Niinpä niin taas on kesä ja kesäloma.
Olen 25 vuotias mies ja vietän ensimmäistä työssä ansaitsemaani kesälomaa.
Yksin.
Olen töissä yksin kun kukaan ei ahlua olla kanssani tekemisissä ellei se töiden kannalta ole välttämätöntä.
Vapaa-aikani olen viettänyt yksin kun kukaan ei koskaan soita ja jos itse soitan niin saan kuulla mitä ihmeellisimpiä tekosyitä siihen ettei kerkee/jaksa yms. Siis mikäli yleensä viitsivät vastata. Yleistä myös on se että lyövät luurin korvaan.
Sosiaalista elämää minulla ei ole.
Olen myös monesti kuullut että minua ei kaivata tai haluta seuraan ja että olen vastenmielinen tapaus.
Koskaan ei kukaan tuttavistani joita minulla on menneisyydestäni kouluajoilta jne. pyydä minua lähtemään kaljalle, elokuviin, kahville, lenkille, risteilylle tai muuhunkaan sellaiseen. Keskenään kyllä menevät mutta mulle ei tilaa kuulemma löydy.
Nykyinen työni on mulla ainoastaan siitä syystä ettei kukaan muukaan sitä paskaa halua tehdä.
Töissä minua siis siedetään mutta siinä se.
EN esimerkiksi koskaan saa kutsua firman pikkujouluihin tai muuhun yhteiseen toimintaan.
Läsnäoloni ei ole toivottavaa vaan lähinnä pilaisi tunnelman.
Taannoin keväämmällä menin eräälle läheiselle kuntosalille ajatuksenani kohottaa kuntoani ja ehkäpä saada pikkuisen parempi olo. No kaksi kertaa kävin kun kolmannella kerralla eräs henkilökuntaan kuuluva tuli ilmoittamaan minulle ettei läsnäoloni ole enään suotavaa. Palautti kausilipun rahat ja pyysi etten enään näyttäytyisi siellä.
Tätä on jatkunut jo vuosia.
Tässä siis nökötän koko kauniin kesälomani yksin pienessä itä-vantaalaisessa yksiössäni ja katselen kyyneleet silmiini kihoten pihalla onnellisesti leikkiviä lapsia.
Yksinäisyyteni ahdistaa minua ja tahtoisin seuraa mutta en taida kelvata mihinkään.
Olen 25 vuotias mies ja vietän ensimmäistä työssä ansaitsemaani kesälomaa.
Yksin.
Olen töissä yksin kun kukaan ei ahlua olla kanssani tekemisissä ellei se töiden kannalta ole välttämätöntä.
Vapaa-aikani olen viettänyt yksin kun kukaan ei koskaan soita ja jos itse soitan niin saan kuulla mitä ihmeellisimpiä tekosyitä siihen ettei kerkee/jaksa yms. Siis mikäli yleensä viitsivät vastata. Yleistä myös on se että lyövät luurin korvaan.
Sosiaalista elämää minulla ei ole.
Olen myös monesti kuullut että minua ei kaivata tai haluta seuraan ja että olen vastenmielinen tapaus.
Koskaan ei kukaan tuttavistani joita minulla on menneisyydestäni kouluajoilta jne. pyydä minua lähtemään kaljalle, elokuviin, kahville, lenkille, risteilylle tai muuhunkaan sellaiseen. Keskenään kyllä menevät mutta mulle ei tilaa kuulemma löydy.
Nykyinen työni on mulla ainoastaan siitä syystä ettei kukaan muukaan sitä paskaa halua tehdä.
Töissä minua siis siedetään mutta siinä se.
EN esimerkiksi koskaan saa kutsua firman pikkujouluihin tai muuhun yhteiseen toimintaan.
Läsnäoloni ei ole toivottavaa vaan lähinnä pilaisi tunnelman.
Taannoin keväämmällä menin eräälle läheiselle kuntosalille ajatuksenani kohottaa kuntoani ja ehkäpä saada pikkuisen parempi olo. No kaksi kertaa kävin kun kolmannella kerralla eräs henkilökuntaan kuuluva tuli ilmoittamaan minulle ettei läsnäoloni ole enään suotavaa. Palautti kausilipun rahat ja pyysi etten enään näyttäytyisi siellä.
Tätä on jatkunut jo vuosia.
Tässä siis nökötän koko kauniin kesälomani yksin pienessä itä-vantaalaisessa yksiössäni ja katselen kyyneleet silmiini kihoten pihalla onnellisesti leikkiviä lapsia.
Yksinäisyyteni ahdistaa minua ja tahtoisin seuraa mutta en taida kelvata mihinkään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
>No kaksi kertaa kävin kun kolmannella kerralla eräs henkilökuntaan kuuluva tuli ilmoittamaan minulle ettei läsnäoloni ole enään suotavaa.
Siis häh? Mitä tapahtui?
Tapahtui käytännössä vain se mitä on tapahtunut jo vuodesta 2003.
Suunnilleen silloin se alkoi.
Olin just intistä päässy ja hengailin silloisten kavereitteni kanssa. Aloitin opiskelut vuonna 2004 ja vuonna 2005 ihmiset alko pikkuhiljaa kaikkoamaan ympäriltä. Ihmettelin että mikä niille nyt on tullut.
Ainahan mä oon ollu sellanen sylkykuppi.
Tarhasta lähtien. Varakaveri hylkiö kiusattu ja ulos eristetty.
vuoteen 2003 mennessä olin kuitenkin onnistunut haalimaan ittelleni jonkinlaisen kaveripiirin.
Mut sitte kaikki vaan alko pikkuhiljaa välttelemään yksi toisensa jälkeen.
Ja olen kiitos kysymästä miettinyt pääni puhki miksi miksi miksi miksi. Ja mitä sille voisi tehdä.
Vuoden 2006 loppuun mennessä olin yksin. Ei ollut enään ketään joka olisi halunnut viettää aikaa kanssani.
Vuoden 2007 aikana istuessani baarissa särpimässä kaljaa yksin huomasin ihmisten ottavan parin metrin hajurakoa ja tokan kaljan jälkeen kun menin tilaamaan kolmatta niin baarimikko ilmoitti että olen jo ottanut tarpeeksi ja pyysi poistumaan.
Kirjastossa saan toistaiseksi olla vielä rauhassa.
Baarireissut vähenivätkin sitten radikaalisti siitä 1/kk 1/3kk.
Nyt sitten tämä.
Pukeudun suhtkoht siististi en ole mikään rantojen puliukko en ahdistele ketään seksuaalisesti ja olen kohtalaisen puhdas eli mitä nyt joku 2 päivän sänki ja suihku joka toinen päivä. Hiukset lyhyet tai kalju riippuen siitä miten itse jaksan niitä ajella kun parturista en jostain syystä saa aikaa.
tuo porttikielto kuntosalille ja hajurako baarissa - oletko varma ettet esim. haise pahalle? En tarkoita pahalla ja uskon että huolehdit hygienistasi, mutta sellaista ei välttämättä itse huomaa, jos on vaikka joku sairaus.
Ikävä kuulla :( Minä olen itse yleensä ollut suosittua kaveriseuraa, mutta parisuhteeni katkeamisen jälkeen minua on alettu välttelemään. Kai pelkäävät että alan tilittämään tai suru mieli tarttuu. En ikinä haluaisi että joku muu joutuisi kärsimään yksinäisyydestä kuten minä. Tuli itku kun luin sinun tekstisi. Paljon voimia ja pienet asiat auttaa aina hetken eteenpäin :)
Rohkeasti vain ottamaan kontaktia ihmisiin vaikka näin netin välityksellä. Uskon että olet varmasti kiva tyyppi. Jokaisessa on jotain hyvää :)
yksinäsi, että se karkottaa ihmisiä.
Entäs joku harrastus, missä tapaisi ihmisiä. Joku liikuntaharrastus (älä jää murehtimaan sitä kuntosalijuttua) tai mene vaikka jonkun luonnonsuojeluyhdistyksen linturetkelle tai patikoimaan tms.
Äläkä heti masennu, jos sinulle ei kukaan tule juttelemaan, vaan juttele itse jotain jokapäiväistä ihmisille. Äläkä masennu siitäkään, jos ihmiset eivät heti lyöttäydy kaveriksesi. Etenkin suur-Helsingin seudulla ihmiset ovat niin nuivia. Maalla ihmiset ovat paljon vastaantulevampia.
Kun alat vaan liikkua enemmän ihmisten ilmoilla erilaisissa tilanteissa, joissa tehdään yhdessä jotain, uskon että arkuutesi vähenee ja siten myöskin se jonkinlainen yksinäisyyden ja jurouden leima, joka nyt lienee sinussa.
Ihmisten ilmoilla liikkumiset ota ikään kuin harjoituksena, että totut kommunikoimaan ihmisten kanssa. Nyt kun podet alemmuudentunnetta, se vaikuttaa olemiseesi. Mitä enemmän olet ihmisten seurassa, esim. harrastusten kautta, sitä luontevampi ja itsevarmempi pystyt olemaan.
Sinun kannattaisi varmaan myös koettaa tutustua netin kautta johonkin toiseen yksinäiseen. Tai mennä jollekin psykologille juttelemaan elämästäsi, koska sinulla ei ole ketään kelle siitä kertoa. Sekin voisi auttaa.
Mitä tahansa muuta kuin möllöttää neljän seinän sisällä. Ja käy toki tapaamassa isovanhempiasi, olkoon sitten vanhuudenhöperöitä eli eivät. He ilahtuvat taatusti! Ja yritä myös syventää suhdetta vanhempiesi kanssa, ehkä hekin kaipaavat sitä että suhteenne olisi avoimempi ja läheisempi.
ollut nuorena yksinäinen ja olen tuntenut itseni omituiseksi ja muiden hyljeksimäksi.
Muistan kun eräs työtoverini lohkaisi minusta: tuo on joko hullu tai hyvin viisas. Olin ujo, vailla pisaraakaan itseluottamusta ja käyttäydyin sen takia ihmisten silmissä kai omituisesti.
Eli naamallani oli ynseä torjuva ilme, joka johtui vain pelosta ettei minua hyväksytä. Olin täysin kykenemätön minkäänlaiseen smalltalkiin, ja kun ääneen pääsin pamautin jännityksissäni jotain omituista. Yritin tehdä vaikutusta, mikä ei parantanut asiaa.
Valitsin sellaisen ammatin, jossa minun on pakko olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Aluksi se oli hankalaa, mutta se hävitti ihmispelkoni ja pystyn ketterästi solmimaan kontakteja mitä erilaisimpiin ihmisiin ja olemaan luonteva ihmisten seurassa.
Uskon että päivä vielä paistaa risukasaasi. Tärkeintä on, ettet anna epätoivolle valtaa, vaan etsit kaiken kivan ja kauniin jokaisesta päivästä.
Kyllä kaikki vielä lutviutuu!
ettet pesi kaljakuppiloissa. Niistä ei hyvää seuraa. Päin vastoin jos joku vittuilee tai muuten tulee paha mieli, niin eipä paljon siihen auta jos vetää kaatokännin ja saa torilla turpiinsa tai potkitaan henkihieveriin.
Harrastuksista kannattaa valita juuri sellaine mitä tehdään yhdessä ja selvin päin. Rupea vaikka bongailemaan lintuja tai harrastamaan valokuvausta, on miljoona harrastusta, joilla on kaikenmaailman kesäkursseja ja tapahtumia. Ei ole mikään pakko homehtua sinne yksiöön!
Itseasiassa tuo kännääminen on usein vain eduksi... Se on hyvin harvoin haitaksi... Ainoastaan silloin jos sitä tekee liikaa se on haitaksi.
Tuo on ehkäpä surkeimmasta päästä mitä tällä palstalla on kirjoitettu.
Kuulostaa kyllä melko huolestuttavalta tuo kanssa ihmistesi käyttäytyminen,ovatko kaikki suomalaiset tosiaan muuttuneet noin kylmiksi??
Itselläni on sikäli hieman samankaltainen tilanne,kuin sinulla.Minulla on kylläkin muutaman kaveri ihan lapsuusvuosilta asti,heidän kanssaan tulee oltua tekemisissä muutaman kerran viikossa.Uusiin ihmisiin en enää nykyään edes yritä tutustua.Mihin tahansa sosiaaliseen tilanteeseen joudun niin melkein vittuilua kuulee (oman ikäisiltään,noin 19-22)ei niinkään vanhemmilta.Täysin järkevää syytä en ole keksinyt
Tsemppiä sinulle,voin kuvitella ahdistuksesi,mutta älä nyt mökkihöperöksi muutu.Niin ja baareista ei oikeaa kaveria/seuraa löydy.
Laita vain sähköpostiosoite sivuille niin ainakin itse voin keskustella tilanteesta ja asioista... Omaakin kokemusta vähän vastaavanlaisista asioista...
Siltikin kyllä tuo vähän uskomattomalta kuullostaa että ihmiset ilman mitään syytä karttavat sinua... En oikein usko siihen. Aina on jokin syy. Olipa se syy sitten semmoinen jota et itse huomaa tai sitten jokin muu? Tuo kuntosalijuttu nyt oli ihan absurdi!!! Uskoisin silti että siihenkin on jokin syy olemassa?
Suosittelisin ihmisiä järjestyätymään. Tänne on nytkin kirjoittanut paljon "samanlaisessa tilanteessa" olevia tyyppejä. Miksi nämä tyypit eivät voisi olla ystäviä toistensa kanssa? Ainakin itse voisin olla hyvin yhteydessä näiden tyyppien kanssa ja sittenhän sitä kautta kun tulisi lisää uusia "tuttavuuksia" niin syntyisi myös muita yhteyskeinoja ja mahdollisesti tapaamisia tai jos ei tapaamisia niin ainakin hyviä neuvoja miten saisi kavereita ym. Kontakteista on kuitenkin loppupeleissä vain hyötyä... Sen takia suosittelenkin jättämään sen mailiosoitteen. Ei siihen monet saata vastata mutta aina joku voi innostua ja sitä kautta voi löytyä enemmän tuttavia jne.