kirjan, jonka luin 80-luvun alussa. En muista kirjan ulkolaista kirjoittajaa, enkä teoksen nimeä (oisko ollut Paratiisisaari?), mutta siinä oli NELJÄ RATSASTAJAA.
Kirjastovirkailija löysi sen, kun esitin tahtovani lukea kuvauksen nekrofiilisesta ihmisestä kaunokirjallisesta teoksesta.
Minun mielestäni siinä teoksessa kuvattu miljöö ihmisineen oli kuin hektinen meno nykyaikaisessa kaupungissa, ja johon ollaan totuttu ja kasvettu kiinni. Ollaan päät sekaisin etsimässä jotain, joka vielä elähdyttäisi, kun kaikki tuntuu esineelliselle ja kuolleelle.
Kirjastovirkailija löysi sen, kun esitin tahtovani lukea kuvauksen nekrofiilisesta ihmisestä kaunokirjallisesta teoksesta.
Minun mielestäni siinä teoksessa kuvattu miljöö ihmisineen oli kuin hektinen meno nykyaikaisessa kaupungissa, ja johon ollaan totuttu ja kasvettu kiinni. Ollaan päät sekaisin etsimässä jotain, joka vielä elähdyttäisi, kun kaikki tuntuu esineelliselle ja kuolleelle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nekrofiilisistä ihmisistä. Esimerkiksi Erich Fromm on kirjoittanut asiasta kirjassaan Tuhoava ihminen ja eräs, muistaakseni suomalainen poliisi on kirjoittanut miehestä, joka peneskeli ruumishuoneella.
Näin Wikipedia nekrofiliasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nekrofilia
-yhteenliittymällä ei ollut esitetty seksuaalivietin noin räikeää tuhoavuutta kuin Wikipediassa tai Frommin kirjassa mainituilla. Mutta ehkäpä siinä olikin oleellista juuri nekrofiliaa myötäävä miljöö, ja tuhoavuus oli potentiaalisena olemassa mainituissa neljässä ratsastajassa heidän fantasioissaan. Kirjaa lukiessani löi vastaan tyhjyys ja torjunta kirjan henkilöiden-, upporikkaiden ihmisten elämäntapaa kohtaan.
Ehkä heidän kaltaisensa odottavat sodan alkamista, jotta he saisivat sopivia kohteita ja tyydytystä piileville intohimoilleen.
Tunnetko sinä, Nato, kaiken muun tyhjäksi, paitsi sen, kun tuotat toisille ihmisille heidän sydänjuuriaan myöten repivää tuskaa?