missään esillä?
Kävi joskus niin ikävästi, etten päässyt tuonne Kiasman suurnäyttelyyn ja nyt kiinnostaisi nähdä tuon erikoisen taiteilija töitä. Näyttelykirja on ja kansallisarkiston nettisivut tuttuja.
Tai tietääkö joku, onko lähinvuosina tulossa Palsasta näyttelyä jonnekin?
Kävi joskus niin ikävästi, etten päässyt tuonne Kiasman suurnäyttelyyn ja nyt kiinnostaisi nähdä tuon erikoisen taiteilija töitä. Näyttelykirja on ja kansallisarkiston nettisivut tuttuja.
Tai tietääkö joku, onko lähinvuosina tulossa Palsasta näyttelyä jonnekin?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ovat harvinaisen tökerösti tehdyt. Niistä näkee miksi tämän taiteilijan eliaikana esim. Kittilän kunta ei oikein lämmennyt tälle taiteilijalle.
Jos tahdot nähdä yhtä "tasokkaan" näyttelyn niin kannattaa mennä johonkin lastetarhaan. Siellä yleensä näkyy samanlaista jälkeä seinällä.
Lisäksi käymässäni näyttelyssä oli aika "rietas" yleisilme joka ainakin minua hiukan hävetti kun samaan aikaan paikalla oli Japanilaisryhmä joka häpeillen kahlasi näyttelyn ennätysajassa läpi.
En ymmärrä miksi tätä taiteilijaa hekutetaan.
tuon nimim. KOKENUT puheista, Palsa on voimakkaasti tunteita herättävä taiteilija eivätkä kaikki koskaan tavoita Palsan taidetta. Se ei silti tarkoita, että sellaiset tietäisivät taiteesta yhtään enempää kuin Palsan taidetta arvostavat vaan asia on juuri päinvastoin.
Tosi harmi, ettet ehtinyt nähdä Kiasman Palsa-näyttelyä, sillä tuskin hänen töitään kovin pian laajemmin on uudestaan nähtävänä. Sellaisten näyttelyiden järjestäminen on kallista ja vasinkin kun taiteilija on jo kuollut, kokoomanäyttelyitä on perin harvoin ja hyvin pitkin välein.
tapa vääntää aina asioita. Kun kysyn, missä töitä voisi vielä nähdä, niin joku (muka) kokenut vastaa, ettei kannata. Ihan mukava, että minua suojellaan moiselta kauheudelta, mutta kertonee enemmän vastaan pinnallisuudesta ja ahdasmielisyydestä, kuin taiteen ymmärtämyksestä.
Palsassa viehättää, ei niinkään hänen taidollinen puolensa, vaan juuri töiden aitous. Päiväkirjasta saa hyvän kuvan siitä intohimosta ja itselleen uskollisuudesta, joita harvoilla taiteilijoilla on. Päiväkirjan luettuani syntyi halu nähdä nuo työt "livenä", jolloin kokonaiskuva tuosta erikoisesta persoonasta olisi varmasti avautunut paremmin. Suurin osa taiteilijoista pyrkii miellyttämään, mutta Palsa häiritsemään, ja on siinä mestari.
Kyseinen kommentti oli vain pelkästään oma mielipiteeni kyseisen taiteilijan töistä. Se kai täällä on edelleenkin sallittua?
Te voitte ihan vapaasti olla ihan omaa mieltänne niistä eikä se minua häiritse.
Minua itseäni kiehtoo taide joka miellyttää omaa silmääni ja tämä taiteilija vain ei kuulu omiin suosikkeihini.
Eläköön mielipidevapaus!
täällä ja missä muualla tahansa esitetyt arviot taiteesta ja taiteilijoista ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, sehän on itsestään selvää. Samoin se, että taiteessa ei ole auktoriteetteja, jokainen mielipide on yhtä arvokas kaikkien muiden.
On hyvä myös muistaa, että taiteilijat tekevät työtään tosissaan ja vakavasti vaikka tekotapa ja näkemykset poikkeavat koko taiteen kirjon puitteissa. Käyttämällä sellaisia sanontoja kuin sinun "Jos tahdot nähdä yhtä "tasokkaan" näyttelyn niin kannattaa mennä johonkin lastetarhaan" ovat taiteilijan henkilöön meneviä loukkauksia, joilla ei ole pienintäkään totuuspohjaa.
Taiteilijan työtä pitää arvostaa siitä riippumatta pitääkö niistä vai ei. Esimerkiksi juuri Palsa teki taidettaan todella sydänverellä, niin banaali kuin tuo sanonta onkin. Ja hän myös vastasi tekemisistään toisin kuin monet hänen mollaajansa omistaan.
omasi, mutta eipä sitä kukaan kysynyt, eikä varmaan kaivannutkaan. Luetun ymmärtäminen ei liene vahvoin puolesi.
että vastasi tekemisistään? Siis millä tavoin vastasi enemmän kuin useimmat.
Tökkäsi vain silmään tuo lause, vaikka tämä on kaikki aloituksen aiheesta ohi..
provosoituu ihan tyhjästä?
Kyllä tänne mielipiteitä mahtuu.
jos koskaan, keskustelu täällä noudattaa orjallisesti aloitusta, se toimii lähinnä avauksena minne hyvänsä aiheen liepeillä rönsyävään keskusteluun.
Palsan elämäkerta on liian monipolvinen mahtuakseen tänne, kannattaa tutustua siihen lähteistä. Niistä selviää, miten hän vastasi tekemisistään.
Lyhyesti: hänen elämänsä ja varmaan myös kuolemakin olisi muodostunut toisenlaiseksi, jos hän olisi taipunut monilta tahoilta tulleeseen painostukseen ja suostutteluun. Hän jatkoi kuitenkin valitsemaansa ja oikeaksi katsomaansa taiteen linjaa ja vastasi siitä saamallaan halveksunnalla, puutteella ja viime kädessä terveydellään ja hengellään.
Minusta tuo kuulostaa lähinnä "sairauskertomus"-taiteelta.
Miksi muuten olisit alkanut Palsan taidetta arvostelemaan, kun siitä ei ollut puhe.
sairauskertomus-taiteen, sinun pitää määritellä, mikä on sairasta. Ja jotta voisit sen tehdä, sinun pitää määritellä, mikä on normaalia, tervettä ja hyväksyttyä. Ja juuri tätä prosessia vastaan Palsa taisteli taiteen keinoin - ihmisyyden puolesta ja naennäistä ja pinnallista kunniallisuutta sekä ahdasmielistä hyveellisyyttä vastaan.
Hän ei ollut sairas, vain kovan lapsuuden kokenut ihminen, joka purki pahaa oloaan taiteeseen rohkeudella ja intohimolla, josta useimmat vain haaveilevet.
Palsa ei muutanut tyyliään apurahojen, halveksunnan tai näyttelymahdollisuuksien takia, vaan uskoi siihen, mitä teki. Palsan taide (ja päiväkirja) on hurja selvitys ihmisyydestä. Hänen ongelmansa ovat sivistyneiksi itseään kutsuvat ihmiset, joilla ei ole halua tai edes rohkeutta katsoa, keitä he todellisuudessa ovat, mutta joilla on valtaa määritellä, mikä on hyvää taidetta.
Palsan taiteen ongelma ei ole itse taiteessa, vaan katsojassa. Vain harva on niin sinut oman seksuaalisuutensa tai vihansa kanssa, että pystyy noita töitä edes auttavan objektiivisesti käsittelemään. Palsan taiteen kuittaaminen määrittelemällä Palsa sairaaksi kertoo paljon enemmän määrittelijästä kuin määriteltävästä.
tarkoitin itsen terapoimistarkoituksessa tehtyä taidetta, pahan olon purkutaidetta.
Mitä sitten pitäisi ajatella kirjoittajasta, joka tavallaan tulkitsee kaikki Palsasta välinpitämättömät ahdasmielisiksi.
Luulisin, että Palsan teoksiin juuri subjektiivisesti suhtautuvat ovat niitä jotka vaikuttuvat. Objektiivisuus on jotain muuta.
muuta kuin terapia- tai myyntitaidetta?
Jos viittaat minuun (edellisen viestin kirjoittajana) niin en suinkaan tulkitse Palsasta välinpitämättömiä ahdasmielisiksi, mutta hänet löyhin perustein tuomitsevat kyllä.
Palsasta on helppo nähdä megalomaaniset kyrvät ja huutavat vaginat, ja kuitata ne (helposti) pornoksi. Paljon vaikeampaa on nähdä se, mitä hän todella yrittää sanoa, koska se ei ole miellyttävää. On paljon helpompi olla moralisti, tuomita muut ja nostaa itsensä jalustalle, kuin tutustua itseensä, ja aavistaa totuus.
Objektiivisuus Palsan yhteydessä on erityisen vaikeaa, koska teokset ovat voimakkaasti (inhon) tunteita herättäviä ja juuri nuo omat tunteet pitäisi objektiivisuudessa kuopata.
jos yleensä missään muussakaan, ei ole mitään objektiivista. Taideteos on aina subjektiivinen teko kuten on myös sen kokeminen, jokainen kokee sen omalla tavallaan.
Palsa ei suinkaan ole ainoa kuvataiteilija, joka haluaa näyttää teoksissaan maailmanmenon ja elämän piilotetut, vääristyneet ja epäoikeudenmukaiset puolet. Sitä ovat tehneet ja tekevät yhä monet taiteilijat, kukin omalla tavallaan eikä kyseessä välttämättä ole itseterapia vaikka se voi samalla sitäkin olla.
Paljon puhutaan taiteen "tehtävästä" (jota sillä mielestäni ei millään tavalla ole), että sen tulee olla "kaunista" ja sen pitää "ylevöittää" ja muuta vastaavaa roskaa; taiteen ei pidä mitään, se on. Sen ei liioin pidä julistaa, propaganda ei ole taidetta.
Taideteos on yritys tuoda esille taiteilijan sisäinen näkemys kuvattavasta olipa se sitten millainen hyvänsä. Taideteoksen "arvo" ei ole kiinni sen esittämisen kohteesta vaan esittämisen tavasta.
nyt on arvosteltu kautta aikain ihan oma-aloitteisesti. Ihmettelen vain kovasti mitä sanomaa niissä on muuta kun juoppohullun angstisia ja mielipuolisia mielihaluja ja haaveita. Jos sellainen teistä on taiteellista ja hienoa niin olkaatte vain hyvät!
yrittää nähdä maailman kauniina. Palsa kuuluu siihen yhteen prosenttiin, joka ei yritä, vaan on rehellinen, jopa inhorehellinen itselleen.
Suurin osa meistä runkkaa, ryyppää ja omaa erilaisia perverssioita, mutta kätkee ne ollakseen yhteiskuntakelpoisia. Palsan töissä viehättää juuri intohimoinen halu nähdä maailma sellaisena kun se yhdelle ihmiselle esittäytyy, ei kauniina auringonlaskuina, vaan inhimillisten tunteiden läpi, juopuneena, angstisena ja perverssioiden värittämänä. Se, millaisena se esittäytyy ei ole olennaista, vaan se, että tuo maailma on kuvattu rehellisesti, eikä muita mielistellen ja asioita kaunistellen, niin kuin pääosin on tapana. Palsan työt ovat hieno kurkistus yhden ihmisen pään sisälle.
Mutta toki asiaan vaikuttaa myös Palsan päiväkirjat, jonka kuvitusta nuo työt tavallaan ovat. Palsa käsittelee häpeilemättä sellaisia teemoja kuin kuolema, seksuaalisuus ja alkoholismi, jotka ovat yhteiskunnassamme yhä vahvoja tabuja, vaikka ollaan olevinaan niin avoimia.
Jos taiteesta etsii vain kauneutta tai ylevyyttä, niin tuskinpa Palsassa juurikaan mitään näkee.
Kalervo ei kuollut taiteeseen. Hän kuoli viinasta aiheutuneisiin komplikaatioihin. Hän oli alkoholista riippuvainen jo ennen kuin alkoi taiteilemaan. Useasti kun ryyppäsimme yhdessä hän ilkkui näitä "huuhaataiteilijoita" ja lautakuntia kuinka ne yrittävät olla hienompia kuin "me muut". Hän oli kyllästyny koko "hienosthon" niinkun hän sanoi. Joskus myös puhui paskaa muista lähistöllään olevista kollegoista enkä viitsi tässä mainita heistä nimillä. Ihmetteli monta kertaa että "mitä helvettiä net hänenki taithessa näkkee". Kuitenkin niiden "siivellä" oli mukavaa ryypätä kun viinaa ja rahaa riitti.
Kiinnostaisi vain nähdä oliko siinä elämänkerrassa tuommoisesta puhetta.
Elämänkertojahan voi kirjoittaa kuka vaan.
tuo viestisi millään lailla outoa ja yllättävää sisällä, samanlaisia taiteilijoita on riittänyt ja riittää vastakin. Taide on siitä omalaatuista, että ratkaisevaa ei ole se, mitä ja millainen taiteilija on vaan se, mitä hän saa aikaan. Yksi parhaita esimerkkejä tästä on Vincent van Gogh. Palsan taide elää jo omaa elämäänsä siitä riippumatta, mitä hän oli ja teki ja mitä siitä itse ajatteli.
kaveri. Buaaahhhhh......älä viitsi! Tekstisi paljastaa, ettet ole koskaan häntä tuntenut, mutta jollain pitää päteä. Säälittävää!
usko tai älä sillä minua se ei heilauta. Nimenomaan säälittävää se olikin. Meitä onkin niitä täällä kokonainen remmi mutta pari meistä on päässyt kuiville toivottavasti lopullisesti.
Että revippäs siitä ja kadehdi edelleen.
taiteilijoissahan on mielenterveyspotilaita siinä missä muissakin ammattiryhmissä. Pimeä pää näkee usein enemmän pimeyttä ja kerää sitä ympärilleen kurjuuden muodossa. Ja mitäpä sitä pystyy silloin muuta kuin kurjuutta veistämään tai maalaamaan?
Terve, tasapainoinen sielu löytää kauneutta ja kykenee sitä myös ilmaisemaan. Siten ei ole kyse mielistelystä tai kaunistelusta, vaan aidoista asioista. On olemassa myös joku prosentti joka näkee OIKEASTI kauneutta eikä vain yritä sitä väkisin vääntää.
Ja aitoahan on myös se että kuvaa omaa surkeuttaan. Ei kumpikaan poissulje toistaan. Kun on aidosti nuppi pimeenä niin silloin se on.