vauva 9kk ei syö

Tessu74

Meillä on reilut 9 kuukautta vanha poikavauva, ensimmäinen lapsi. Ongelmana on lusikkaruoan syöminen, joka vaikeutui entisestään reilu viikko sitten. Aloitimme lusikkaruoan tarjoamisen vajaan kuuden kuukauden iässä. Lapsi on koko ajan saanut rintamaitoa rinnasta niin paljon kuin on halunnut. Rintaruokintaa en ole kokenut esteenä lusikkaruoan syömiselle. On sujunut hyvin, että lapsi syö ensin lusikkaruokaa (määrät eivät ole koskaan olleet isoja, 1/3 - 1/2 sosepurkillista kerralla) ja sen jälkeen rintamaitoa. Joskin olen saanut olla tarkka, että lapsi saa lusikkaruokaa oikealla hetkellä. Liian nälkäisenä hän on vain alkanut itkeä lujasti ja vaatinut rintaa.

Lusikkaruoan syöminen ei ole missään vaiheessa ollut ilonaihe vauvallamme, mutta mitä vanhemmaksi poika on tullut, sitä enemmän hän on alkanut osoittaa mieltä, kun lusikkaruokaa yritetään tarjota. Tämän hetken tilanne on se, että lapsi alkaa vähintäänkin kitistä ja vastustaa kovasti koko kropallaan, kun hänet yrittää laittaa syöttötuoliin. Pää kääntyy pois eikä suu aukea millään, ja lapsi huutaa. Jos oikein houkuttelee ja televisiosta sattuu tulemaan jotain mielenkiintoista, voi saada lusikallisen tai pari menemään ruokaa suuhun. Tällä hetkellä saa olla tyytyväinen, jos lapsi syö edes hedelmä- tai marjasosetta muutaman lusikallisen. Vielä vähän aikaa sitten edellä mainitut soseet menivät lähes poikkeuksetta helposti alas. Ruokaisammat soseet lapsi valuttaa automaattisesti suusta pois.

Lapsellemme on tarjottu monipuolisesti marja- ja hedelmäsoseita. Hänelle on tarjottu myös ruokaisampia soseita, mutta niistä hän on hyväksynyt vain kasvis-kalkkunasoseen. Ruokaisampien soseiden ja aamu/iltapuuron syöminen on aina ollut vaikeaa. Olemme tarjonneet lapselle seuraavat ateriat (tämä on vain ideaali, joka ei todellakaan toimi tällä hetkellä): 1. aamupala (puuro houkuttimena marja/hedelmäsosetta), 2. lounas (kasvis-kalkkuna, porkkanasose tms. houkuttimena marja/hedelmäsose), 3. välipala (marja- tai hedelmäsose), 4. päivällinen (kasvis-kalkkuna tms. houkutin) ja 5. iltapala (puuro houkutin)

Pakottamista olemme yrittäneet välttää, mutta tuputtaminen on varmasti mennyt liiallisuuksiin useita kertoja. Ja show - lelut, tv - on joka kerta päällä syömisen yhteydessä, koska se on ollut ainoa keino saada lapsi syömään. Pelkään, että lapsi saa traumoja ja alkaa inhota syömistä, joten tänään päätin vain lisätä rintamaitoruokintaa ja olla stressaamatta lusikkaruoasta. Olen myös antanut hänen syödä vaikka jokaisella aterialla pelkkiä marja- tai hedelmäsoseita, että hän saa edes jotain muuta ravintoa kuin rintamaitoa. Ja ongelmat ovat samanlaisia, oli syöttäjänä sitten isä tai äiti.

Onko meillä syytä olla huolissamme? Miten meidän pitäisi toimia? Kannattaako yrittää pitää kiinni viidestä ruoka-ajasta? Onko ok, jos antaa vain sellaista ruokaa, mitä lapsi vähiten inhoaa? Vai pitäisikö vain imettää ja odottaa, että lapsi itse haluaa lusikkaruokaa? Lapsi laittaa kyllä mielellään porkkanaa, omenaa ja leipää itse suuhun ja pureksii niitä, mutta sylkee sitten kaikki ulos. Ei kai osaa niellä. Miten lapsen saisi nielemään ruokaa? Lapsi juo vettä nokkamukista. Edes veden avulla nieleminen ei onnistu. Hampaita lapsella on neljä alhaalla ja neljä ylhäällä. Syömättömyyttä on ollut aikaisemmin hampaidentulon yhteydessä, mutta ei näin pahaa. Unikoulu aloitettiin pari viikkoa sitten, ja se on toiminut melko hyvin. Lapsi ei saa nykyään öisin maitoa, mutta nyt yhtäkkiä ei maistu puuro yhtään aamulla, vaikka lapsen on pakko olla nälkäinen ja vaikka isä yrittää tarjota ruoan. Syömälakosta huolimatta lapsi vaikuttaa iloiselta ja energiseltä, joskin hän on takertuvainen varsinkin äitiinsä, mutta se kuulunee ikävaiheeseen. Painoa on tällä hetkellä 10 kiloa. Imetyksen olen ajatellut lopettaa, kun lapsi täyttää vuoden.

Mikä neuvoksi?

6

3017

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyttö kohta 9 kk:ta

      itse tuskailin samaa muutama päivä sitten täällä palstalla. Nyt ollut kohta 5 päivää että ei maistu kuin maito ja hedelmäsoseet ja puuro. Ennen upposi kaikki. Meille puhkesi juuri hammas alas, vasta ensimmäinen joten epäilen että liittyy siihen.

      Meillä myös muut asiat kiinnostavat enemmän kuin itse syöminen, pakko vain luottaa että kyllä se sitten alkaa syödä kunnolla kun taas aika on, itsekkin vaan miettii sitä 5 x päivässä syöttämistä ja maitoa pitäisi mennä vähintään 0,5l.

      Itse en anna liikaa imelää, että ei totu vain sen makuun ja sitten ei peru/liha hässäkät kelpaa.
      Mutta voimia meille molemmille =).

    • 2222

      Meillä ei ole syöminen ollut ihan noin hankalaa. Mutta kokeilepa antaa jotain sormiruokaa näperreltäväksi ja itse syötäväksi ja samalla lapioit sitä lusikkamössöä suuhun, josko menisi huomaamatta alas asti.
      Noita lakkoja tulee ja menee, anna lakkoilla. Ja jotkut vain ovat pieniruokaisia. Jos ipana on tyytyväinen ja terve, niin älä stressaa, luultavasti syö ihan tarpeeksi.Ja seuraavalla viikolla saattaa jo tuntua että ipana syö teidät vararikkoon. Eikä se äidinmaito ole yhtään huonoa ruokaa tuonikäiselle, varsinkaan jos et ole vielä viemässä hoitoon jolloin tissiä ei ole tarjolla.

    • Lapsesi on

      edelleen imeväisikäinen. Eli nimensämukaisesti saa suurimman osan energiantarpeestaan rintamaidosta.

      Poikasi on kymmenkiloinen, eli ihan reilun kokoinen. Ei ole mitään syytä tyrkyttää enempää kuin suostuu syömään. Tuo vaihe menee kyllä ohi, usko pois!

      Terv., Äiti ja kaksi pitkään imetettyä ja juuri tuossa iässä huonosti (muuta kuin rintaa) syönyttä lasta

      ps. kunhan ovat vuoden täyttäneet, ovat alkaneet
      syödä ihan itse ja reilusti, joten odota ja rauhoitu.

    • sama juttu

      Meillä oli täysin sama juttu, kesti kolmeviikkoa. Vein pojan lääkäriinkin eikä mitään ollut. Lapsi ei syönyt oikeastaan muuta kuin maitoa ja vähän leivän ja hedelmän palasia (kurkun, kiivin ja päärynän palaset menivät parhaiten kun sai itse syödä sormin)
      Lääkärissä sanottiin, että ei hätää kunhan saa nesteitä tarpeeksi ja syö sitten sen mitä syö. Lopetin lusikka ruuan tuputtamisen pariksi päiväksi kokonaan, herkuteltiin vain hedelmänpaloilla. Ja kun parin päivän päästä koitin lämpimiä lusikkaruokia, ihme lapsi jopa suostui vähän syömään. Vieläkään ei mene mitään huimia määriä mutta ihan selvästi paremmin maistuu. Kuulemma muillakin on ollut tälläisiä vähän pahempi syömis lakkoja 9-10kk iässä.

      Eli luulen että teilläkin menee ohi itsestään. Ymmärrän huolesi, olin itsekin tosi huolissaan pojastani.

    • täälläpäin...

      meidän poika on myös 9kk ja risat...ei ole syönyt pariin viikkoon lainkaan mitään lusikalla...vellit ja maito ainoastaan kelpaa. aluksi luulin että se johtuu nuhasta, sitten hampaista, mutta kai tämä on sitten vaan jonkinlaista protestointia...

    • Ansku...82

      Meillä on reilut 10 kuukautta vanha tyttölapsi joka on ollut todella huono syömään aina. Ongelma alkoi jo noin 4kk ikäisenä, kun rupesi vastustamaan äidinmaidon korviketta tuttipullosta. Pää kääntyi poispäin aina kun yritti tarjota tuttipulloa. Lopullisesti tyttö kieltäytyi juomasta tuttipullosta noin 8kk ikäisenä. Siitä asti ei ole suostunut juomaan äidinmaidon korviketta edes nokkamukista. Soseiden syöntikin on takunnut aina. Noin 4kk iässä hedelmäsoseet meni kohtalaisen hyvin, mutta siitä eteenpäin syöminen on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Yritämme edelleen saada menemään 5kk ruokaa, koska 8kk ruokia lapsi kakoo. Ja meilläkin tyttö vastustaa jokaista lusikallista koko kropallaan. Suu aukeaa vain jos kädessä on riittävän mielenkiintoinen lelu ja kun kiinnostus leluun loppuu niin tyttö pudottaa lelun käsistään eikä suostu avaamaan suutaan lusikalle. Ruokaa menee siis myös vaihtelevia määriä (eli muutama lusikka tai vähän enemmän) Nykyään tyttö on ruvennut pitämään sosetta vain suussaan eikä meinaa edes nielaista sitä. Leivänpaloja, juustoa ja maissinaksuja suostuu kyllä syömään ilman vastusteluja ja vettä menee nokkamukista, joten kieltäytyminen liittyy lusikalla tarjoiltaviin ruokiin. Kaikki päivät menee ruokien kanssa takutessa. Onko muilla ollut vastaavia ongelmia ja mitenkä olette selvinneet niistä. Neuvolassa ollaan täysin neuvottomia ja puheterapeutin aikaa odotellaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2850
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1321
    Aihe