Mite tän paskan saa pois tai voiks tää olla jotenki geeneis sain just tänää viimeisimmän kohtauksen ja suoraa nsanoen se oli helvettiä. Äitini sanoi että hän sairasti migreeniä minun ikäisenä muta lähti hiljalleen pois eli onko vielä toivoa että tämä voisi lähteä pois
Mite
sadasdgf
3366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos et ole vielä aikuinen, niin on ihan hyvin mahdollista, että se jää pois siihen mennessä, kun tulet aikuiseksi. Ja kyllä migreeni voi aikuiseltakin jäädä pois, mutta aikuiselle se voi tulla myös uudestaan pitkänkin tauon jälkeen. Neljänkympin jälkeen se alkaa useimmilla jäädä kokonaan pois, mutta valitettavasti ei kaikilla.
minulle on tullut isän puolelta suvusta migreeni ja yksi tätini on kertonut,että hänelle isänsä sisko on sanonut joka on nyt jo n.80v että migreeni ainakin hänellä jäi pois kun vaihdevuodet alkoivat. sitä tässä odotellessa vielä 30vuotta ainakin täytyy kärsiä ajoittaisesta migreenistä sillon kun niitä tulee ne on täysin sietämättömiä.
Muistelen, että migreenistä kirjan kirjoittanut Leif Lindgren olisi kirjassaan kertonut, että hänen isänsä on jo noin 90-vuotias, mutta hänellä on edelleen migreeni, huokaus! Sen täytyy kuitenkin olla harvinaista. Yleensä verisuonten kunto heikentyy iän myötä niin, että ne ei enää reagoi yhtä helposti, ehkä siksi migreenitkin jää pois. Ajattelen sitä tutkimusta, jonka mukaan niillä, joilla on korkea verenpaine, on vähemmän migreeniä. Verenpainelääkeet kuitenkin auttavat hyvin migreeniin melkein aina niitä, joilla "säännöstä" poiketen on korkea verenpaine ja migreeni.
Usein migreeni lakkaa vaihdevuosissa, mutta on sellaisiakin, joille se alkaa just vaihdevuosissa, en tiedä ovatko ne sitten hormonikorvaushoitojen käyttäjiä.
Tässä on niin paljon kaikkea käsittämätöntä, mutta ehkä se aikanaan selviää. Sillä aikaa kannattaisi ehkä hankkia hyvä lääkitys. Ainakin mieheni elämää on helpottaneet Imigran injektiot, migreeni jyllää edelleen viikottain (ikää 61 v.), mutta hän voi luottaa siihen, että piikki katkaisee säryn ja kahden tunnin kuluttua hän voi taas jatkaa normaalisti.