on aika hankala tapaus.
Mietin tuossa kanssa että oispa mukavaa jos ois vaikka sellainen naapurissa asuva kiva lapsellinen pariskunta joka oikeesti haluais olla ystäviä siis niinkuin sillä tavalla et vois vaan soittaa kelloo (TIETYSTI klo ajasta ja sopivuussäännlidtä riippuen)kysyä et keitettäiskö kahvit. No ehkä toi ovikellon soitto oli liikaa mut jolle vois laittaa vietiä ja kysyä et tippuisko kahvit?
Jotenkin tää nyky elämä on niin hektistä ja oman edun tavoittelua ettei sitä siinä enää huomaakkaan kun yht äkkiä ollaan vaan ja huomataan et ois tuonkin puistossa tavatun äidin kanssa voinut olla kiva vaihtaa numeroita vaikka ja lapsetkin tykkäs kovasti leikkiä keskenään..
ENkä nyt puhu siitä et oltais vallan aina perheen kesken ilman ystäviä, vaan puhun siitä et miten toi hiekkalaatikko puisto tuttavuus saatais jollakin tavalla menemään eteenpäin..
ENkä puhu siitä et oltais ku paita ja peppu, ehkä tuokin ystävyys kuuluu enemmän tuonne murkku ikään..
vaan puhun ihan sellaisesta seurasta jota voi kysellä jos nyt sattuu oleen illalla tai viikoloppuna hetki jonka vois viettää muidenkin ihmisten surassa.. ..pieni soitto et moi saako tulla leikkiin tai vaikka aikuiset vaan rupatteleen keskenään.. Vai tarvitaanko tähänkin jo monen vuoden ystävyys??
Kaippa siellä nyt joku nauraa et hei äippä hanki elämä, mut oikeesti se mulla on jo, mutta sosiaalisena ihmisenä ois kivaa jos ois sellasia kahvi kavereitakin.. .ku tuntuu et paljon elämä tosiaan vaan hurahtaa ohi ilman et kerkiää ees huomaamaan et olipas siinä mukavan oloinen äippä ja sit se jo menikin ohi..juttu jäi kesken ja seuraavan kerran tavatessa ei enää mitää muisteta siitä keskustelusta
Vai onko se tosiaan niin et se mikä on puistossa jääkööt sinne ja sit illalla/viikoloppuisin on eri maailma..??
-laitelkaahan ajatuksia ja mietteitä..
Mietin tuossa kanssa että oispa mukavaa jos ois vaikka sellainen naapurissa asuva kiva lapsellinen pariskunta joka oikeesti haluais olla ystäviä siis niinkuin sillä tavalla et vois vaan soittaa kelloo (TIETYSTI klo ajasta ja sopivuussäännlidtä riippuen)kysyä et keitettäiskö kahvit. No ehkä toi ovikellon soitto oli liikaa mut jolle vois laittaa vietiä ja kysyä et tippuisko kahvit?
Jotenkin tää nyky elämä on niin hektistä ja oman edun tavoittelua ettei sitä siinä enää huomaakkaan kun yht äkkiä ollaan vaan ja huomataan et ois tuonkin puistossa tavatun äidin kanssa voinut olla kiva vaihtaa numeroita vaikka ja lapsetkin tykkäs kovasti leikkiä keskenään..
ENkä nyt puhu siitä et oltais vallan aina perheen kesken ilman ystäviä, vaan puhun siitä et miten toi hiekkalaatikko puisto tuttavuus saatais jollakin tavalla menemään eteenpäin..
ENkä puhu siitä et oltais ku paita ja peppu, ehkä tuokin ystävyys kuuluu enemmän tuonne murkku ikään..
vaan puhun ihan sellaisesta seurasta jota voi kysellä jos nyt sattuu oleen illalla tai viikoloppuna hetki jonka vois viettää muidenkin ihmisten surassa.. ..pieni soitto et moi saako tulla leikkiin tai vaikka aikuiset vaan rupatteleen keskenään.. Vai tarvitaanko tähänkin jo monen vuoden ystävyys??
Kaippa siellä nyt joku nauraa et hei äippä hanki elämä, mut oikeesti se mulla on jo, mutta sosiaalisena ihmisenä ois kivaa jos ois sellasia kahvi kavereitakin.. .ku tuntuu et paljon elämä tosiaan vaan hurahtaa ohi ilman et kerkiää ees huomaamaan et olipas siinä mukavan oloinen äippä ja sit se jo menikin ohi..juttu jäi kesken ja seuraavan kerran tavatessa ei enää mitää muisteta siitä keskustelusta
Vai onko se tosiaan niin et se mikä on puistossa jääkööt sinne ja sit illalla/viikoloppuisin on eri maailma..??
-laitelkaahan ajatuksia ja mietteitä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä on ollut pari vuotta tuollaiset naapurit. Keittelemme kahveja, rupattelemme, pistäydymme toistemme ovilla ilman turhia ennakkovaroituksia ja menemme aina samaan aikaan tyttäriemme kanssa ulos. Miehet tekevät omia juttujaan, ja me vaimot puhelemme omista asioista. Käymme yhdessä taloyhtiön saunavuoroilla (miehet ja naiset tietty erikseen) ja grillaamme pihassa.
Jopa samanikäisten tyttöjemme hoito saatiin järjestymään siten, että palkkasimme yksityisen hoitajan, joka on vuoroviikoin naapurikämpässä ja vuoroviikoin meille. Näin jaamme ruuanlaitto- ja siivousvastuun. Arvaa, onko hirveää, kun nuo naapurit muuttavat tänä lauantaina pois!! Tilalle muuttaa joku parikymppinen dink-pariskunta.
Onneksi pihapiirissä on muitakin nuoria perheitä ja leikkipuistosta on tullut kavereita. Vauvauinti ja muskari ovat olleet henkireikiä, kun sielläkin saa höpöttää. Syksyllä lähdemme seurakunnan perhekerhoon. Kyllä noi perheystävät ovat tärkeitä. Olettaen tietysti että sekä lasten ja aikuisten kemiat kohtaavat. Luo turvallisuutta ympäristöön kaikin tavoin, kun ihmiset tuntevat toisensa! Odotan jo sormet syyhyen, että lapset lähtevät päiväkotiin ja kouluun siinä mielessä, että pääsen noihin tarhan ja koulun vanhempaintoimikuntiin.
Etkö vois itse kysyä ja ehdottaa että hei mennäänkö kahville jokukerta, tai että tuletteko joskus meille leikkimään? Sit vaihdatte numeroita ja rupeette käymään toistenne luona.
Taitaa vika olla peilin toisella puolen!
helppoo oo, et vaihdetaan numeroita ja aaletaan kyläileen, pitäähän siin nyt sit klikata montakin nappulaa yhteen..
meillä se alko sillai pikkuhiljaa..ensin silloin tällöin ja kohta jo soiteltiin useammin viikossa et tippuisko sitä kahvia. vaikkei nyt ihan naapureita ollakkaan, niin silti nähään paljon..välimatkaa linnuntietä 400m.
toi naapuruus juttu jota tuolla ylhäällä mainosti ois tosi hieno juttu..nyt vaan odotellaan et mein eläkeläis ja lapseton pariskunta ymmärtäis muuttaa pois ;).. ihan mukaviahan nuokin on mut ois se tietysti ihan eri asia jos siinä asuis tollainen samanhenkinen ja samassa tilanteeessa oleva pariskunta..
Mulla on tosi ahdistava olo sen takia, kun noi ykkösluokan naapurit lähtevät muutaman päivän kuluttua pois. Onneksi he eivät muuta kovin kauas. Seinän takana asuu juuri avioitunut nuoripari, ja rouva vielä opiskelee. Tässä yhtenä päivänä hän kovasti kyseli kaikennäköistä lapsenhoidon ja opintojen yhdistämisestä jne. Mä tietysti jo hieroin käsiäni, että nyt niillekin tulee vauva. Saas nähdä. Kyllä seinän takana oleva mukava kahviseura on parasta, mitä kotiäidillä voi olla.
paljon hyviäkin ystäviä ihan kysymällä siellä hiekkalaatikolla (tai missä tahansa muualla) tapaamaltani ihmiseltä, että tuletko meille kahville tai koskas tavataan uudelleen. Kaikki ovat toistaiseksi ilahtuneet kutsusta ja kaikkien kanssa on toteutettu suunnitelma. Osan kanssa ollaan ystävystytty paremmin ja osa on jäänyt siihen, että minä aikani aina otin yhteyttä ja sitten kyllästyin.
Kannattaa ihan rohkeasti tehdä aloite, sillä sitä samaa ne muutkin toivovat, että saisivat naapurista ystävän.
ja muuttakaa meidän naapuriin. Minä se vasta olen semmonen sosiaali pörrääjä joka eläisi mielellään maalla niin että ovi voisi olla aina auki mutta niin että naapureita olisi pilvin pimein kahvilla poikkeemassa.
Täällä myös samasta haaveileva. Aina kun joku muuttaa ja tilalle on tulossa uusi, odotan innolla josko nyt olisi joku perhe muuttamassa, mut aina on saanut pettyä...
Yksi samanikäinen äiti samanikäisen lapsen kanssa tuossa naapurissa asuukin ja ollaan puolin ja toisin kahviteltukin, mut tämä ihminen on tosi rasittava(kehuskelee kokoajan mitä HÄNEN muksu osaa ja ihmettelee isoon ääneen että kun saman ikäset lapset, miksei meillä jo osata?!) Hän on sellainen, vertailija ja minä minä -tyyppi:( Sellaista ei kauan jaksa ja nyt sai pettyä siihen et naapurissa olis kaveri, mut tosi vaikea tapaus.
Meidän lapsiperhe muutti talvella isoon rivitalo miljööhön, täällä asuu paljon perheitä ja lapset ovatkin jo tutustuneet varmaan kaikkiin lapsiin.
Ja itse olen tutustunut naapureiden lapsiin mutta kuinka saada puheyhteys vanhempiin?
Olen aina tervehtimässä,jos pihalla näen. Hiekkiksellä meillä ei enää istuta ja nuorimmainenkin istuu vasta syksyllä..tai ensi keväänä.
Seinänaapurimme ei edes tervehdi, en saa katsekontaktiakaan kyseiseen naiseen,jolla on myös lapsia :(
Olen nähnyt kuinka naapurit yhteisellä pihalla grillaavat,istuvat iltaa mutta jotenkin helpompaa olisi jos joku tulisi puhumaan minulle alkuun tai pyytäisi mukaan.
Tiedän että jos aikoo saada kavereita on oltava itse aktiivinen. Niinhän sitä lapsillekin opetetaan, mutta kyllä se on niin vaikeaa näin vanhemmalla iällä:) harmi..sillä kavereita ja kahvitteluseuraa tämäkin mamma kaipaisi pitkiin kesäiltoihin,jotka ovat vasta aluillaan.
Saa nähdä saanko kavereita :)