Enpä tiedä kyllä ollenkaan mitä päässäsi liikkuu, enhän ole ajatustenlukija (tässä tapauksessa haluaisin olla). Ymmärrän jos ei kiinnosta, ymmärrän jos kiinnostaa, ymmärrän tietynlaisen pelon asiaan liittyen, ymmärrän vaikka mitä, mutta en todellakaan ymmärrä jatkuvaa ristiriitaista käytöstä. Olen kyllä monta monituista kertaa ajatellut mielessäni, että herää pahvi, kun ei kerran tilanteet ota edetäkseen niin eiköhän ole aika uskoa ettei tämä tästä muuksi muutu jatkossakaan...ja juuri silloin ilmestyt jostain paikalle ja katsot tavalla joka ei jätä mitään arvailujen varaan. Olen taas sekaisin kuin pahainen teini päiväkausia, ja kuitenkaan mitään ei tapahdu. Elämäntilanteet on tietysti molemmilla mitä on, ja teot on jokaisella omassa hallinnassa, mutta tunteita ei pysty muuttamaan tahdonvoimalla. Mielelläni luopuisin haluistani ja tunteistani sinua kohtaan ja olen väkisin yrittänytkin niin tehdä, mutta en pysty suhtautumaan neutraalisti sinuun. Olisi varmasti paikallaan puhua asia selväksi, mutta olen siinä kohtaa melkoinen pelkuri, etkä omalla käytökselläsi mitenkään helpota asioita. Olisi ehkä parempi, että pysyisit poissa unistanikin, mutta siihen emme voi kyllä kumpikaan vaikuttaa, elelet päänupissani yöaikaan ihan omaa elämääsi.
Voihan V....
In my dreams only?
81981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
päiväsaikaan avata omia ajatuksiaan? Ehkä se toinenkin avaisi siten omiaan? Asiahan ei minulle kuulu mutta tuli mieleeni tuollainen.
Itse haluaisin ratsastaa pitkin jonkun päänuppia öisin kiitolaukkaa tukka hulmuten. Se se olisikin jotain se. Nimittäin se että tukka hulmuaisi.
saanko lainata noita sanojasi laittaisin bumerangina takaisin..,
samoin ajattelen minä. Kumpikaan ei suoranaisesti sano ääneen sitä mitä ajattelee, mutta luulenpa, että ajatellaan samoin.
Minä ainakin olen pelkuri sanomaan ajatuksiani, ehkä se on myös jonkinlaista ujoutta?!
Kumpa saisimme tilaisuuden puhua ajatuksistamme ja miettiä, että entäs sitten?!
samat on mietteet minullakin, kyllä kai sitä teinistä eroaa siinä mielessä, ettei halua ottaa turhia riskejä elämässään, vaikka joskus tuntuu, että pitäisi uskaltaa...Sopivassa tilanteessa aion asian hänen kanssaan puheeksi, kunhan se tilaisuus vaan tulisi...
Onhan meitä samantyyppisessä tilanteessa olevia paljon, ja täällä me palstalla tunteitamme puretaan, kun ei oikeassa elämässä rohjeta. Ihan jokaisen tosielämän toimintaan vinkkaavan kanssa olen samaa mieltä; siten ne asiat pitäisi selvittää. Muutaman kerran olen vakaasti päättänytkin että kunhan seuraavan kerran kohtaamme, sitten toimin...mutta ne tilanteet ovatkin olleet pitkän aikaa aina sellaisia että muitakin on ollut paikalla ja vähän muunkinlaista häiriötekijää on ollut välissä. Ja jos näitä esteitä ei olisi ollut, en tietenkään voi olla varma että kantti olisi kestänyt siltikään. Tässä meidän tapauksessa olen kyllä unistani jotain vihjannut, mutta en niistäkään ole selkeästi kertonut, enemmän huumorin varjolla ja puhelimeen viestimällä; tämänkin kun olisi tehnyt kasvotusten niin olisi pystynyt paljon päättelemään toisen reaktioista. Sitten asioihin liittyy kaikenlaista epäselvyyttä ja hämminkiä, puolin ja toisin kumpikin on monen eri tekijän summana mennyt sekaisin toisen ajatuksenjuoksusta. Meidän keskinäiset tekemisissä olemiset on liittyneet aika vakaviin asioihin oikeassa elämässä, ja sitten jotenkin itse saatoin tilanteen siihen pisteeseen etten vaan enää uskalla ottaa suoraa yhteyttä. Ohimennen näemme jatkuvasti, mutta ei siinä ole sitä todellista tilaisuutta tullut...no seli seli vaan, itseäni yritän vissiin vakuutella:)
kun näitä samanlaisia tapauksia on maa väärällään. Olen käyttäytynyt itse omaa ihastustani kohtaan niin ristiriitaisesti, että itse sekoaisin vastaavan käytöksen edessä. Syy, miksi käyttäydyn niin on, että olen pelästynyt näitä omia tunteitani. Haluan rakastaa, enkä kuitenkaan halua, koska elämäntilanteista johtuen koko juttu on niin kovin hankala. Enkä edes tiedä hänen tunteistaan, joskin aavistelen jotain...
sillä erotuksella, että olen nainen ja ihastukseni kohde ei ole alkujaan suomalainen. Naiset käyvät tummiin miehiin kiinni kuin sika limppuun. En haluaisi kuitenkaan toimia näin, mutta...kun mitään ei tapahdu....homma ei etene...huoh. En näe häntä, kuin työssäollessaan julkisessa paikassa. Olen muutaman kerran jotain jutunjuurta yrittänytkin, lähinnä kyselemällä hänen alkuperäänsä yms. Seuraavalla kerralla olen taas tuntenut itseni niin ujoksi, etten ole uskaltanut vilkaistakaan. Ristiriitaista käytöstä siis täälläkin. Olen miettinyt, menenkö seuraavan kerran sanomaan suoraan, olevani häneen ihastunut ja sattuisiko hänkin olemaan minuun edes vähän ihastunut... Ei kai tässä loppujen lopuksi ole mitään menetettävää, vai onko...
Selvennökseksi:)