vastaan viestejä osoitteeseen [email protected]
samanlaisia ajatuksia