Kouristukset tulivat saman tien, kun lääke pääsi hänen suoniinsa. Anes tunsi miehen hätkähtävän vierellään ja pomppaavan lattialle. Hän puri huuliinsa kouristusten aikana, tunsi kitkerän veren valuvan kurkkuunsa tuoden hiukan helpotusta janoon. Taas se alkoi.
Lopulta hän rentoutui, kouristukset lakkasivat, ja hän jäi makaamaan henkeään haukkoen hikisiin lakanoihin kietoutuneena. Jostain ilmestyi käsi joka pyyhkäisi likaiset hiukset pois hänen kasvoiltaan.
-Oletko kunnossa?
Anes täytti keuhkonsa ilmalla, tunkkaista, paksua ilmaa.
-se johtuu vain lääkkeistä, Anes vastasi viimein. Huone pyöri vielä, joten hän puristi silmänsä kiinni.
-Mihin se auttaa?
Helvettiäkö se uteli, menisi pois ja antaisi hänen kuolla, tai vielä parempaa, kuolisi, jotta hän voisi imeä kaiken ihanan veren...
-Sen pitäisi viedä verenhimo poies, Anes vastasi lopulta. Miten ohuelta ja heikolta hänen äänensä kuullostikaan.
-Auttaako se?
-Näyttääkö se siltä?
Anes avasi silmänsä. Mies seisoi sängyn vieressä, kumartuneena hänen ylleen. Hetken Anes oli varma näkevänsä sykkivän valtimon hänen kaulallaan.
Mies hätkähti, ja nousi kiireesti pystyyn.
-Haluatko jotain? äänessä kuulsi pelko, mutta se oli kätketty taitavasti huolen alle. Anes käänsi päänsä pois.
-Vain verta.
-Eikös lääkkeen pitänyt...
-niin piti! Anes huudahti.
-Sen piti tehdä niin paljon, mutta se saa vain haluamaan lisää verta, eikä sen käyttöä voi lopettaa, koska siihen jää koukkuun!
Mies seisoin hetken vilkuillen epäröiden ovelle ja sitten taas häneen. Anes näki epäröinnin muuttuvan pättäväisyydeksi, kun mies katsoi häneen.
-Odota.
Mies katosi keittiöön ja Anes kuuli kolinaa. Kohta mies ilmestyi takaisin kädessään puukko, likainen ja ruostunut.
Nyt minä kuolen, Anes ajatteli ja ajatus toi hänelle hetken helpotusta. Mies istui sängyn reunalle ja Anes sulki silmänsä odottaen iskua suoraa sydämmeen.
Iskua ei kuitenkaan tullut.
Sen sijaan Anes tunsi huulillaan jotain kosteaa.
Verta.
Anes avasi suunsa ja tunsi rautaisen maun, avasi silmänsä ja katsoi ihmeissään miestä. Mies oli viiltänyt peukalonsa tyveen, eikä verta tullut paljon, mutta Anes tarttui käteen ja nuoli haavaa.
mies veti kätensä pois.
-Minä autan sinua, hän sanoi ja katsoi Anesia silmiin, Mutta vain jos sinä annat minun auttaa.
Anes veti kasvoilleen hymyn. Tietysti. Tietysti.
Sori kun on näin lyhyt...
Lopulta hän rentoutui, kouristukset lakkasivat, ja hän jäi makaamaan henkeään haukkoen hikisiin lakanoihin kietoutuneena. Jostain ilmestyi käsi joka pyyhkäisi likaiset hiukset pois hänen kasvoiltaan.
-Oletko kunnossa?
Anes täytti keuhkonsa ilmalla, tunkkaista, paksua ilmaa.
-se johtuu vain lääkkeistä, Anes vastasi viimein. Huone pyöri vielä, joten hän puristi silmänsä kiinni.
-Mihin se auttaa?
Helvettiäkö se uteli, menisi pois ja antaisi hänen kuolla, tai vielä parempaa, kuolisi, jotta hän voisi imeä kaiken ihanan veren...
-Sen pitäisi viedä verenhimo poies, Anes vastasi lopulta. Miten ohuelta ja heikolta hänen äänensä kuullostikaan.
-Auttaako se?
-Näyttääkö se siltä?
Anes avasi silmänsä. Mies seisoi sängyn vieressä, kumartuneena hänen ylleen. Hetken Anes oli varma näkevänsä sykkivän valtimon hänen kaulallaan.
Mies hätkähti, ja nousi kiireesti pystyyn.
-Haluatko jotain? äänessä kuulsi pelko, mutta se oli kätketty taitavasti huolen alle. Anes käänsi päänsä pois.
-Vain verta.
-Eikös lääkkeen pitänyt...
-niin piti! Anes huudahti.
-Sen piti tehdä niin paljon, mutta se saa vain haluamaan lisää verta, eikä sen käyttöä voi lopettaa, koska siihen jää koukkuun!
Mies seisoin hetken vilkuillen epäröiden ovelle ja sitten taas häneen. Anes näki epäröinnin muuttuvan pättäväisyydeksi, kun mies katsoi häneen.
-Odota.
Mies katosi keittiöön ja Anes kuuli kolinaa. Kohta mies ilmestyi takaisin kädessään puukko, likainen ja ruostunut.
Nyt minä kuolen, Anes ajatteli ja ajatus toi hänelle hetken helpotusta. Mies istui sängyn reunalle ja Anes sulki silmänsä odottaen iskua suoraa sydämmeen.
Iskua ei kuitenkaan tullut.
Sen sijaan Anes tunsi huulillaan jotain kosteaa.
Verta.
Anes avasi suunsa ja tunsi rautaisen maun, avasi silmänsä ja katsoi ihmeissään miestä. Mies oli viiltänyt peukalonsa tyveen, eikä verta tullut paljon, mutta Anes tarttui käteen ja nuoli haavaa.
mies veti kätensä pois.
-Minä autan sinua, hän sanoi ja katsoi Anesia silmiin, Mutta vain jos sinä annat minun auttaa.
Anes veti kasvoilleen hymyn. Tietysti. Tietysti.
Sori kun on näin lyhyt...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tä stoori on tosi hyvä, pikkasen on sulla ongelmia oikeinkirjoutksen ja kappalejaon kanssa, mutta oletan ettet oo (ainakaan vielä) mikään suomen kielen maisteri jotenka so... Ei sillä että täällä hirveen usein ihan virheetötnä tekstiä pääsis lukemaan... Jatka ihmeessä!